Syyskuun alun sää on vielä sangen kesäinen. Kevyt tuuli on lännen puolella ja taivaalla ei juuri pilviä näy. Sami Suominen ohjaa iltapäivällä tasapohjaisen työveneen Kustavin Ströömin suuntaan Saaristomeren ja Selkämeren rajalle. Veneen pohjalla on kasa vanerisia merimetsokaaveita ja jokunen muovinen. Suuntana on Kupeoran kalliosaari avomeren laidalla.
Ennen sitä kaukaa loistavat jo laakeat kalliot. Niiden päällä jököttää mustina pisteinä kymmeniä merimetsoja. Ne kuivattelevat siivet levällään, höyhenpeitteellä ei ole sorsien tapaista vedenkestävyyttä. Lintujen pitkäaikainen läsnäolo maalaa lepopaikat valkoiseksi ulosteista. Lähempänä kivikkoa lepattavat myös ahvenverkkojen liput kivikon liepeillä.
Merimetsojen hermo pettää parin sadan metrin päässä. Mustat linnut syöksyvät ilmaan, osa hyppää hetkeksi uimaan. Ilmassa on nopealla laskutoimituksella yli viisikymmentä merimetsoa. Ne suuntaavat ulkomerelle.
Kaaveet paikoilleen ja odottamaan
Parivuotias saksanseisoja Upi ei malta pysyä paatissa vaan on rynnätä uimalla Kupeoran rantaan. Laskemme tasaisesta keulasta kaaveet rantakalliolle, veteen pudotetaan pari kelluvaa. Sami totesi niiden tehon jo aloituspäivänä.
Rantaudumme saaren toiselle puolelle. Levitämme kaaveita kalliolle nokat kohti tuulta. Sitten kallioseinämän suojaan saattaa istuutua kuin nojatuoleihin. Edessä on matala naamioverkko, jonka takaa tähystämme merelle.
Merimetsot palaavat, mutta kaartelevat kaukaa eivätkä tunnu kiinnostuvan houkutuskuvista. Korkealla lentäviä lintuja ei kannata ampua, sillä toimiva ampumamatka on parikymmentä metriä.
– Vähän sama juttu kuin hanhijahdissa, missä helposti tulee ammuttua liian kaukaa isoa lintua, Sami toteaa.
Ollaan hänen omilla metsästysmaillaan. Vuosien kokemuksella pyyntimies miettii rauhalliseen tapaan merimetsojahdin eroa muuhun vesilintujahtiin.
– Tarkka lintu tämä merimetso on. Se havaitsee pienenkin liikkeen nopeasti ja kaartaa kauemmas.
Linnut lentävät kaukaa
Saksanseisoja Upi sen sijaan on vielä nuori ja malttamaton. Aloituspäivänä merimetso oli päässyt terävällä koukkunokallaan napauttamaan koiraa tassuun. Nyt koira on varovaisempi.
Sami siirtää vanerikaaveita lähemmäs rantaa ja homma alkaa toimia. Ensimmäinen merimetso kaartaa liian liki ja haulikko pamahtaa. Musta lintu putoaa lähelle rantaa ja Sami komentaa Upia noutamaan. Ensin pitää varmistaa linnun kuolleen, sillä henkiin jäänyt sukeltaa nopeasti ja ui kauas.
Mustia lintuja lentelee yksittäin tai pienissä parvissa koko ajan. Kun kello lähenee viittä, alkaa kiivaampi lento. Lintuja putoilee säännöllisesti. Jos ensimmäinen laukaus ei ole tappava, niin paikko kajahtaa välittömästi. Sitkeää lintua on syytä ampua tarkasti.
– Suosittelen ottamaan mukaan pienoskiväärin tai 17hmr:n. Niillä pystyy lopettamaan kauemmaksi pudonneen linnun, Sami selittää.
Lyhyt ampumamatka ja tehokkaat patruunat
Samilla on päällekkäispiippuisen haulikon piipuissa puolisuppeat supistajat ja magnumpatruunoissa 3,6 millin rautahaulit. Ne vaikuttavat sortavalta yhdistelmältä. Upi saa toistuvasti noutaa merestä lintuja, mutta jotenkin se vieroksuu merimetsojen hajua, tai ehkä muistissa on terävän nokan uhka.
Kustavin Ströömin pohjoisosan merialue kiinnostaa mustia lintuja. Tämä on tunnettua ahvenen ja kuhan lisääntymis- ja kalastusseutua, Sami valaisee. Merimetsojen metsästys on oikeastaan ainoa tapa suojata kalaverkkoja.
Ihmekö tuo sitten, jos merimetsoja parveilee täällä. Niiden ruokalistalla ovat kaikenlaiset kalat lajiin katsomatta. Puoli kiloa päivässä menee kurkusta alas, joten jokainen voi laskeskella satojen lintujen vaikutuksen kalakantoihin.
– Toivottavasti tämä metsästys karkottaa merimetsoja ainakin paikallisesti.
Saalista alkaa kertyä
Samin pyynnöstä kaivan kotelosta myös oman haulikkoni. Lataan hiukan äreämmillä vismuteilla, nekin näyttävät toimivan, mutta ampumamatkat on koko ajan pidettävä lyhyinä.
Taas viuhtoo kaksi lintua liki vedenpintaa kohti valkeita kallioita, hiljentävät vauhtia ja kaartavat. Kääntyvätkö tarpeeksi? Kyllä, suuntaavat suoraan kohti passipaikkaamme.
Toinen kaartaa kauemmas, mutta ensimmäinen lintu hiljentää. Merimetso retkahtaa laukauksesta, mutta Sami paikkaa vielä varmuuden vuoksi linnun pudotessa mereen.
Nuori koira noutaa linnun ja ravistelee itseään kuivaksi. Saamme mekin hiukan partavettä. Kallioseinämän suojaan kertyy lopulta parikymmentä merimetsoa.
Linnut jo muuttopuuhissa
Seitsemän jälkeen tuuli laskee ja merimetsojen lento hiipuu. Isompia parvia lentää korkealla kovaa matkavauhtia etelään. Niillä on vakaa suunta jonnekin muualle. Ehkä ovat jo muuttamassa muiden mukana, pääosa linnuista on syyskuussa jo muilla mailla.
Perjantai-illan veneliikenne on kauniin sään takia vilkasta. Veneitä on matkalla Hakkenpäähän ja ties minne.
Keräämme kaaveet kallioilta ja merestä. Vene on ajautunut tiukemmin rantaan, mutta hetken heiluttelun jälkeen se irtoaa ja moottorin voi laskea alemmas. Upi keräilee maastokuvioverkon pedikseen ja alkaa torkkua. Kaunis alkusyksyn ilta hieman hämärtyy jo ajaessamme Samin kotirantaan.
Seuraavana päivänä saan häneltä viestejä. Merimetsojen täkkälihoja on kertynyt useampi kilo. Osan siitä Sami on jo savustanut, eikä maku kuulemma ollut mahdoton. Täytyy varmaan luopua ennakkoluuloistaan ja testata itsekin.
