Hirviporukan yhteisöllisyys teki elinikäisen vaikutuksen

Teksti: Nimimerkki Hede  Valokuvat: Pekka Rousi  21.02.2021
Hirviporukan yhteisöllisyys teki elinikäisen vaikutuksen
Muistan kun olin esikoulussa, ja pääsin ensimmäistä kertaa käymään hirvimetsällä kunnolla. Silloin sain olla pois eskaristakin, että pääsin isin kanssa hirvimehtään. Se oli minulle iso juttu.

Siellä olin milloin kenenkin kanssa, nuotiolla istuskelin nuotiovahtina, odotellen kuinka mahdollinen saalis kohta tulisi ja pääsisin katsomaan mitä hirvelle tapahtuu, kun se on ammuttu, minkälainen se olisi. Muistan edelleen sen tunteen, kun ensimmäinen hirvi oli peräkärryllä, ja se nostettiin siitä ketjujen varaan. 

Metsästys oli silloin minun harrastukseni, ja aina kun oli mahdollisuus siitä kertoa, niin varmasti kerroin. Sain hirvimetsällä ensimmäiset kokemukseni erilaisesta yhteisöllisyydestäkin.

En ole koskaan ollut päiväkodissa, vaan yleisesti aina kotona minua on hoidettu. Myös esikoulussa huomasin, kuinka siellä eroteltiin tytöt ja pojat. Minua se ei siellä haitannut, muulloin kuin silloin, kun olisin halunnut viettää aikaa kaikkien kanssa, mutta se ei käynyt kaikille. Hirvimetsällä tunnelma oli aivan erilainen, siellä kaikki ovat keskenään tuttuja, kaikkien kanssa voi puhua ja viettää aikaa. Kukaan ei katso kieroon, että eikös metsästys ole vain miesten ja poikien juttu. Jos joku uusi ihminen tulee porukkaan, hänet otetaan hyvin vastaan. 

Hirviporukka antoi ensimmäiset kokemukseni yhteisöllisyydestä

Olin hirvikämpällä ainut pieni tyttö. Muistaakseni siellä oli joku vanhempi nainen emäntänä, mutta en muista, että metsästäjänaisia olisi meidän hirviporukassamme olisi ollut. Ainakaan minun kanssani saman ikäisiä lapsia ei ollut. Paria vuotta vanhempi poika oli, ja hänen kanssaan välillä leikimme ja rakentelimme mehtäkämpän viereen majan.

Nuotiolla oli usein aina joku muu minun kanssani, siellä oli niitä muita mehtäukkoja, ja muistan edelleen selvästi, kuinka olen metsässä etsinyt tuoreita hirven, ja välillä muidenkin eläinten, jälkiä.

Olen aina ollut ilmeisen sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, kun minua ei häirinnyt ollenkaan, että ei isä ei ollut aina paikalla. Pystyin jäämään nuotiolle, kun isäni lähti muiden kanssa hakemaan hirveä, jostain suunnasta. Ja joskus isä lähti aikaisemmin kotiin, tai töihin, ja minä jäin vielä hirvikämpälle, katsomaan tuleeko saalista enempää.

Ja sitten joissain vaiheessa päivää, minä tulin kotiin jonkun mehtäukon kyydissä. 

Eväänä meillä oli usein leipää ja kuumaa kaakaota termospullossa. Joskus jollakin oli prinssinakkeja, ja niitä yhdessä paistelimme nuotiolla. Mutta leipä ja kaakao olivat suosikkejani, ne maistuvat hirvimetällä vielä paremmalta, kuin sisällä. Arvelen että tunnelma ja raitisilma tekee ruokahalulle ihmeitä. 

Joskus isä lähti aikaisemmin kotiin ja minä tulin kotiin jonkun mehtäukon kyydissä

Kaikista parhaiten mieleeni on jäänyt se, että yleensä vain isäni ja veljieni nimi huudettiin aamulla, kun nimenhuutoa pidettiin. Mutta kerran minunkin nimeni huudettiin, ja sain kajauttaa kämpän perältä kuuluvalla äänellä, että “PAIKALLA”.

Vastaus siis siihen “kuka minut ensimmäisenä vei metsälle?” on minun rakas isäni. Siitä olen saanut kipinän metsästykseen, vaikka metsästys on nyt vuosien mittaan jäänyt, kun aikaa on mennyt niin paljon kaikkeen muuhun. Mutta haaveenani on suorittaa metsästyskortti, sekä aseluvat. Jotta pääsisin metsästämään, oikein kunnolla.

Vaikka en metsästystä nyt ole harrastanut, on silti luonnossa liikkuminen minulle todella tärkeää. Rakastan samoilla metsässä hiljaisuudessa koiran kanssa. Minulla ei metsästyskoiraakaan ole, vaan enemmänkin näyttelykoiraksi sopiva yorkshirenterrieri. Mutta koirani on luonteeltaan samanlainen kuin minä. Metsä on se paras paikka.

Siellä saa rauhassa olla kuka on. Rauhassa saa kävellä tai juosta niin kovaa kuin jaloistaan pääsee, kukaan ei ole katsomassa mitä vauhtia etenen vai etenenkö ollenkaan, eikä oletettavasti aja autolla 80km/h nopeudella ohi. 

 

Kirjoittaja Hede osallistui vanhempien kirjoittajien sarjaan, teemana "kuka vei minut metsälle".

Info
Nuorten kirjoituskilpailun satoa

Metsästäjäliitto järjesti kirjoituskilpailun kaikille nuorille syksyn 2020 aikana. Kilpailun tarkoituksena oli tuoda esiin nuorten tuoreita näkökulmia metsästykseen ja eränkäytiin. Kirjoituskilpailu on osa Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhlavuotta 2021.

Aiheita olivat metsästyksen tulevaisuus 100 vuotta myöhemmin, metsästys yhdistää sukupolvet, sitä metsäretkeä en unohda, kuka vei minut metsälle.

Kilpailussa oli kaksi sarjaa: alle 17-vuotiaat (pääpalkintona Metso-leiri) ja 18-29 -vuotiaat (pääpalkintona Metsästysammunnan ABC-koulutus). Muut sijoitukset palkittiin Metsästäjäliiton tuotepaketein.

Julkaisemme sekä voittajien että muiden osallistujien kirjoituksia Jahtimediassa vuoden 2021 aikana.