Blogi
Tekemisieni oikeutus

Veikka Gustafsson
Olin jokin aika sitten vieraana tv-ohjelmassa, jossa keskusteltiin eläinten oikeuksista. Tehtäväni oli tuoda ohjelmaan metsästäjän näkökulmaa. Olin vähintäänkin ymmälläni, kun minua paljon lukeneempi henkilö esitti, että ihmisen pitäisi luopua kokonaan eläinten hyödyntämisestä.

Toki hänkin sanoi, että asiaa ei voi toteuttaa kerralla, mutta lopputuloksena eläimet eivät enää olisi minkäänlainen resurssi ihmiselle. Kyllä entisen maatalon pojan ensiajatus oli, että olenkohan piilokamerassa.

Itse ajattelen, että ihminen on yksi laji tällä pallolla, ja tämänkin lajin elo perustuu muun luonnon kestävään hyödyntämiseen. Eläimet näen yhtenä luonnon osana ja ihmisen resurssina, aivan samoin kuin eläimet ovat toistensa resursseja. Syö tai tule syödyksi -periaate on mielestäni mitä luonnollisin. Tunnen olevani osa luontoa, kun menen metsään aseen kanssa tavoittelemaan osuuttani luonnon tuottamasta ravinnosta. 

Kehitetään suomalaista metsästyskulttuuria paremmaksi ja kerrotaan siitä ilosanomaa eteenpäin.

Se, että iso osa kansasta ei ajattele näin, on todellisuutta, jossa me metsästäjät elämme. Se todellisuus ei muutu, vaikka kuinka taivastelisimme ”väärinajattelijoita”. Kokemukseni mukaan suurin syy vastustukseen on tietämättömyys ja täysin väärä mielikuva siitä, miten metsästystä tässä maassa suoritetaan. Jos naapurini ei tiedä miten minä metsästän, niin kenen on vika? Mielestäni minun. Minun pitää kertoa hyvistä metsästysperiaatteista, joita noudatamme, ja kaikesta siitä hyvästä, jota saamme aikaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minun metsästäjänä pidä miettiä, miten voisin toimia vielä paremmin.

Kehitetään siis yksin ja yhdessä suomalaista metsästyskulttuuria paremmaksi ja kerrotaan siitä ilosanomaa eteenpäin. Tämän päivän yhteiskunnassa ei ikiaikaista oikeutta metsästää voi pitää automaattisena, vaan sen eteen on kaikkien tehtävä valistustyötä. Näin varmistamme, että voimme jatkossakin ottaa osamme luonnon kiertokulusta.

Veikka Gustafsson
Riista- ja Retki-lehtien toimitusjohtaja