Aika juhlaan - Metsästäjäliitto 100 vuotta

Teksti: Suvi Honkavaara  Valokuvat: Pekka Rousi ja Suomen Metsästysmuseo  01.01.2021
juhlavuosi
Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhla on yhteisen erätaipaleen juhlaa.
Metsästäjäliitto täyttää 100 vuotta tänä vuonna 2021 ja se näkyy tiiviisti kaikessa liiton toiminnassa.

Tammikuussa käynnistyvää Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhlavuotta on suunniteltu ja valmisteltu intensiivisesti jo pitkään. Juhlat näkyvät jäsenille koko vuoden ajan kaikessa liiton toiminnassa. Juhlavuoteen voit tutustua juhlasivustolla.

Juhlavuoden merkittävimmät tavoitteet Metsästäjäliitolle ovat liiton tunnettuuden kasvattaminen, eräkulttuurin vaaliminen ja yhdessä tekeminen. Lisäksi juhlavuoden tapahtumille, viestinnälle ja varainhankinnalle on määritelty omat yksityiskohtaiset tavoitteensa. 

Samaan aikaan sattunut koronavirusepidemia tuo omat haasteensa juhlavuoden tapahtumien toteuttamiselle.

 

Logo kertoo tarinaa

Metsästäjäliitto julkaisi uuden graafisen ilmeen ja päivitetyn logonsa huhtikuussa 2019. Jo silloin uutta logoa kuvailtiin samaan aikaan perinteisenä ja rohkeana tunnuksena, joka nostaa esille Metsästäjäliiton arvot ja asiantuntijuuden: edunvalvoja, tietotaito, aito luonnonystävä.

Ukkometso on Suomen suurin kanalintu, haluttu ja arvostettu riista, joka on myös Metsästäjäliiton tunnus. Nykyinen logo kumartaa siis arvokkaasti historiaan, mutta katsoo jylhänä kohti tulevaa. 

Uudistettu metsologo sai juhlavuoden ajaksi päivitetyn, kullanvärisen ilmeen. Tunnukseen lisättiin pystyyn aseteltu numero 100, jonka yhteen kiinnitetyt nollat muodostavat haulikon piippujen päät jyvineen.

Juhlavuoden logo on kullanvärinen muunnelma Metsästäjäliiton äskettäin uusitusta logosta.

Historiaa myös modernisti

Metsästäjäliiton historiaa esitellään juhlavuoden aikana kattavasti niin Jahti-lehdessä kuin muissa medioissa.

Perinteistä historiankerrontaa edustaa tohtori Tero Halosen kirjoittama liiton historiikki, joka julkaistaan keväällä 2021. Kuvitettu, noin parisataasivuinen teos on tarkka kuvaus liiton koko historiasta. Teoksen alussa kuvaillaan aikaa jo ennen järjestön perustamista ja edetään vuosikymmen kerrallaan tähän päivään asti keskittyen liiton tärkeimpiin tapahtumiin ja kehitysaskeliin. 

Uuden historiikin edeltäjästä Seitsemän vuosikymmentä metsästykselle -kirjasta otetaan rajoitettu uusintapainos. Kirjan kirjoittanut Metsästäjäliiton entinen toiminnanjohtaja, eräneuvos Juha K. Kairikko on päivittänyt yli tuhatsivuisen järkäleen saatesanat ja lisäksi kirjan kannet uudistetaan. 

Vanhoja tarinoita ja tapahtumia julkaistaan niin historiikissa, Jahti-lehdessä kuin verkkosivuillakin.

Tarinoita diginä

Kaikki eivät enää lue perinteisiä kirjoja, joten liiton historiaa esitellään myös juhlavuoden verkkosivustolla, joka avataan loppukesästä 2021. Sivustolle kootaan lyhyitä ja helposti nautittavia tarinoita sekä mielenkiintoisia henkilökuvauksia.

Verkon luomat mahdollisuudet kertoa valokuvin, äänitteiden ja videoiden avulla täydentää ja elävöittää järjestömme historiallista kokonaiskuvaa. Sivuston sisällöt tuottaa Suomen Metsästysmuseo.

Kenties realistisimman kuvan Metsästäjäliiton toiminnasta kautta aikojen on antanut järjestön jäsenlehti Jahti ja sen edeltävät aikalaiset Urheilumetsästys ja Suomen Metsästäjä.

Jahti-lehti kaikille tutuksi

Jahti-lehden juhlanumero ilmestyy huhtikuussa 2021 ja se jaetaan jäsenten lisäksi myös kaikille niille noin 150 000 metsästäjälle, jotka eivät vielä ole Metsästäjäliiton jäseniä. Lisäjakelun tavoitteena on tuoda Jahti-lehti ja Metsästäjäliitto kaikille tutuksi. Juhlanumeroon seurojen ja yritysten on mahdollista laittaa onnitteluilmoituksia.

Vuoden kolmannessa Jahti-lehdessä heinäkuussa puolestaan käynnistetään suuret tavara-arpajaiset, joiden pääpalkintona on henkilöauto. Osallstumalla arpajaisiin voit osoittaa samalla tukesi liiton tärkeälle työlle suomalaisen metsästyksen hyväksi.

 

Juhlapeijaiset järjestetään syksyllä kaikissa Metsästäjäliiton piireissä. Hirvikeitolle toivotetaan tervetulleeksi koko Suomen kansa.

Juhlavuonna tapahtuu – toivottavasti

Ensimmäiset ideat Metsästäjäliiton juhlavuoden tapahtumista ja tuotteista kirjattiin ylös useita vuosia sitten. Matkan varrella ideat ja ajatukset ovat karsiutuneet ja jalostuneet. Nyt juhlavuoden kynnyksellä järjestelyjä varjostaa koronaviruksen luoma epävarmuus. 

– Onhan tämä aika haastavaa, mutta uskon, että ihan hyvät juhlat saadaan pystyyn, kertoo juhlavuoden tuottajana työskentelevä Suvi Honkavaara, jonka vastuulla ovat erityisesti juhlavuoden tapahtumien järjestelyt.

Mikäli ainakin ulkotapahtumia pystytään järjestämään tulevana vuonna, niin jäsenet pääsevät kohtaamaan Metsästäjäliiton toimiston ja piirien väkeä ainakin touko-kesäkuussa ympäri Suomea järjestettävillä erämessuilla ja loka-marraskussa niin ikään kautta maan järjestettävillä juhlapeijaisilla.

Erityisesti peijaiset ovat koko metsästyksen pr-tapahtuma, jonne toivotetaan tervetulleeksi koko kansa. Heinäkuun 22.–25. päivä on tarkoitus järjestää Metsästysammunnan SM-kilpailut Lopella. Kaikki ovat tervetulleita paikalle joko ampumaan kilpailuissa tai seuraamaan suorituksia yleisön joukosta.

Messuilla tavataan, mikäli korona ei estä erämessujen järjestämistä. Jäsenet pääsevät kohtaamaan liiton toimiston ja piirien väkeä ympäri Suomen järjestettävillä messuilla. Kuva: Viivi Mutanen

– Tapahtumat järjestetään koronavirustilanne ja ajantasaiset turvallisuussäännökset huomioiden. Tarpeen mukaan tilaisuuksia siirretään järjestettäväksi myöhempään ajankohtaan, muutetaan virtuaalitapahtumiksi tai perutaan kokonaan. 

– Varasuunnitelmia on tehty ahkerasti. Onneksi tapahtumien lisäksi tarjoamme jäsenille muitakin tapoja osallistua juhlavuoteen ja monia juttuja saadaan toteutettua koronasta huolimatta, Honkavaara kertoo.

 

Artikkeli on julkaistu aiemmin Jahti-lehdessä 05/2020. Jahti on Metsästäjäliiton jäsenlehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Metsästäjäliiton jäsenenä saat Jahdin jäsenetuna suoraan kotiisi kannettuna. Metsästäjäliiton jäsenenä voit lukea Jahdin myös näköislehtenä OmaMetson kautta. Tervetuloa mukaan mahdollistamaan metsästystä nyt ja tulevaisuudessa liittymällä jäseneksi.

Juhlapuukolla vuollaan muistoja
Laadukkaista materiaaleista valmistettu Marttiini-puukko kestää sukupolvelta toiselle.

Juhlavuonna lanseerataan erilaisia jäsentuotteita, esimerkiksi asusteita myyntiin Eräkontin verkkokauppaan. Lisäksi yhteistyössä muutamien kotimaisten valmistajien kanssa on suunniteltu laadukkaita lahjatuotteita, kuten juhlapuukot, jotka esittelemme ensimmäisenä.

Marttiinin valmistama juhlapuukko on kätevä metsällä, ja puukolla vuollaan myös muistoja. Puukko herättää vivahteikkaat erätarinat ja -muistot eloon vielä vuosikymmenten päästä. Kukapa voisi unohtaa, kuinka elävän tulen äärellä veisteltiin isoisän kanssa kiehisiä, opeteltiin yhdessä saaliin käsittelyä ja juteltiin mukavia. 

Takohiiliteräinen juhlapuukko

  • Puukahva
  • Terässä Metsästäjäliiton logo laserkaiverruksena
  • Sarjanumerointi
  • Myyntihinta 99,90€

Damascus-teräinen julapuukko

  • Puukahva, jonka päässä hirvenluuta
  • Luussa juhlavuoden logo laserkaiverruksena
  • Sarjanumerointi
  • Myyntihinta 399,00 €
     

Puukot voit tilata kätevästi Eräkontin verkkokaupasta.

Juhlamalja yhteiselle eräpolulle
Yhteistä eräpolkua juhlistamaan olemme kehittäneet Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa oman oluen. 

Metsästäjillä on alusta lähtien ollut yhteinen intohimo: suomalaisen metsästyskulttuurin edistäminen ja eränkäynnin perinteiden vaaliminen. 

Metsästäjä-oluessa maistat kaikki ikiaikaisen eränkäynnin ja pyyntikulttuurin maut, jotka herättävät vivahteikkaat erätarinat eloon. Aromikas olut sopii maukkaiden riistaruokien kanssa ja siinä on rehtiä havun, sitruksen ja sammalen makua.

Metsästäjä-olut on saatavissa hyvin varustelluista kaupoista kautta maan tammikuusta 2021 alkaen. Kysy lähimmältä kauppiaaltasi ja pyydä tilaamaan vaikka seurasi tarpeisiin.