Sitä metsäretkeä en unohda

Teksti: Heikki Kolu  Valokuvat: Teemu Simenius  17.01.2021
Sitä metsäretkeä en unohda
Nuorten metsästyskilpailun voittajan kirjoitus:
Minä istun tällä hetkellä kalliolla, jossa on sammalta ja puita. Näen tulen, jonka sytytin itse nuotiopaikalle. Tunnen lämmön ihollani… Koska minun paitani palaa!

Apua! Onneksi ennätän hypätä järveen, läheltä piti! Niin, siis näen nyt puita, vettä, jossa aallot tekevät pientä ihanaa ääntä, ja puut jotka humisevat ja tulen joka leimuaa.

Olen lähtenyt retkelle Kalliojärvelle. Olin siellä yksin, ja minun piti yöpyä teltassa. Halusin tutustua ympäristöön, joten lähdin seikkailemaan.

Kuulin jonkin eläimen äänen, se kuulosti ihan karhulta. Mutta ääniä ei enää kuulunut. Oli jo ilta, joten menin nukkumaan. Ääni kuului uudestaan, mutta kovempana. Astuin ulos teltasta ja näin pimeässä jotakin liikettä. Menin katsomaan: se oli loukkaantunut karhu. Mitä voisin tehdä?

Yritin soittaa kaverilleni, mutta hän ei vastannut. Onneksi minulla oli side mukana, laitoin sen karhun haavoittuneeseen jalkaan ja menin uudestaan nukkumaan.

Heräsin aamulla ja huomasin, että karhu oli lähtenyt jatkamaan matkaa.

Kirjoittaja Heikki osallistui nuorempien kirjoittajien sarjaan, teemana "sitä metsäretkeä en unohda". Raatimme valitsi tämän kirjoituksen nuorempien sarjan voittajaksi seuraavin kommentein: tarinassa on vauhtia ja tilanteita yhden metsäretken edestä. Tarinassa henkilö auttaa myös loukkaantunutta karhua sitomalla haavan. On hieno ajatus, että metsän eläimet eivät ole pelottavia vaan tarinassa kaikki olennot otetaan huomioon ja yhdessä täällä elämme.

Info
Nuorten kirjoituskilpailun satoa

Metsästäjäliitto järjesti kirjoituskilpailun kaikille nuorille syksyn 2020 aikana. Kilpailun tarkoituksena oli tuoda esiin nuorten tuoreita näkökulmia metsästykseen ja eränkäytiin. Kirjoituskilpailu on osa Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhlavuotta 2021.

Aiheita olivat metsästyksen tulevaisuus 100 vuotta myöhemmin, metsästys yhdistää sukupolvet, sitä metsäretkeä en unohda, kuka vei minut metsälle.

Kilpailussa oli kaksi sarjaa: alle 17-vuotiaat (pääpalkintona Metso-leiri) ja 18-29 -vuotiaat (pääpalkintona Metsästysammunnan ABC-koulutus). Muut sijoitukset palkittiin Metsästäjäliiton tuotepaketein.

Julkaisemme sekä voittajien että muiden osallistujien kirjoituksia Jahtimediassa vuoden 2021 aikana.