KV-lajien Suomen mestaruudet ratkottiin Isokyrössä

Teksti ja kuvat: Pinja Järvi  10.06.2026
Ampuminen makuulta.
Kansainvälisen metsästysammunnan lajit vaativat osaamista niin kiväärin kuin haulikonkin käsittelyssä. Kuvassa ammutaan luodikolla istuvaan kettukuvioon makuulta.
Vuoden 2026 kansainvälisen metsästysammunnan SM-kilpailut käytiin Isokyrössä 6.–7.6. Viikonlopun anti ei rajoittunut pelkkiin mestaruuksiin. KV-lajit näyttivät, miksi ne ovat metsästysammunnan todellista moniottelua, ja miksi sinunkin kannattaisi tarttua haasteeseen niiden parissa.

Lauantaina ammuttiin pohjoismaisen ja sunnuntaina eurooppalaisen metsästysammunnan suomenmestaruudesta. Viikonlopun aikana nähtiin paitsi upeita kilpasuorituksia myös lämmintä yhteishenkeä koko tiukan kilpailun läpi. 

Erityisen hienoja suorituksia nähtiin jopa ennätysten muodossa. Pohjoismaisessa metsästysammunnassa sarjan S70 Suomen mestari Kimmo Iivonen ampui uuden Suomen ennätyksen tuloksella 361. Eurooppalaisen metsästysammunnan luodikko osuudessa sarjassa S20 puolestaan Frans Laukka ampui uuden Suomen ennätystuloksen 197.

Loput tuloksista löytyvät osoitteesta www.hirviurheilu.com.

Kansainvälisen metsästysammunnan lajit eli KV-lajit ovat Suomessa verrattain pienen harrastajajoukon laji. Lajeihin kuuluu pohjoismainen ja eurooppalainen metsästysammunta, joissa kummassakin tarvitaan osaamista sekä kiväärissä että haulikossa. Juuri tämä tekee lajista poikkeuksellisen; KV-lajien ampuja ei erikoistu vain yhteen osa-alueeseen, vaan joutuu kehittämään monipuolisesti kaikkia metsästyksellisiä ampumataitoja. Siksi KV-lajien harrastajia voisikin kutsua metsästysammunnan moniottelijoiksi.

Harjoittelu ei keskity vain yksittäisen suorituksen hiomiseen, vaan kokonaisuuteen: turvalliseen aseenkäsittelyyn, erilaisiin ampuma-asentoihin, lentoradan lukutaitoon, horjumattomaan keskittymiseen sekä kehon ja mielen hallintaan tiukassa paikassa.

Vaikka harrastajapiiri on melko pieni, Suomessa taso on erittäin korkea. Suomalaiset ovat menestyneet kansainvälisissä kilpailuissa jo vuosikymmenten ajan. Uusien tulokkaiden ei tarvitse korkeaa tasoa kuitenkaan pelätä. Tämä harrastajayhteisö tunnetaan avoimuudestaan ja halustaan auttaa uusia tulokkaita mukaan lajin pariin.

Kilpailu muita vastaan kuuluu olennaisena osana lajiin, mutta useimmille tärkein vastustaja katsoo peilistä. Omaa kehitystä voi seurata konkreettisesti pistetaulukosta ja samalla huomata kuinka itsevarmuus ja paineensietokyky kasvavat. Kilpailut tarjoavat tavoitteita harjoittelulle ja mahdollisuuden oppia kokeneilta ampujilta. Moni kokenut harrastaja muistuttaakin, että kehitys syntyy harjoittelun, kokemuksen ja toistojen kautta. Kukaan ei aloita huipulta.

KV-lajien kokeilemiseen ei siis tarvitse odottaa täydellistä ampumataitoa. Riittää, että on kiinnostunut kehittämään itseään ja valmis mittaamaan omaa osaamistaan turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Jokaista kilpalaukausta voi ajatella askeleena kohti parempaa metsästäjää.

Seuraavat kansainväliset arvokilpailut järjestetään Viron Pärnussa, jossa kilpailijat mittaavat taitojaan eurooppalaisen metsästysammunnan EM-kilpailuissa. Suomen kuusihenkinen maajoukkue ratkesi Isokyrön SM-kilpailuissa, jotka toimivat samalla viimeisenä ranking-kilpailuna ennen EM-kisoja. Paikkansa Suomen joukkueeseen lunastivat Tomi Niemi, Kalle Mäkinen, Pekka Seppä, Frank Stenman, Pekka Hautamäki sekä Marko Laine.

Info
KV-lajit pähkinänkuoressa

Pohjoismaiseen metsästysammuntaan kuuluu:

  • Haulikko
    • Pohjoismainen trap 25 kiekkoa, jossa maksimi 100 pistettä. 
    • Metsästys Sporting ammunta 25 kiekkoa, jossa maksimi 100 pistettä.
  • Luodikko, molemmissa etäisyys 100m
    • 10 laukausta seisovaan kauriskuvioon (makuu-, istuma- ja pystyasennoista), jossa maksimi 100 pistettä.
    • 10 laukausta liikkuvaan hirvikuvioon, maksimi 100 pistettä. 

Eurooppalaiseen metsästysammuntaan kuuluu:

  • Haulikko
    • Automaattitrap 25 kiekkoa, maksimi 100 pistettä
    • Compak 25 kiekkoa, maksimi 100 pistettä
  • Luodikko, maksimi 200 pistettä, etäisyys 100m paitsi liikkuvassa siassa 50m
    • Neljä viiden laukauksen sarjaa neljään maaliin (kuhunkin aikaa 5 minuuttia)
      • Metsäkauriskuvioon ammutaan seisten, ase vasten kiinteää pystytukea
      • Istuvaan kettukuvioon ammutaan makuulta, molemmat käsivarret maassa. Luodikon etuosaa tukevan käden kyynärpään täytyy olla maata vasten.
      • Gemssikuvioon ammutaan seisten, ase tuettuna vuoristosauvaan.
      • Villisikakuvioon ammutaan seisten, asetta tukeva käsi joko suorana tai kyynärtukea käyttäen. Juoksevaan villisikamaaliin ammutaan 3 laukausta vasemmalta oikealle ja 2 laukausta oikealta vasemmalla tai päinvastoin.
Istuva kettu, liikkuva sika, gemssi ja eurooppalainen kauris.

Jahtimedia on Metsästäjäliiton verkkomedia.