Näin sorsanpoikaset hyppäsivät pesästään 2020

Teksti: Anna Grenfors  Valokuvat: Ere Grenfors  22.05.2019
sorsanpoikaset
Suorassa lähetyksessä seuratun sorsanpesän poikaset kuoriutuivat ennustetusti viikon 21 alussa.
Metsästäjäliiton ja A-Aidat Oy:n suorassa lähetyksessä seuraamasta sorsanpesästä kuoriutui 10 reipasta poikasta. Katso video poikasten pesästä lähdöstä.
Sorsanpoikaset lähtevät pesästään.

Metsästäjäliitto asetti yhteistyössä A-Aidat Oy:n kanssa videokameran kuvaamaan sorsan keinopesää etelähämäläisellä lammella. Yleisö pääsi seuraamaan, kuinka emo hautoi, kävi iltaisin ruokailemassa ja käänteli munia pesässään. Kuvattava pesä oli suojaisa putkimallinen keinopesä, jollaisia metsästäjät asettavat sorsia varten riistanhoitotöinään.

Poikasia kuoriutui kaikkiaan kymmenen.

Varhain maanantai-aamuna 20. toukokuuta pesässä alkoi näkyä liikettä. Poikaset kuoriutuivat yksi kerrallaan, ja emon höyhenten alta pilkisteli tuolloin tällöin pieniä päitä. Videota seurattiin ja kommentoitiin sosiaalisessa mediassa aamupäivän ajan.

Lopulta muutamaa minuuttia vaille puoltapäivää sorsaperhe oli valmiina jättämään pesän. Emo hyppäsi ulos kameran puolelta, ja pienen epäröinnin jälkeen myös kaikki poikaset yksi kerrallaan pesän vastapuolelta. Poikasia kuoriutui kaikkiaan kymmenen.

Sorsaperhe siirtyi pian rantakasvillisuuden suojaan. Poikue sai ensimmäisille elinpäivilleen mukavan aurinkoisen ja jopa helteisen sään.

Kiitos kaikille katselijoille!

 

Lue taustat Jahtimedian aiemmasta artikkelista:

Seuraa hautovaa sorsaa suorassa lähetyksessä