MetsästysMetso on nuoren mahdollisuus osallistua jahtiin

Teksti: Eero Kakko  Valokuvat: Ida-Mari Toivonen  29.10.2020
MetsästysMetso on nuoren mahdollisuus osallistua jahtiin
Olen pienestä pitäen ollut innokas metsästäjän alku. Ensimmäisen kosketuksen metsästykseen sain, kun isoisäni vei minut ja veljeni hirvimetsälle, kertoo nuori metsästäjä Eero Kakko.

Hirviä ei tosin saatu, mutta yksi porukasta ampui ison valkohäntäpeurauroksen, josta porukalla otettiin kuva, joka vieläkin löytyy arkistoista.

Äitini oli tuttavaperheen kautta kuullut Metso-leireistä, jonne pääsimme ensimmäisen kerran, Orimattilaan. Olin juuri ja juuri tarpeeksi vanha leirille ja erikoisjärjestelyillä sain myös 7-vuotiaan pikkuveljeni leirille mukaan.

Siitä se sitten lähti. Seuraavana vuonna vielä innokkaammin leirille. Edellisellä leirillä olimme saaneet tietää, että metsästäjätutkinnon saa suorittaa leirillä kuka vain ja olimme pitkin talvea opetelleet lautapelin kautta tutkintoon tarvittavia lajeja sekä sääntöjä.

Rehvakkaina päästiin isälle ja äidille soittamaan tutkinnon läpipääsystä kortit taskussa. Tutkinnon suoritus antoi viimeisen kipinän ennen liekkiä.

 

Leirit ovat aina vuoden kohokohtia.

Leireiltä kavereita ja hauskaa tekemistä

Seuraavana vuonna kuultiin Etelä-Hämeen piirin leiristä, jonne ilmoittauduttiin, koska se oli huomattavasti lähempänä. Leiriltä saatiin heti mukava kaveri porukka aikaiseksi, joka aktiivisesti osallistui leireille monta vuotta putkeen, esimerkiksi ensimmäiselle MegaMetso-leirille, joka järjestettiin Nurmeksessa.

Sehän siinä parasta on ollutkin, kun kerran tai kaksi näkee vuodessa hyviä kavereita metsästyksen tiimoilta, samalla ohjaajista on tullut hyviä kavereita, joiden kanssa on myös suunnitelmia leirien ulkopuolisista metsästysreissuista.

Leireillä on, leiristä riippuen paljon yhteistä tekemistä. Kesäleireillä eli normaaleilla Metso-leireillä yleensä pidetään porukalla hauskaa, tutustutaan koiriin, ruokintalautasten suunnitteluun, uimiseen ja saunomiseen.

Metsästys Metso-leireillä, jotka on järjestetty syksyisin, pääideana on päästä kokemaan erilaisia metsästystyylejä ja -käytäntöjä. Näillä leireillä on päästy esimerkiksi valkohäntäpeura-, fasaani-, rusakko- ja luolajahtiin.

Metsästys Metso-leirit ovat oiva mahdollisuus nuorelle metsästäjälle, jolle esimerkiksi valkohäntäpeurajahtiin pääseminen ei ole mahdollista tai seurojen toimintaan on vaikeaa päästä mukaan.

Leirit ovat aina vuoden kohokohtia. Varsinkin Metsästys Metso- leirit ovat omia suosikkeja, sillä pääsee kokeilemaan jahti muotoja, jotka oman seuran alueella eivät ole mahdollisia.

Metsästys Metso-leirit ovat oiva mahdollisuus nuorelle metsästäjälle, jolle esimerkiksi valkohäntäpeurajahtiin pääseminen ei ole mahdollista tai seurojen toimintaan on vaikeaa päästä mukaan.

Uudestaan ja uudestaan leireille aina halajaa, mutta itselleni ikä tulee vastaan osallistuakseni leiriläiseksi, mutta onneksi leireille on mahdollista päästä ohjaajaksi.

Eero Kakko on 17-vuotias aktiivinen metsästäjä, joka on saanut lisää innostusta ja hyviä neuvoja erilaisilta Metsästäjäliiton nuorille suunnatuilta leireiltä.

Info
MetsästysMetso-leireillä nuoret pääsevät tutustumaan erilaisiin metsästysmuotoihin ja metsästyskoiriin käytännössä.

Syksyisin järjestettävät Metsästys Metso-leirit ovat usein jo metsästystutkinnon suorittaneille, noin 15− 29-vuotiaille nuorille. Metsästys Metso -leireillä nuoret pääsevät tutustumaan erilaisiin metsästysmuotoihin, metsästyskoiriin käytännössä ja soveltamaan Metso-leireillä oppimiaan taitoja.

Leirit mahdollistavat metsälle pääsyn myös niille, joilla ei ole metsästysmahdollisuutta omasta takaa ja tarjoavat mahdollisuuden metsästää oman ikäisten seurassa sekä löytää mahdollisesti uusia jahtikavereita. Leireillä voi päästä esimerkiksi hiipimään lintuhaukkuun, peurapassiin ja luolapyyntiin.

Tustustu lisää Metsästäjäliiton sivuilta