Hyppää pääsisältöön
Metsästyksestä kiinnostuneille luonnossa liikkujille
Main navigation
Metsästys
Luonnossa
Metsästyskoirat
Riistaruoka
Metsästysammunta
Jakt
Hae
Suodata kategorian mukaan
(-)
Blogi
Luonnossa
Metsästys
(-)
Nuoret
Riistaruoka
Hakutulokset 1 - 4 / 4
Nuoret
Metso-leirillä opetellaan eränkäyntiä yhdessä
04.10.2024
… riistanhoitoon, metsästykseen ja turvalliseen aseen
käsittely
yn sekä ampumiseen liittyviä asioita. Särkivaaran … heistä ei vielä ollut aselupaa. Aseen turvallista
käsittely
ä opeteltiin ampumaradalla. Metsästyksessä nuoret … Leirillä harjoiteltiin myös ensiaputaitoja sekä riistan
käsittely
ä jäniksellä. Viisi osallistujista oli ennakkoon …
Nuoret
Varsinaissuomalaiset nuoret hylkeenpyynnissä
23.06.2022
… sekä ohjeet oikeanlaisesta toiminnasta ampuma- ja
saaliin
hakemistilanteissa. Ainakin osalle viikonlopun … vene ja toisena kuljetusvene. Poikkeusolosuhteet
saaliin
haasteena Lauantain jahtipäivä aloitettiin … asiantuntemus ja usko omaan tekemiseen. Päivän
saaliin
käsittely
ja lounaan syöminen tapahtui meren luodolla. Itse …
Blogi Aleksi Lumme
Minustakin tulee isona metsästäjä
13.08.2019
… minulle on. Maastopukuun pukeutuminen ja aseiden huolto ja
käsittely
on jo selvästi kiinnittänyt lasten huomion, sillä … jälkeen jutellut tyttäreni kanssa ruoan merkityksestä
saaliin
äärellä. Rusakkojahdin jälkeen vastailin …
Nuoret
Metsästys ja riistaruokien valmistus on Lennin juttu
17.02.2025
… – Isä on ampumisen lisäksi opettanut aseen oikeanlaista
käsittely
ä. Asetta pitää aina käsitellä niin kuin se olisi … ensimmäisen isomman riistaeläimensä. Lenni siivoaa
saaliin
sa itse ja myös kokkaa monenlaisia riistaruokia. …