Hirvenhiihto ja -juoksu lienevät tavalliselle suomalaiselle melko tuntemattomia lajeja. Saattaa olla, että joillekin hirvenhiihdosta mieleen tulee monelle Kalevala, jossa Hiiden hirvenhiihdännässä kerrotaan onnistuneen pyynnin edellytyksistä.
Tarinassa Lieto Lemminkäinen lähtee uusilla suksilla hirven pyyntiin. Hän hiihtää niin, että ”tuli suihki suksiloista, savu sauvojen nenistä”, mutta ”eip’ nähnyt hirveänsä, eip’ nähnyt eikä kuullut.” Ja kun hän viimein tavoittaa saaliinsa, pääsee se karkuun.
Hirvenhiihto ja -juoksu takaavat hyvän peruskunnon
Hirvenhiihto on ampumahiihtoa muistuttava laji, joka sisältää ammunnan ja hiihdon lisäksi etäisyyden arvioinnin. Hiihtomatka on 7–9 kilometriä, ja se hiihdetään perinteisellä tyylillä asetta mukana kuljettaen. Ammunta- ja arviointipaikat sijaitsevat hiihtoreitin varrella.
Ammuntaosuudessa ammutaan metsästyskäyttöön hyväksytyllä rihlatulla ruutiaseella seisaaltaan kymmenen laukausta hirvitauluun. Ammuntamatka on 100 metriä.
Arviointiosuudessa taas arvioidaan kahden hirvenpääkuvion etäisyydet. Etäisyyden arviointi on metsästäjälle tärkeä taito, sillä luonnossa ampumamatka ei ole tiedossa.
Kaikki kolme osalajia pisteytetään ja suurimman pistemäärän saanut on kilpailun voittaja.
Hirvenjuoksu on hirvenhiihtoa vastaava kesälaji. Hirvenjuoksuissa juostava juoksumatka vaihtelee 4–5 kilometrin välillä. Alkuvaiheessa taipaletta on arviointipiste, jossa arvioidaan kuinka kaukana hirvenpäät ovat. Matka vaihtelee 50–200 metrin välillä.
Kun noin kolme neljäsosaa matkasta on juostu, on ammunnan vuoro. Siellä ammutaan sadan metrin päähän kymmenen laukausta. Sen jälkeen juostaan vielä lyhyt matka maaliin.
Molemmat lajit ovat erinomaisia metsästäjien peruskunnon ja tarkkuuden ylläpitämiseen. Hirvenhiihdossa/-juoksussa sarjat vaihtuvat ikävuosien mukaisesti, niinpä laji sopii kaikenikäisille ja sekä miehille että naisille. Nuorimmat kisaajat juoksevat S13-sarjassa.
SM-kisoista oma kivääri
Yksi hirvenjuoksun harrastajista on Nivalassa asuva 16-vuotias Elsa Haikara. Mikä sinua lajissa viehättää?
− Ehkä se, että hirvenjuoksu on rento laji, jossa ei ole kovia paineita eikä satoja kilpailijoita. Se on sellainen lempeämpi kilpailuharrastus, Elsa tiivistää.
Hirvenjuoksu ei kuitenkaan ole Elsan ykköslaji, sillä hän harrastaa myös ampumahiihtoa ja maastohiihtoa. Kotoa löytyy myös 6-vuotias ajokoira, jonka kanssa Elsa käy jänismetsällä.
−Tänä vuonna saalista ei vielä ole tullut, mutta yritystä on ollut, Elsa naurahtaa.
Vaikka hirvenjuoksu ei ole kovin tunnettu laji, Elsa kertoo, että nuortenkin sarjassakin on kuitenkin yleensä 10-20 kilpailijaa. Nuoresta iästään huolimatta Elsa on konkarikilpailija ja ehtinyt harrastaa lajia useita vuosia.
Elsa Haikaralle laji on tullut verenperintönä, sillä perheessä sitä harrastavat vanhemmat, sisaret, kummatkin isovanhemmat sekä tätiperheineen.
− Isä teki hirvenhiihdossa suomenennätyksen vuonna 2000, jota piti hallussaan 10 vuotta. Tänä kesänä oltiin naisten viestissä pronssilla perhejoukkueella, jossa minun lisäkseni kilpaili äitini Anne Haikara ja tätini Enni Annunen. Samalla joukkueella voitettiin hirvenjuoksun suomenmestaruus kaksi vuotta sitten Ilomantsissa, Elsa kertoo.
Perheen ja suvun kautta Elsa on oppinut sekä aseen käytön ja metsästyksessä tarvittavat erätaidot. Oikean hirven perässä Elsa ei vielä ole suuremmin juossut, mutta tilanne saattaa muuttua ensi syksynä.
Viime syksyn hirvenjuoksujen SM-kilpailuissa Elsa oli SM-kisojen neljäs S17-sarjassa ja otti myös joukkuehopeaa. Kisat jäävät kuitenkin mieleen toisesta asiasta. Elsaa nimittäin suosi arpaonni.
Kaikkien SM-kisoihin osallistuneiden kesken arvottiin SAKOn kivääri, jonka onnetar arpoi Elsalle. Näinä päivinä Elsa saa käyttöönsä ensimmäisen oman kiväärin.
Ukin kanssa onkin kuulemma jo hiukan puhuttu hirvijahtiin menosta.
