Kylmä keli, kuumat piiput Kurikassa

Niin kylmä keli että mieskin lämpeni hitaasti

Kuortaneen Metsästysseuraa edustanut Samu Korpela ampui sunnuntaina ilmahirveä varsin hyvin tuloksin. Tasapisteisiin päätyneen finaalin jälkeen uusinnassa nähtiin riehakasta tuuletusta Korpelan viedessä yleisen sarjan SM-kullan Kuortaneelle.

– Loppua kohden tulos parani. Alku oli aika surkia, en ole koko kautena näin huonoa alkukisaa ampunut, tuore mestari muistelee. 

Oliko herkistely mennyt pieleen vai oliko psykogisessa valmistautumisessa ongelmia?

– On niin kylmä keli että lämpeni hitaasti mies, Korpela vastaa nauraen 20 asteen pakkasten paukkuessa ulkona.

Radalta tarkkuutta metsälle

Metsästävä mies suosittelee rata-ammuntaa ihan jokaiselle metsään mielivälle. SM-tuloksiin ei tarvitse tähdätä, kunhan radalle tulee käytyä. Harjoittelun jälkeen on varma olo lähteä riistamaille. 

– Kyllä sen silloin tietää, että jos paikka tulee, niin ei tarvitse haavakon perässä juosta: hyvä ampumataito on aikalailla selvä homma silloin. Vaikka ei kilpaa ampuisikaan, pitäisi aina ensin harjoitella, eikä ikinä mennä kylmiltään metsään. Edes sen muutama kymmenen laukausta kun jokainen metsästäjä viitsisi ampua ennen kauden alkua radalla, niin kyllähän se hyvä juttu olisi, Korpela painottaa.

Nuoret konkarit

Punkalaitumelaiset Anna ja Tuure Vähä-Jaakkola ovat nuoresta iästään huolimatta ahkeria kisaajia. 12-vuotias Anna ja 11-vuotias Tuure kilpailevat ilmaluodikon lisäksi myös hirvenjuoksussa. Kurikassa sisarukset nautiskelivat jo neljänsistä SM-kisoistaan.

– Aloitin ampumisen vähän ennen Annaa, jo eskarissa tai ykkösluokalla, Tuure muistelee.

Ampumakoulusta kipinän saaneet sisarukset harjoittelevat ampumaseura Haukan riveissä.

– Äiti on harrastanut ampumista pitkään, ja olemme pienestä asti kulkeneet hänen matkassaan, Anna kertoo.

Alle 13-vuotiaiden sarjassa, jossa sekä Tuure että Annan kilpailevat, ampujan vieressä saa olla ammuttaja, joka lataa ampujan aseen. Annan mukaan se auttaa paremmin keskittymään itse suoritukseen. Kurikassa ammuttajan pestiä hoiti äiti Päivi, joka myös itse kilpaili viikonloppuna.

Kisassa ammuttiin yhteensä 20 laukausta, joista puolet alkukisassa ja puolet finaalissa.

Tarvitseeko suuri laukausmäärä henkistä valmistautumista?

– Ei juurikaan. Täytyy muistaa vaan hengittää ja ottaa rennosti, Anna tietää.

– Olemme tottuneet siihen, että harjoituksissa ammutaan pahviseen tauluun, jossa numerot ovat keskellä. Kisoissa taulukuvio on erilainen ja se täytyy hahmottaa eri tavalla, hän jatkaa.

– Normaalisti kympin ympärillä on pieniä rinkuloita, mutta ne puuttuvat tästä elektronisesta taulusta, Tuure komppaa.

– Sen vuoksi osuminen on joskus vähän vaikeampaa, Anna summaa.

Tuuren mukaan ongelma ei ole kuitenkaan mainittava. – Minä olen ehkä vähän parempi ampumaan tuohon, kuin pahviseen tauluun.

Arvokkain vapaaehtoisvoimin, mutta miten tulevaisuudessa?

Kisan pääsponsori Ruag lahjoitti500 000 RWS:n ilma-ase-luotia, ja Corrotech kaksi asekaappia.

Kisan johtaja Pekka Karhunen haluaa kiittää kilpailijoita terveysturvallisuuden vastuullisesta huomioon ottamisesta. 

– Kisojen alla soitin AVIlle ja paikalliselle tartuntatautiviranomaiselle, ja totesimme yhdessä, että kisat voidaan pitää. Jokaisella piti olla maski, paitsi kun ammutaan. Haluan kiittää kaikkia läsnäolevia, miten tunnollisesti tätä noudatettiin.

– Kaikki sujui kisoissa niin mallikkaasti kuin olla ja taitaa, ja järjestelyt onnistuivat täydellisesti. Suuri kiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille liiton ja piirin puolesta, myös Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jukka Hautala kiittää.

Millainen tulevaisuus kilpailutoiminnalla on?

– Ilma-aseammunnalla on hyvät olosuhteet jatkua, sillä ratoja ei vastusteta samalla tavalla kuin ulkona olevia ampumaratoja. Meillä on säiliöt, johon kaikki ammutut luodit putoavat. Laji on lähes äänetön ja harrastaa voi ympäri vuoden sisätiloissa. Laukaus- ja toistomäärät ovat suuria, joka siirtyy turvallisena aseenkäsittelynä ja riistalaukauksina myös metsästykseen. Jo nuorena voi aloittaa, Karhunen summaa.

– Kannustankin seuroja tai kuten Kurikassa, seurayhtymiä, tarttumaan tilaisuuteen ja pohtimaan olisiko meidänkin mahdollista järjestää SM-kilpailut? Oli mahtavaa seurata, miten tämä porukka innostui ja kisoja kohden tekeminen vain tiivistyi. Mitenkään pakottamalla tai määräämällä ei tällaiseen yhteishenkeen päästä, ja ihan varmasti se myös näkyi paikalle tulleille kisavieraillemme. 

– Tulevaisuudessa on myös uhkakuvia; kilpailijoita kyllä riittää mutta löytyykö kilpailujen järjestäjiä? Ne ovat ratkaisevassa osassa tämän harrastuksen jatkon kannalta. Liiton ylin taso huomioi sen tällä hetkellä hyvin ja ehdottomasti järjestäjien tukeminen kannattaa siellä pitää tärkeässä roolissa myös tulevaisuudessa, kisajohtaja Karhunen pohtii.