Aseen kuljetus - kuljeta asetta oikein autossa

Teksti: Jussi Partanen  Valokuvat: Pekka Rousi  12.11.2023
Aseet kannattaa aina kuljettaa joko pehmustetussa asepussissa tai kuljetuslaukussa. Ne suojaavat samalla asetta ja esimerkiksi kiväärin kiikaritähtäintä kolahduksilta.
Aseet kannattaa aina kuljettaa joko pehmustetussa asepussissa tai kuljetuslaukussa. Ne suojaavat samalla asetta ja esimerkiksi kiväärin kiikaritähtäintä kolahduksilta.
Asetta saa ampuma-aselain mukaan kuljettaa mukana vain vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy, esimerkiksi matkalla metsälle tai ampumaradalle. Kuljetettavan aseen on aina oltava suojattuna pussissa tai suojatussa tilassa, eikä se saa olla ladattu. Ampuma-aseen tai sen osan on oltava luvanhaltijan, tai muun kyseisen aseen hallussapitoon oikeutetun henkilön, välittömässä valvonnassa.

Tässä artikkelissa:

Kun asetta kuljetaan ja säilytetään väliaikaisesti muualla kuin vakituisessa asunnossa, on sen oltava hallussapitoon oikeutetun henkilön välittömässä valvonnassa, lukitussa paikassa tai muuten lukittuna.

Saako asetta kuljettaa autossa?

Kun kuljetaan omalla autolla, hyvä paikka aseelle on takakontissa. Jos asepussin voi nähdä auton ulkopuolelta, kun pysähdytään kahville, asepussi tulee peittää esimerkiksi viltillä.

Autossa aseita voi säilyttää väliaikaisesti vain aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan liittyen. Tämä tarkoittaa sitä, että autoon ei voi edellisenä iltana pakata aseita odottamaan seuraavana päivänä alkavaa ajomatkaa jahtireissulle, eikä aseita voi määränpäässä säilyttää autossa, vaan ne on säilytettävä metsästysmajassa, hotellihuoneessa tai vastaavassa paikassa tässä jutussa kerrotulla tavalla.

Saako asetta kuljettaa junassa tai bussissa?

Julkisissa kulkuvälineissä asetta kuljetetaan normaalisti lataamattomana suojuksessa. Jos haluaa herättää vähemmän huomiota, aseen voi laittaa esimerkiksi salibandymailapussiin.

Jos asetta kuljetetaan laivalla tai lentokoneella, kannattaa olla yhteydessä palvelun tarjoavaan yhtiöön hyvissä ajoin ennen matkaa. Heillä on usein omat ohjeistuksensa siitä, kuinka aseiden ja patruunoiden kanssa toimitaan.

Jos ase on autossa, niin se ei saa näkyä auton ulkopuolelle, kun pysähdytään esimerkiksi kahvitauolle. Joissain automalleissa takatilan saa peitettyä päällevedettävällä hattuhyllyllä.

Ase mukana mökillä tai hotellissa

Silloin, kun majoitutaan kesämökillä tai kakkosasunnolla, voi siellä säilyttää väliaikaisesti myös aseita.

Jos mökillä vietetään pidempiä aikoja, eikä kysymys ole enää väliaikaisesta säilyttämisesta, ja aseita on yli viisi, niin sielläkin on oltava aseille turvakaappi.

Lue myös: Säilytä aseesi oikein

Vaikka aseita siis voidaan säilyttää myös esimerkiksi kesämökillä, niin mökin on vastattava turvatasoltaan vakituista asuntoa.

Muun kuin väliaikaisen säilytyksen on ampuma-aselain mukaan tapahduttava luvanhaltijan vakituisessa asunnossa, tai muussa paikassa, jossa hän pysyvästi oleskelee. Aseiden säilyttäminen asunnossa ei kuitenkaan estä esimerkiksi loma- tai työmatkoja.

Ase voi myös olla toisen, kyseisen ampuma-aseen lainaamiseen oikeutetun henkilön luona tai asealan elinkeinonharjoittajan hallussa.

Kun ase on väliaikaisessa säilytyksessä, ampuma-aselaki edellyttää aseiden välitöntä valvontaa tai säilyttämistä lukitussa paikassa tai muuten lukittuna. Jos metsästysmajalla ei ole turvakaappia, lukittua paikkaa tai mahdollisuutta muuten lukita aseita, tulisi aseiden olla koko ajan valvottuna.

Nukkumaan mennessä sen voi laittaa esimerkiksi sängyn alle, ja jos mennään saunaan, niin esimerkiksi lukko, aseen runko ja patruunat kannattaa laittaa eri paikkoihin.

Hotellissa aseita voidaan usein säilyttää vain hotellihuoneessa. Silloinkin on järkevää piilottaa lukot ja patruunat. Hotellin vastaanotossa ei yleensä ole turvakaappia, ja työntekijöillä harvemmin on säilytyksen edellyttämiä aselupia.

Autossa aseita voi säilyttää väliaikaisesti vain aseen käyttö- tai kuljetustapahtumaan liittyen. Tämä tarkoittaa sitä, että autoon ei voi edellisenä iltana pakata aseita odottamaan seuraavana päivänä alkavaa ajomatkaa jahtireissulle, eikä aseita voi määränpäässä säilyttää autossa, vaan ne on säilytettävä metsästysmajassa, hotellihuoneessa tai vastaavassa paikassa aiemmin kerrotulla tavalla.

Patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten säilyttäminen, kuljettaminen ja väliaikainen säilyttäminen tulee järjestää siten, etteivät ne ja ampuma-aseet ole suoraan yhdessä saatavilla eikä vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole.

Aseen kuljetus metsästyksen aikana

Joskus metsästyspäivän aikana käytetään kahta eri asetta, esimerkiksi aamulla ollaan teerisuolla kiväärin kanssa ja myöhemmin päivällä kierretään kävelylenkki haulikon kanssa.

Jos kivääri tällöin jätetään autoon, tulee esimerkiksi lukko ja patruunat ottaa kävelylenkille mukaan reppuun tai piilottaa autossa eri paikkoihin. Ase, asepussi, aselaatikko tai aseen osat eivät saa näkyä ulos, vaan niiden on oltava peitettyinä.

Jahtitapahtumien nuotiotauoilla tai ruokailuissa ase voidaan jättää autoon, jos auto on näköetäisyydellä. Ellei, aseen lukko ja patruunat otetaan taskuun ja runko jätetään lukittuun autoon, niin etteivät ne näy ulos.

”Patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten säilyttäminen, kuljettaminen ja väliaikainen säilyttäminen tulee järjestää siten, etteivät ne ja ampuma-aseet ole suoraan yhdessä saatavilla eikä vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole.”

Edellä mainittu, asedirektiivistä tullut lisäys ampuma-aselakiin on aiheuttanut epätietoisuutta metsästäjissä. Viranomaisten tämänhetkisen tulkinnan mukaan aseita voidaan kuljettaa esimerkiksi metsästysreissuilla kuten aiemminkin, eli lataamattomana suojuksessa. Patruunat voivat olla lippaassa, mutta patruunapesässä ei saa olla patruunaa.

Näissä tilanteissa aseet ja patruunat ovat valvottuina, eikä vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole. Auton voi tankata ja kahvitauon pitää, kun aseet ja patruunat ovat lukitun auton sisällä. Aseet eivät saa näkyä ohikulkijoille.

Auton kattotelineisiin kiinnitetty suksiboksi voidaan myös katsoa lukituksi tilaksi, jos sekä kattotelineet että itse boksi voidaan lukita.

Artikkeli perustuu Poliisihallituksen virkamieshaastatteluun. Tekstin on tarkastanut sisäministeriön poliisiosaston virkamies.

 

Katso video aseiden kuljetuksesta

 

Liity jäseneksi

Artikkeli on julkaistu aiemmin Jahti-lehdessä 03/2020. Jahti on Metsästäjäliiton jäsenlehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Metsästäjäliiton jäsenenä saat Jahdin jäsenetuna suoraan kotiisi kannettuna. Metsästäjäliiton jäsenenä voit lukea Jahdin myös näköislehtenä OmaMetson kautta. 

Metsästäjäliitto on suomalaisen metsästyksen tietotaidon koti. Sen ovet ovat auki kaikille metsästäjille, metsästyksestä kiinnostuneille ja suomalaista eräkulttuuria arvostaville.

Metsästäjäliitto tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen sekä luonnonläheiseen elämäntapaan. Jäsenenä saat tietoa, taitoa ja edunvalvontaa sekä yhteisöllistä toimintaa samanhenkisten ihmisten kesken.

Liity sinäkin jäseneksi >>