Kauhavan Kortesjärvellä asuva 18-vuotias Jesse Asuintupa on kulkenut lähes koko ikänsä metsällä ja kertoo saaneensa metsästyskortin jo 9-vuotiaana. Hänen perheessään on aina metsästetty ja harrastettu koirien kanssa. Isäkin on innokas metsämies.
− Käyn metsällä aina, kun se vaan on mahdollista. Useimmiten päivät venähtäväksi pitkiksi. Koiria on yleensä mukana useampi, Jesse kertoo.
− Jahtaan mieluiten pienpetoja. Metsästysmuotona se on tapahtumarikkainta ja mukavinta, hän perustelee.
Laajasti saalista
Viime kaudella Jesse laskeskelee saaneensa saaliikseen 10 kettua, kolme valkohäntäpeuraa, neljä kaurista, neljä minkkiä ja yhden mäyrän. Supia on kuulemma porukalla kaadettu kymmeniä ja erilaisia lintujakin on saatu useampia.
Nuoresta iästään huolimatta hänelle on myös ehtinyt kertyä joukko mukavia metsästysmuistoja.
− Sellainen homma on jäänyt erityisesti mieleen, kun olin muutama vuosi sitten syksyllä iltaisin istumassa pellon reunassa saatuani tiedon, että siinä pellossa käy kauriita iltaisin syömässä.
− Tulin viitenä iltana pellon reunaan istumaan, ja kun olin ollut siinä noin 2,5 tuntia, niin kauris tuli noin sadan metrin päähän ja sain ammuttua sen siihen. Se odotus palkittiin”, nuorimies muistelee hyvillään saaliinsa eteen näkemäänsä vaivaa.
Lähiruokaa metsästä
Jesse osaa myös arvostaa valitsemaansa harrastusta.
− Sen hyviä puolia ovat luonnossa liikkuminen ja metsästä saatu lähiruoka, hän tietää.
Hän kuuluu peräti kolmeen metsästysseuraan: Kortesjärven Ylikylän, Kauhavan Alakylän ja Lappajärven Savonkylän metsästysseuroihin.
Myös Jessen kaveriporukassa on useampia, jotka metsästävät. Monet heistä ovat lapsuudenystäviä.
− Metsästysporukassa on välillä muitakin nuoria, pääasiassa passimiehinä. Ja lähinnä kettujahdissa, hän kertoilee.
Metsästyksen hyviä puolia ovat luonnossa liikkuminen ja metsästä saatu lähiruoka
− Tällä meidän alueellamme on nuoria aika paljon, jotka metsästävät. Mutta on monia seuroja, joissa ei ole nuoria, ja niihin on vaikea päästä, jos ei omista maata, Jesse huomaa.
− Susikannan lisääntyessä on myös vaarana, että Suomessa koiran kanssa metsästäminen käy mahdottomaksi ja maaseudun yksi harvoista harrastuksista vähenee rajusti, hän järkeilee.
Siitä huolimatta hän haluaa rohkaista nuoria lähtemään mukaan metsälle ja tutustumaan harrastukseen, jotta metsästys jatkuisi tulevaisuudessakin.
Luonnon monimuotoisuus tärkeää
18-vuotias Niko Oikia Loimaalta on harrastanut metsästystä noin viisi vuotta ja liikkunut isänsä mukana jahdeissa niin ikään nuoresta asti. Niinpä ei ole ihme, että pojan metsästysinnostuskin sai alkunsa isältä.
− Enää perheessä metsästää minun lisäksi ainoastaan isä, pappa käy joskus hirvijahdissa, Niko kertoo.
Itseään hän kuvailee kokeilunhaluiseksi ja aktiiviseksi metsästäjäksi, joka tykkää olla metsällä aina kuin vain voi.
− Tyypillinen metsästysreissu on sellainen, että aamulla lähdetään ja illalla tullaan. Eli ihan koko päivä yleensä menee metsällä, hän myöntää.
Melkein aina Niko ottaa mukaansa koiran tai useampia. Metsäreissuilla hänen seuranaan liikkuu joko mäyräkoira tai beagle.
− Mieleisin jahti on pienpetojahti, koska luonnon monimuotoisuuden ylläpito on tärkeää, hän pohtii.
Parasta metsästyksessä on raittiissa ilmassa liikkuminen ja jahtikavereiden tapaaminen
Niko kuuluu Mellilän metsästysseuraan, Kallion hirviseurueeseen ja Loimaan metsästysseuraan, joiden metsästysmaat ovat tulleet nuorellemiehelle varsin tutuiksi. Mellilän porukassa hän on yksi viidestä alle 20-vuotiaasta nuoresta.
− Pienriistaa olen saanut saaliiksi useampia ja sorkkaeläimiäkin on kaatunut noin 30, mutta tarkkaa lukua on paha sanoa, Niko arvioi viime kauden saalismääriään.
− Parasta metsästyksessä on raittiissa ilmassa liikkuminen ja jahtikavereiden tapaaminen, hän perustelee.
Mieleenpainuvana metsästysmuistona Niko mainitsee erään peurajahdin.
− Ko oltiin kaverin kans peurakytiksellä ja mää kattelin ulos ikkunasta, josta näkee ruokintapaikalle, ja kaveri nukku meiän kotisohvalla. Sit tuli peura ruokinnalle ja ampusin sen eikä kaveri heränny siihen paukauksee, ni se tarvi sit itte herättää, hän muistelee.
