Tilannehuumoria hirvimetsällä

Teksti: Aino Kemppainen  Valokuvat: Pekka Rousi  07.03.2021
Tilannehuumoria hirvimetsällä
Oli vuosi 2017. Olimme koko perheen voimin mökillä Sonkajärvellä. Mukana oli myös ukki. Olimme hirvimetsällä Sukevalla.

Isä ja ukki olivat melkein koko päivän metsällä. Itse en päässyt mukaan, koska olin tuolloin 7- vuotias ja isä sanoi, etten osaisi olla riittävän hiljaa siellä.

Veljeni, minä ja äitini olimme odottaneet, että ukki ja isä tulisivat mökille. Kun leikimme veljeni kanssa, äidille tuli puhelu ja se oli iskältä. Äiti sanoi, että he olivat saaneet hirven ammuttua ja olivat aloittamassa suolistusta.

Minä ja veljeni olimme heti autossa odottamassa, että äiti tulisi ja pääsisimme lähtemään, mutta äidillä kesti ja kauan. Kun pääsimme perille, näimme hirvensuolet. Hirvi tosin oli jo peräkärrissä.

Kun hirvi roikkui jo katosta, niin pää oli irrallaan pihalla. Veljeni sanoi, että laitetaan hirvelle pää takaisin. Kysyin, että millä se laitettaisiin takaisin ja veljeni sanoi, että teipillä ja liimalla. Sitten kaikki rupesivat nauramaan, myös veljeni.

 

Kirjoittaja Aino Kemppainen osallistui nuorempien kirjoittajien sarjaan, teemana "sitä metsäretkeä en unohda".

Info
Nuorten kirjoituskilpailun satoa

Metsästäjäliitto järjesti kirjoituskilpailun kaikille nuorille syksyn 2020 aikana. Kilpailun tarkoituksena oli tuoda esiin nuorten tuoreita näkökulmia metsästykseen ja eränkäytiin. Kirjoituskilpailu on osa Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhlavuotta 2021.

Aiheita olivat metsästyksen tulevaisuus 100 vuotta myöhemmin, metsästys yhdistää sukupolvet, sitä metsäretkeä en unohda, kuka vei minut metsälle.

Kilpailussa oli kaksi sarjaa: alle 17-vuotiaat (pääpalkintona Metso-leiri) ja 18-29 -vuotiaat (pääpalkintona Metsästysammunnan ABC-koulutus). Muut sijoitukset palkittiin Metsästäjäliiton tuotepaketein.

Julkaisemme sekä voittajien että muiden osallistujien kirjoituksia Jahtimediassa vuoden 2021 aikana.