Koirashaahkan metsästystä autiolla saarella

Teksti ja kuvat: Aku Ahlholm  17.02.2019
Iltalentoa odotellessa. Vielä hämärässä olisi helppo erottaa kalkkaan vaalea hahmo tummasta naaraasta.
Iltalentoa odotellessa. Vielä hämärässä olisi helppo erottaa kalkkaan vaalea hahmo tummasta naaraasta.
Nuoren metsästäjän suurin haave oli pudottaa komea kalkas, haahkakoiras. Ulkoluodoille oli lähdettävä heti kesäkuun alkaessa, sillä tilaisuus voisi olla viimeinen.

Kuuma kevät on vaihtumassa kuumaan kesään. Jossain tuolla ulkoisilla luodoilla ne nyt huokailevat helpotuksesta, kalkkaat eli haahkakoiraat. Niiden työ on tehty ja on aika kerääntyä poikaporukoihin ja poistua näyttämöltä.

Tyttö kuuntelee tarkkana. Hänen haaveensa on herännyt jo Metsästäjän oppaan kuvista: Kauniin valkoinen lintu, jolla on vihreä niska sekä musta päälaki, olisi täydellinen saalis. Lintu on raskaslentoinen, eikä sellaista näe kuin matkaamalla merelle.

– Haluaisin täytättää sellaisen ja laittaa huoneeni seinälle, Ellen Ahlholm, 17, sanoo.

Kauniin valkoinen lintu, jolla on vihreä niska sekä musta päälaki, olisi täydellinen saalis.

Nyt se olisi mahdollista. On kesäkuun ensimmäinen päivä, siis haahkakoiraan eli kalkkaan metsästysaika, ja Meri-Björkön vene lähtee viemään meitä kohti Mustasaaren ulommaisia luotoja. Huomaan miettiväni, olisiko tämä lähtöpisteemme utuinen niemi Björköbyn lähellä juuri se, jota Aku Ankan tarinassa pidettiin porttina Kalevalaan. Siis mitä vain voisi tapahtua.

 

Kalkasluodot harvassa

Merenkurkun alue ei ole tyypillistä kalkkaan metsästysaluetta. Pitkän karttaharjoituksen jälkeen Merenkurkusta on kuitenkin löytynyt kaksi luotoa ja karikkoa, jotka ovat sekä ministeriön yleisen haahkarajoituksen että paikallisten suojelualueiden ulkopuolella.

Sen lisäksi maihin ei pidä nousta rantaan, jossa riskilät, ruokit, etelänkiislat tai naarashaahkat pesivät.

Pohjanlahdella haahkanpyyntialueet ovat siis harvassa. Yksi saari löytyisi Korsnäsin edustalta.

Merikarvian pohjoisosissa olisi rajoitusten ulkopuolella yksi saarenpuolikas. Joitain luotoja olisi Satakunnassa, mutta tunnetuimmat haahkakoiraiden pyyntialueet löytyvät vielä etelämpää.

Me matkaamme kuitenkin läpi saariston, jossa Ellenin suku on liikkunut niin monen sukupolven ajan kuin tiedetään. Pian hänelläkin olisi täältä jotain kerrottavaa, toivottavasti.

Meri-Björkon Jukka Viita-aho (vas.) kuljetti Ellen Ahlholmin ja Manu-koiran kalkasjahtiin.

Ruokkien piirittämänä

Matka alkaa heinäsorsista, tiiroista, laulujoutsenesta ja kyhmyjoutsenesta. Ahvenparvet rikkovat sisäsaariston veteen nopeasti laajenevia renkaita, tuikkeja, mutta nyt emme malta tarjota niille lippaa, vaikka sellainen olisi valmiiksi viritettynä siiman päähän.

Kun avomeri häämöttää, ruokit alkavat uteliaina lennellä veneen ympärillä.

Seuraavana ovat vuorossa merihanhi, telkkä, pilkkasiipi, kihu ja merikotka. Harmaalokki nokkii saaren rantaan ajautunutta raatoa, jonka päättelemme norpan maalliseksi tomumajaksi. Kun avomeri häämöttää, meikäläiset pingviinit, ruokit, alkavat uteliaina lennellä veneen ympärillä.

Lopulta meren pinnalla kelluvat valkoiset täplät saavat siivet alleen ja paljastuvat kalkkaiksi. Haahkakoiraat ovat jo antaneet perheen eteen kaikkensa eli sukusolunsa ja kerääntyneet poikaporukoiksi ulkomerelle.

Viimeiset luodoilla viihtyvät koiraat vahtivat vielä naaraiden munintaa tai ainakin niitä hetkiä, kun tuleva emolintu poistuu hetkeksi ruokailemaan.

– Siinä niitä nyt olisi, hihkaisee kippari Jukka Viita-aho, kun parvi kalkkaita nousee raskaasti siivilleen ja lähtee jonossa tavoittelemaan taivaanrantaa.
Vasta horisontissa siintää majakkasaari, jonka takaa haahkanmetsästysalue alkaa. Vieläköhän kalkkaita on siellä saakka, kun edellinenkin parvi ponnahti väärään suuntaan?

Pingviinin näköiset ruokit seuraavat, kun kalkas nousee raskain siivin lentoon.

 

Kesäpyynti uhattuna

Viime vuosina haahkat ovat vetäytyneet lähemmäksi mannerta, kun taas metsästysalueen rajaa on vedetty kohti ulkomerta. Haahkat sisään ja metsästäjät ulos.

Haahkojen vetäytymiselle on haettu selitystä merikotkista, mutta varmuudella ei tiedetä, miksi kannat ovat pitkällä aikavälillä taantuneet ja muuttaneet lähemmäksi ihmisten reviirejä. Viime aikoina lintu on taas varovaisesti runsastunut.

Haahkat sisään ja metsästäjät ulos.

Koirashaahkojen kaksiviikkoinen kesäpyynti on Euroopan unionin suurennuslasin alla, sillä viranomaisten mielestä saaliista ei ole riittävän luotettavaa tietoa. Sittemmin metsästäjät ovat aktivoituneet ja merkanneet saaliinsa Oma riista -palveluun.

Jos kalkasta ei pyydetä kesäkuun alussa, niitä ei käytännössä pyydetä milloinkaan, sillä syyspyynnin alkaessa koiraat ovat jo käytännössä tiessään.

 

Autio luoto on ääntä täynnä

Yli 20 kilometrin merimatkan jälkeen pääsemme sallitulle kalkasjahtialueelle, eli Riksgrundin majakkasaaren pohjoispuolelle. Löydämme rannan, josta ei lähde riskilöitä, ruokkeja tai naarashaahkoja. Niinpä opas jättää toiveikkaat pyytäjät kyydistä ja lupaa tulla aikanaan hakemaan pois.

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle tai luodolle? Ehkä täällä pärjäisi hetken haulikolla ja kalastusvavalla, jos taivas tiputtaisi vielä makeaa vettä lammikoiksi kevätjäiden hiomiin kallioisiin kulhoihin. 

Ilma on täynnä lintuja ja ääntä, mutta yhtään kalkkaan huokausta emme erota joukosta. Viimeiset haahkakoiraat on nähty juuri ennen metsästysalueen rajaa. Koskelot, lokit ja tiirat tervehtivät rantakivien taakse kätkeytyviä metsästäjiä.

Haahkakoiraat eli kalkkaat lähtevät tavoittelemaan yhtenä jonona eteläistä taivaanrantaa.

Hylje tekee tuttavuutta

Päivän ehtiessä iltaan merestä nousee utelias, tumma pallo ja hetken kuluttua pari lisää. Pian yksi hahmoista nousee aivan rantakivien taakse ja joutuu heti Ellenin kiväärin ristikkoon.

Uteliaat hylkeet alkavat tutkia, miltä kivien välistä nouseva nuotion savu tuoksuu. Ne ovat jo niin lähellä, että pystymme tunnistamaan ne itämerennorpiksi.

Laukaus jää ampumatta, sillä harmaahyljettä voisi pyytää niin pitkään, kun alueen kiintiötä on jäljellä, mutta norpalle tarvittaisiin erillinen pyyntilupa, ja sellainen meiltä puuttuu.

Lopulta haahkat näyttäytyvät. Poikaporukka lentää naapurikarikon rantaa parinsadan metrin päästä ohi ja katoaa hämärään. Toista havaintoa ei illalle tule, joten asetun rantakalliolle yöpuulle koiranpentu kainalossani. Ellen vetäytyy kivien suojaan pystyttämäänsä telttaan.

Vielä se komea kalkas joskus koristaa opiskelijakämpän seinää.

Tuuli on kääntynyt hiljalleen pohjoiseen, josta se pääsee loiskuttamaan vettä rauhallisesti rantakiviä vasten. Rahtialus liikkuu pienenä seinänä horisontissa, ja ulkosaariston väsymättömät linnut laulavat huumaavia unilaulujaan. Ehdin miettiä, mitä kaikkia muistoja meren tuoksu tuo mieleen, kun uni korjaa omansa.

Aamulla havahdun katsomaan, olisivatko kalkaslautat lipuneet lähistölle, mutta niistä ei näy jälkeäkään.

Lieneekö haahkanmetsästysalueen raja piirretty niin tarkasti, ettei täällä tarvitse arvokkaita haulipatruunoita tuhlata.

Haahkat tankkaavat sinisimpukoita ja äyriäisiä, joten voihan olla, etteivät apajat ole näin ulkona otollisia.

Jospa perinteinen kalkasjahti olisi luvallista vielä vuonna 2019, totean tytölle. Menemme silloin uudelleen ja vähän etelämmäksi. Vielä se komea kalkas joskus koristaa opiskelijakämpän seinää.