Silmälasit metsästyskäyttöön

Mainos Silmäasema  Teksti: Raila Aaltonen  Valokuvat: Pekka Rousi  18.09.2021
Katse
Jahtikauden alkuvaiheessa kannattaa suoda ajatus silmälaseille, sillä hyvä näkö
on tärkeä turvallisuustekijä metsällä.

Olosuhteet syksyisessä metsässä ovat näkemisen kannalta vaativat. Monesti eläimet ovat liikkeellä hämärän laskiessa,
joten ampumatilanteessa valoa on niukasti.
Jos lasit eivät ole kunnossa, osuminen vaikeutuu vielä lisää.
– Turvallisuus on tietysti ykkösasia, sanoo optikko
Timo Koljonen Lahden Silmäasemalta.

– Myös lajintunnistus, varsinkin vesilinnustuksessa,
vaatii hyvän näön. Jos näön tarkkuus on sinne
päin, niin silloin helposti tipahtaa väärän lajin lintu.
Lisäksi ampumatulos paranee, kun lasit ja näkeminen
ovat kunnossa.

Näöntarkastuksesta pitää huolehtia säännöllisesti,
optikko muistuttaa. Viiden vuoden tarkastusväli on jo
liian pitkä.

– Ikääntyneitä metsästäjiä on liikkeellä luvattoman
huonolla näöllä, kuten myös liikenteessä. Outoa, että
laki ei aseta vaatimuksia metsästäjien näkökyvylle tieliikenteen tapaan, Koljonen miettii.


Hyvä istuvuus


Koljonen on perehtynyt ampujan näön erityiskysymyksiin.
Hänen arvionsa mukaan suurin osa metsästyksen
harrastajista käyttää metsällä normaaleja arkilasejaan,
mutta monilla on erityisesti metsästykseen
räätälöidyt lasit.

– Metsästyslaseja valitessa kiinnitetään huomio
ennen muuta kehyksen istuvuuteen. Jos yläreuna on
liian lähellä silmää, kehys voi peittää näkökenttää, kun
leuka painetaan tähdätessä alas. Siksi kehys valitaan
niin, että yläreuna nousee riittävän ylös jättäen ampujan
katseelle tilaa.

Parhaiten tämä toteutuu metallikehyksissä, joissa
on säädettävä nenätyyny. Muovikehyksillä ei usein
saavuteta yhtä hyvää istuvuutta.


Räätälöidyt linssit


Kaikki liikenevä valo saadaan tarkasti silmälle, kun
linsseissä on heijastamaton pinta. Linssien optiikkaan
voi valita kaukonäköpainotuksen, Koljonen neuvoo.

– Tällöin näkökenttä linssin reuna-alueilla on
mahdollisimman laaja. Tätä linssityyppiä käytetään jo
melko yleisesti, eikä sen hinta poikkea muista laadukkaista
linsseistä. Itse suosittelen sitä aina metsästävälle
asiakkaalle.

Linssien huurtuminen on harmillista, mutta ongelmaan
on saatavilla apua. Kosteuspyyhkeen tapaan käytettävä
puhdistusliina jättää huurteenestokäsittelyn
linssin pintaan.

– Huurre muodostuu mikroskooppisen pienistä
pisaroista kylmän linssin pinnalla. Huurtumisenestopyyhe
rikkoo niiden pintajännityksen, jolloin kosteus leviää kalvoksi, eikä sumenna linssiä. Liina toimii hyvin etenkin alkusyksyn plussakeleissä.

Koljoselta kysytään usein erilaisista linssiväreistä. Niitä hän ei metsästyslaseihin suosittele.
– Ne sopivat rata-ammuntaan, mutta metsälle suosittelen kirkasta, väritöntä linssiä. Värillinen linssi vähentää silmään tulevaa valoa, jota muutenkin on metsästystilanteissa
usein niukasti.
 

Info
Jahtimedia neuvoo:

Tärpit metsästyslaseihin
Linssit:
→ heijastamaton pinta
→ kaukonäköpainotus
→ ei värejä
Kehys:
→ riittävästi tilaa yläreunassa
→ säädettävä nenätyyny