Blogi
Pintapyyntiä lapinkoiralla

Iina Saarikko
On syksyinen, hieman sateinen aamu ja mietinnässä on päivän ohjelma metsällä. Hirvikoirat on juoksutettu edellisenä päivänä, joten tänään vuorossa ovat lapinkoirat. Kaksi lapinkoiraani, Harmi ja Riemu, rakastavat metsästystä, ja jo pelkkä tutkapantojen esille ottaminen aiheuttaa riemun kiljahduksia.

Haulikko selkään ja kotipihasta kohti metsää. Näiden kahden kanssa lähtiessä ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Saataisiinko tänään jänis ylös, vai kenties hirvihaukku? Toiveissa kuitenkin on, että metsästä löytyisi supikoiria haukuttavaksi. 

Koirat lähtevät innokkaasti hakemaan ja kävelen hiljakseen perässä. Yhdessä ne yleensä hakevat hieman ylilaajasti, mutta tänään haku näyttää paremmalta, ja koirat liikkuvat noin 300 metrissä. Kävelen rinteen reunaa, kun kuulen toisen koiran haukahtavan muutaman kerran. Muutamasta haukahduksesta päättelen, että koirat saivat jäniksen ylös. Valitettavasti jänis kiertää minut hieman liian kaukaa, eikä ampumatilaisuutta synny. Koirat seuraavat jänistä pätkän matkaa, mutta palaavat sitten takaisin. 

Nousen rinteen päälle ja odotan, että koirat lähtevät hakemaan uudelleen. Vettä on alkanut sataa hieman enemmän, mutta onneksi lapinkoirat ovat säänkestäviä ja omistajalla kunnollinen metsästyspuku. Koirien vauhdit alkavat kasvaa, kun ne ovat hakemassa noin 400 metrin päässä. Seuraan tutkasta koirien etenemistä. Haukku alkaa ojan pohjalla, pellon laidassa. Koirat pysyvät aivan paikallaan, ja haukkutiheys huitelee 130:ssä minuuttia kohden, joten oletan haukussa olevan supikoiran. Matkaa koiriin on kilometri, joten lähden reippaasti kohti. Välillä tarkastan, että haukku on pysynyt paikallaan.

En ikinä vaihtaisi lapinkoiraa pois. Pidän niistä yleisesti, ja niistä on mihin tahansa harrastukseen.

Perille päästyäni huomaan, että koirilla tosiaan on nuori supikoira haukussa, ja se esittää kuollutta koirien edessä, niin kuin niillä on tapana. Käsken koirat selkäni taakse ja lopetan eläimen mahdollisimmat nopeasti. Vapautan koirat vielä tutkimaan saalista ja kehun hienosti hoidetusta työstä. Kauden ensimmäinen supikoira on nyt tosiasia. Jatkamme vielä matkaa, mutta vesisateen voimistuessa totean, että on parempi kääntyä jo takaisin kotia kohti. Koirat myös vaikuttavat hieman väsyneiltä, eivätkä hakulenkit ole enää yhtä tehokkaita. Kotimatkalla koirat törmäävät vielä hirven jälkiin, mutta eivät jaksa enää jäljittää niitä kovin pitkään.

Kotiin päästyäni totean, että en ikinä vaihtaisi lapinkoiraa pois. Minulle on monet kerrat sanottu, että miksi en hankkisi "kunnon" metsästyskoiraa tähän tarkoitukseen. En osaa antaa vain yhtä kunnollista syytä, mutta suurin tekijä on niiden luonne. Pidän niistä yleisesti koirina, ja niistä on mihin tahansa harrastukseen, jos sen eteen on valmis tekemään töitä. Tämäkin päivä sen osoitti. Illalla ehtisi vielä vaikka kyyhkysten iltalennolle treenaamaan noutamista Harmin kanssa!

Iina Saarikko
Nuori metsästäjä Jämsästä