Ensimmäinen jahtisyksy on urheilusuoritukseen verrattava tapahtuma

Koonnut: Valtteri Arra ja Kirsi Färm   Valokuvat: Ville Kankare  10.09.2020
Valtteri Arra
– En missään nimessä tunne olevani vielä ”oikea metsästäjä”, mutta saatan jo ymmärtää, mikä metsästyksessä viehättää, Valtteri Arra summaa ensimmäistä kaatoaan.
Suomessa on tällä hetkellä hiukan yli kolmesataatuhatta metsästäjää. Tarkkaa lukua ei ole niistä metsästäjistä, jotka loimaalaisen Valtteri Arran tavoin aloittivat tänä syksynä ensimmäisen jahtikautensa.

Hämmästyin, kuinka paljon yhtäläisyyksiä löytyy jahtikauden aloituksesta ja urheilusuorituksesta, Arra kertaa.

Molempiin tapahtumiin keskitytään huolella, valmistaudutaan ja harjoitellaan tavoitteena onnistua juuri oikealla hetkellä.

 

Jahtikaudella pimeä hiipii pellolle yhä aikaisemmin. Huippusuoritukseen täytyy pystyä kaikissa olosuhteissa.

Kaikki lähtee harjoittelusta

Valtteri Arra on 41-vuotias eräalan myyjä, joka viettää elämänsä ensimmäistä jahtikautta. Metsästyskortin Arra suoritti 2014 ja ampumakokeen karhulle tämän vuoden syksyllä.

Arra painottaa ahkeran harjoittelun tärkeyttä.

Kaluston pitää olla kunnossa. Optiikka ja ase pitää saada pelaamaan ja niiden kanssa harjoitellaan, jotta saadaan rutiinia tosi tilannetta varten. Jotta aseeseen voi luottaa, sen kanssa täytyy viettää aikaa ampumaradalla. 

Luottamus omaan taitoon täytyy olla kunnossa, ja luottamusta hankitaan vain harjoittelemalla. Arra vertaakin riistalaukausta urheilusuoritukseen.

Tässäkin tapauksessa kaikki harjoittelu auttaa sillä hetkellä, kun riistalaukaus pitää ampua. Urheilussa puhutaan useasti toistoista. Toistoilla on iso merkitys metsästyksessäkin. Erityisesti aloittelevalla metsästäjällä toistoja ei voi olla liikaa, Arra muistuttaa tärkeästä asiasta. 

– Itse sain oman metsästyskiväärin keväällä, jonka jälkeen olen viettänyt aikaa ampumaradalla harjoittelemalla hirvitauluun. Silti, yllätyin kuinka erilaista, on olla passissa ja tehdä se ”paras suoritus” juuri oikeaan aikaan. Ampuradalla pystyy harjoittelemaan ammunnan teknistä suoritusta, mutta riistalaukasta ei oikeastaan voi harjoitella kuin ”tositilanteessa”. Kokeneet metsästäjät ovat minulle myöntäneet, että joka kerta riistalaukaus on jännittävä hetki. Oli takana sitten vuoden tai kymmenien vuosien kokemus.

 

–Pidin erityisesti lihan leikkaamisesta. Siinä pääsi konkreettisesti kiinni erilaisiin peuran paisteihin.

Harjoittelukaudella peruskunnon kohotus

Jotta pääsee metsälle, pitää peruskunto olla kohdillaan - suoritettuna metsästäjäntutkinto ja kunnialla hoidettu hirvieläimen tai karhun ampumakoe. 

– Itse vertaisin näitä tapahtumia siihen, kun urheilijalla on tavoitteena päästä itse pääkilpailuun tai finaaliin, ja ennen sitä on karsinnat. Urheilijat sanovat, että karsintakilpailu on henkisesti raskaampi kuin itse kilpailu. Karsinnoissa ei ole muuta kuin menetettävää, sillä kilpailu saattaa tyssätä jo karsintoihin. Samalla tavalla metsästäjätutkinto pitää saada läpi, jonka jälkeen on vielä vuorossa ampumataitotesti. 

Teoriakokeen Valtteri Arra läpäisi toisella yrittämällä. 

– Ensimmäisellä kerralla oli niin valtava jännitys, etten osannut vastata oikein juuri mihinkään. Onneksi toisella kerralla onnistuin, ja ”pahin” vaihe oli läpäisty.

Ampumakoe osoittautui juuri niin helpoksi, kuin Arra sen ennakkoon ajattelikin. Silti suoritusvaiheessa pieni epävarmuus kuitenkin hiipi puseroon. 

– Sitä ei helpottanut se, että virallinen valvoja istui metrin päässä kirjaten osumia, hän naurahtaa.

Onnekseni neljä laukausta menivät tarkasti keskelle taulua, ja homma oli siltä osin paketissa.

”Karsinnat” oli nyt läpäisty onnistuneesti. Vuorossa oli finaali.

 

Metsässä mukavampi hörpätä kahvit ja syödä eväät kaverin kanssa.

Karsinnoista finaaliin...

Valtteri Arra kertoo saaneensa ensimmäiseen passi-iltaan, “ikimuistoiseen finaaliin”, avuksi hyvän ystävän ja kokeneen metsästäjän, jolla on jo vuosien kokemus erilaisista metsästystilanteista. 

Itselläni eniten mietitytti huono riistalaukaus ja mahdollisen haavakon etsiminen, Arra muistelee. 

Vaikka tietäisi periaatteessa miten toimia, tuo kokeneen metsästäjän läsnäolo turvallisuuden tunteen. Jos jokin menee pieleen, saat varmasti neuvoja, miten tilanteessa tulisi edetä. 

Kokeneesta metsästäjästä on valtava apu silloin, kun lähdet ensimmäistä kertaa tosi mielessä aseen kanssa metsään. Ja onhan metsässä mukavampi hörpätä kahvit ja syödä eväät kaverin kanssa, vaikka kommunikointi on varovaisempaa ja enemmän kuiskimista ja huulilta lukemista.

 

... ja finaalista palkintopallille

Arran ensimmäinen jahti tuotti heti toivotun tuloksen. Reilun parin tunnin kyttäämisen ja odottamisen jälkeen kiitos seisoi - tai paremminkin makasi - vasan muodossa heinämaan reunassa. 

– Olin enemmän kuin onnessani, mutta samalla hämmentynyt, kuinka rauhallisesti loppujen lopuksi tilanteen otin. Pelkäsin, että ratkaisevalla hetkellä keskittyminen tai ammunnan tekninen suorittaminen menee pieleen liiallisen jännittämisen takia. Tämä pelko osoittautui kuitenkin vääräksi.

Kaadon jälkeen Arra sai ystävältään tarkat neuvot, mitä peuralle kuuluu tehdä: suolistaminen, nylkeminen ja lihan leikkaaminen olivat seuraavat toiminnot. 

– Hiukan yllätyin, kuinka paljon työtä peuran kaadon jälkeen piti tehdä, jotta liha on vakuumissa ja pakkasessa. 

– Jollain kierolla tavalla pidin erityisesti lihan leikkaamisesta. Siinä pääsi konkreettisesti kiinni erilaisiin peuran paisteihin ja samalla oppi myös veitsen käyttöä leikkaamisessa. 

– Hiukan yllätyin, kuinka paljon työtä peuran kaadon jälkeen piti tehdä, jotta liha on vakuumissa ja pakkasessa, Valtteri Arra kertaa. 

Kohti seuraavaa peuraa

Ensimmäisen kaadon jälkeen Arran ajatukset halajavat jo seuraavaan kertaan.

– Osaan siihen vieläkin paremmin valmistautua, ottaa paremmin tietyt asiat huomioon, sekä ennen kaikkea, nauttia luonnossa olemisesta. Itse kuulun siihen metsästäjätyyppiin, joka haluaa panostaa kalustoon ja vaatteisiin. Uskallan myöntää julkisesti, että rahaa tämän harrastuksen aloittamiseen on kulunut paljon, mutta onhan se kaiken sen väärtti!

– En missään nimessä tunne olevani vielä ”oikea metsästäjä”, mutta saatan jo ymmärtää, mikä metsästyksessä viehättää, Arra summaa.