Löytyykö tulevaisuudessa tekijöitä?

Teksti: Tanja Heikkonen  26.07.2021
Metsästysseuraan kuuluminen teettää joskus töitä. Imatralainen Veikko Meski täydentää ruokintapaikkaa isänsä Marko Meskin kanssa. Kuva: Pekka Rousi
Metsästysseuraan kuuluminen teettää joskus töitä. Imatralainen Veikko Meski täydentää ruokintapaikkaa isänsä Marko Meskin kanssa. Kuva: Pekka Rousi.
Kolme nuorta metsästäjää kertoo, mitä nuoret kaipaavat metsästysseuratoiminnalta. Mihin metsästysseurojen kannattaa kiinnittää huomiota, jotta ne saavat uusia seuran toimintaan ja töihin osallistuvia jäseniä. Löytyykö tulevaisuudessa enää aktiivisia seuratoimijoita?

Lahtelainen Johan Salminen suoritti metsästyskortin 12-vuotiaana. Hartolalaiseen Metsästysseura Kurreen kuuluva Salminen haaveilee metsästysreissusta oman ikäisen kaveriporukan kanssa. Omaa ikäluokkaa metsästysseurassa on vain kourallisen verran. 

Hän toivoo, että metsästysharrastusta tuotaisiin esille muillekin kuin metsästäjille.

– Tehtäisiin enemmän numeroa metsästyksestä. Esimerkiksi minun omat kaverit ovat kysyneet, että miksi et harrasta mitään kuin vaan metsästät.

– Metsästävät nuoret voisivat tuoda muita mukaan ja pyytää kavereita mukaan katsomaan harrastusta. Tarvitaan yhteyshenkilöitä, joiden kautta voisi päästä näkemään, mitä se juttu on.

Harrastus on tullut Johan Salmiselle isän perintönä, sekä isä että vaari metsästävät. Metsästysseuraan Salminen pääsi helposti, mutta kaipaa metsästyskavereita.

– Toivoisin että saisin omanikäisiä kavereita metsästyspiireihin. Oman ikäluokan mukaan saaminen olisi kiva, ettei harrastus kuihdu.

 

Mahdollisuus metsästää

Kittiläläinen Vili Tammela on metsästysseuransa puheenjohtaja. 26-vuotias Tammela on ollut Tepsa-Kelontekemän Metsästysseuran johtohahmo muutaman vuoden ajan. 

– Meidän seura halusi, että tulee metsästyksenjohtajaksi ja puheenjohtajaksi nuorempaa väkeä. Myös metsästyksenjohtajana on alle 30-vuotias kaveri, Tammela kertoo.

– Tarvitaan yhteisiä tapahtumia. Se voisi lisätä mielenkiintoa, että käytäisiin seuran kanssa ampumassa ja harjoittelemassa.

Tammelan seurassa on noin 70 jäsentä. Alle kolmekymppisiä Tammela arvioi heistä olevan 15–20 henkilöä. 

Metsästyskortin Tammela suoritti 10-vuotiaana. Kittilän seudulla esille nousevat hirviluvat.

– Kittilään on viime vuosina myönnetty lupia tosi paljon, tuntuu että hirvikanta ei ole niin iso kuin arvio. Pelottaa että loppuuko hirvet ja onko tämä kestävää.

Tammelan kaverina on 11-vuotias harmaa norjanhirvikoira. Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu uuden pennun ottaminen. 

– Haaveena minulla on, että pysyisi kaikki lintu- ja hirvikannat kohtuudessa. Ei olisi tyhjät kairat, mutta varsinkaan hirviä ei tarvitse olla liikaa kolaririskin takia. Toivon myös, ettei kaikkia metsiä hakattaisi paljaaksi, vaan jäisi vielä linnunpyyntimaita.

Tammelan seuraan pääsee helposti: 

– Ei ole ainakaan minun aikana ole ketään jäänyt hyväksymättä. Meillä kriteeri on, että jäsenen pitää kunnioittaa hyviä metsästystapoja.

 

Aikaa ei aina riitä

Nikolas Taalikka asuu Loimaalla ja suoritti metsästyskortin 18-vuotiaana. Taalikka on nyt 26-vuotias eikä ole koskaan kuulunut metsästysseuraan. Alkuaikoina Taalikka kävi keskusteluja seuran kanssa, mutta ei kokenut, että arvomaailmat kohtaisivat. Taalikan metsästys onnistuu kuitenkin kaveripiirin kautta.

Taalikka kaipaisi joustavuutta. Että olisi helppoa kokeilla eri pyyntimuotoja, ja että esimerkiksi hirvenpyynnissä olisi mahdollista jättää viikonloppu välillä välistä: on muitakin harrastuksia.

– Moni seura lajittele liian tiukasti eri metsästäjäryhmät, esimerkiksi hirvi- ja peuraporukat. On kovat vaatimukset jäsenyyteen. Metsästys ei ole se ainoa harrastus. On työt, perheet, muut harrastukset. Tunnen monta, jotka eivät halua lähteä mukaan esimerkiksi hirviporukkaan, koska siihen on ollut liian tiukat kriteerit.

Taalikan mielestä seurat voisivat tulevaisuudessa miettiä myös, miten nuoria tavoitetaan. 

– Seuratoimintaan kaipaisin lisää avoimuutta, ja että toiminta olisi siirretty nykypäivään. Tavoitettaisiin nuoria heidän kanavistaan. Esimerkiksi sanomalehti-ilmoitus ei välttämättä tavoita nuoria.