Nuoret Metsoleirillä Sonkajärvellä

Teksti ja kuvat: Erkki Shemeikka  07.07.2021
metso leiri sonkajärvellä
Leirin päivät olivat täynnä ohjelmaa ja leiriläiset olivat innoissaan oppimassa eränkäynnin taitoja.

Sonkajärven Erä- ja Urheiluampujat ry. järjesti metsoleirin heinäkuun alussa 7-15 vuotiaille nuorille. Leirin tarkoitus oli opastaa nuoria eränkäyntiin monin eri tavoin.

Perjantaina aloitettiin minkkiloukkujen teko Jorma Huttusen johdolla. Oli kiva seurata miten vanhemmat leiriläiset opastivat nuoria kädestä pitäen. 

Rakentelun jälkeen tutustuttiin metsästysaseisiin. Innostus oli valtava, kun leiriläiset pääsivät testaamaan Sonkajärven Erä- ja Urheiluampujien ilma-aseita.

Retkipäivään mahtui paljon

Lauantai lähdettiin retkelle ja tutustuttiin ensin riistapeltoon. Metsästysseuran puhejohtaja Huugo Makkonen ja hirvijohtaja Jarno Komulainen kertoivat riistapellon hyödyistä ja näyttivät havainnollisesti, miten eri tavoin pelto voidaan kylvää.  Kesän mittaan on mukava seurata riistapellon kasvua ja syksyllä katsella riistakameran avulla pellossa vierailijoita.

Retkipäivä jatkui Jyrkän ruukille, jossa nuoret saivat keittää nokipannukahvit tuoreiden pullien ja lounaan kera.  Täältä matkaa jatkettiin Hankalammen lintutornille. Kaikki kävivät kiikaroimassa ylhäällä lintuja, mutta tänä ajankohtana niitä ei monta nähty. 

Lintutornilta patikoitiin takaisin bussille ja jatkettiin matkaa Uuranholiin, jossa laskeuduttiin alas kanjoniin. Kanjonissa todettiin, että sen pohja olisi erinomainen kurssipaikka, sillä netti ei sinne asti kanna. Puhelimet pysyisivät visusti taskuissa.

Uuranholin mahtavat maisemat jäivät taakse ja jatkettiin laavulle kahvinkeittoon ja makkaranpaistoon. Kotimatkalla todettiin, ettei tällä retkellä paleltanut eikä tullut nälkä, lämpöä oli kolmekymmentä astetta ja makkaroita riitti.

 

Koirapäivä, paras päivä

Sunnuntai oli leirin päätöspäivä, joka aloitettiin luennolla koirien hankkimisesta, kasvattamisesta, kouluttamisesta, kokeista ja näyttelyistä.

Paikalle oli saatu hyvä kokoelma eri rotuisista metsästyskoirista joista omistajat kertoivat leiriläisille. Koira olivat lähellä leiriläisten sydäntä.

Koirien esittelyn jälkeen leiriläiset saivat tutustua jousimetsästykseen, josta kertoi Marko Kumpulainen

Sonkajärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnan ohjaaja Jukka Heiskanen esitti piirin jälkimatot ja opasti leiriläisille erilaisten riistaeläinten jälkien tunnistamista. Lounaan jälkeen tunnistettiin lintuja kuvien avulla.

Lopuksi leiriläiset saivat jälleen ampua ilma-aseilla ja kokeilla myös ekoasetta, joka toimii ilman patruunoita.

Leirin päätteeksi juotiin kahvit ja siirryttiin päättäjäisiin, jossa jaettiin leiriläisille diplomit ja suoritettiin leiriläisten valmistamien loukkujen arvonta.