Miten alkuun nuorisotoiminnassa? Asiantuntija auttaa

Teksti: Kirsi Färm  Valokuvat: Harri Säynevirta  03.05.2022
Kerhotoiminnassa korostetaan paikallisuutta ja luodaan paikallisia harrastusmahdollisuuksia nuorille.
Kerhotoiminnassa korostetaan paikallisuutta ja luodaan paikallisia harrastusmahdollisuuksia nuorille.
Onko sinulla kiinnostusta järjestää metsästys- ja luontoaiheista toimintaa lapsille ja nuorille? Metsästäjäliitosta saat täyden tuen ja ideoita alkuun.

Minkä ikäisille toimintaa voi järjestää?

Metsästäjäliiton kerho- ja leiritoiminnassa tekemistä on suunnattu eniten yläkoululaisille, sillä siinä iässä suoritetaan eniten metsästäjätutkintoja.

Tekemistä löytyy kuitenkin myös 7-12 -vuotiaille alakoululaisille. Tällöin kerhosisältö toteutetaan enemmän leikin kautta oppimista tukien; tutustutaan luontoon ja ravintoketjuun, tai tehdään vaikka nuotio.

Viisi lasta yhtä ohjaajaa kohden on hallittava määrä. Jos osallistujamäärä kasvaa, myös vetäjiä tarvitaan lisää. Vastuuvetäjälle tehdään rikostaustaselvitys ennen toiminnan aloitusta.

Toiminta kiteytyy usein eränkäynnin salojen opetteluun turvallisessa ympäristössä ja paikallisen metsästyskulttuurin säilymiseen.

Mistä kannattaa aloittaa?

– Jos olet kiinnostunut aloittamaan omalla paikkakunnallasi lasten tai nuorten kerhotoiminnan, mutta et tiedä mistä lähteä liikkeelle, voit olla rohkeasti yhteydessä minuun, kannustaa Metsästäjäliiton nuorisotyön asiantuntija Elina Mäkelä.

– Metsästäjäliitolla on tarjota konkreettisia esimerkkejä toimintaan, miten tapaamiskerrat voi järjestää ja mitä niissä tehdään. Meillä on olemassa konsepteja, erilaisia materiaaleja ja jopa ihan yksittäisiä tuntikuvauksia. Kerhot muovautuvat sitten lopulta vetäjän ja kerholaisten kiinnostuneisuuden mukaan.

– Kartoitamme yhdessä mahdollisia yhteistyökumppaneita esimerkiksi kerhotilojen osalta ja sitä, millaista tukea toimintaan kaivataan.

Metsästäjäliitolla on tarjota konkreettisia esimerkkejä toimintaan, miten tapaamiskerrat voi järjestää ja mitä niissä tehdään

Mitä toiminnassa kannattaa ottaa huomioon?

Kerhotoiminnalle kannattaa miettiä ensin joku tavoite ja syy, miksi se järjestetään.

Toiminta kiteytyy usein eränkäynnin salojen opetteluun turvallisessa ympäristössä ja paikallisen metsästyskulttuurin säilymiseen, mutta kerhotoiminnalla on myös syvempi tarkoitus, joka on määritelty nuorisolaissa.

– Kerhotoiminnalla edistetään nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Turvallinen yhteisö tukea nuorten kasvua ja ehkäisee syrjäytymistä, Mäkelä kertoo.

– Tavoitteena on parantaa myös maaseudun elinvoimaa. Toivomme, että toiminnassa korostetaan paikallisuutta ja luodaan paikallisia harrastusmahdollisuuksia nuorille.

Jos omat resurssit eivät riitä kerhotoimintaan asti, voi myös yksittäisiä toimintapäiviä pitää.

– Kaikki nuorten kanssa tehty on kotiinpäin, mutta kannustaisin silti jatkuvaan ryhmätoimintaan vertaistuen ja yhteisöllisyyden kannalta. Tietysti jo yhden kerran kokeilupäivät esimerkiksi ampumaradalla voivat madaltaa kynnystä uuden harrastuksen aloittamiseen, Mäkelä kannustaa.

Pienellä kerhobudjetilla pääsee jo pitkälle, jos käyttää mielikuvitusta.

Taloudellista apuja kerholle ja osallistujalle

Kerhotoimintaan voi hakea taloudellista avustusta AVIlta. Pienempään kerhoon avustusta voi kysyä omasta Metsästäjäliiton piiristä, esimerkiksi materiaalikustannuksiin. Paikallisilta toimijoilta voi kysyä sponsorointia vaikkapa eväsmakkaroiden muodossa.

Mäkelä haluaa lisäksi korostaa, että jo pienellä budjetilla pääsee todella pitkälle, jos käyttää mielikuvitusta. Metsäretket ja – seikkailut lähimetsässä etsien jälkiä ja tunnistetaan puita tai kasveja voivat olla lapselle iso juttu, vaikka euroakaan ei ole kulutettu.

– Ampumakerhoissa meitä avustaa patruunoiden osalta Hjort ja Sako. Liitolta on saatavissa lainaan myös EcoAimsin lahjoittama laserase ja Simway Huntin simulaattoriase, Mäkelä kiittelee.

Jotta Metsästäjäliiton kerho- ja leiritoimintaan osallistuminen ei olisi kiinni perheen taloudellisesta tilanteesta, on leirien osallistumismaksuihin mahdollista hakea avustusta. Avustus myönnetään harkinnanvaraisena joko koko osallistumismaksuun tai sen osittaiseen kattamiseen. Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella Metsästäjäliitosta. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Hakemukset voi lähettää: Elina Mäkelälle, elina <piste> makela <ät> metsastajaliitto <piste> fi

Jos nuorisotoiminta on Metsästäjäliiton alaista ja tilastoidaan liitolle, osallistujat ovat nuorisotoiminnan osalta vastuuvakuutettuja.

Info
Tutustu leiri- ja kerhokonsepteihin

Metsästäjäliitto järjestää vuosittain kymmeniä erilaisia leirejä eri ikäisille lapsille ja nuorille.

Metso-leirit ovat 10-16 -vuotiaille metsästyksestä kiinnostuneille nuorille suunnattuja leirejä. Leireillä opetellaan eränkäyntiin, riistanhoitoon, metsästykseen ja ampumiseen liittyviä asioita.

MiniMetso-leirit on tarkoitettu 6–12-vuotiaille. Leireille ovat tervetulleita kaikki riista- ja metsästysasioista kiinnostuneet lapset. Tärkeintä on päästä tekemään omin käsin ja pitää hauskaa yhdessä erähenkisten askareiden parissa.

Metsästys Metso-leireille nuoret pääsevät tutustumaan erilaisiin metsästysmuotoihin ja metsästyskoiriin käytännössä. Syksyisin järjestettävät Metsästys Metso-leirit ovat usein jo metsästystutkinnon suorittaneille, noin 15− 29-vuotiaille nuorille. 

Riista- ja kalakerhot ovat Metsästäjäliiton, Suomen riistakeskuksen, 4H-yhdistyksen sekä Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön suunnittelemia luontokerhoja 9−13-vuotiaille nuorille. Kerhoa voi vetää esimerkiksi innokas aikuinen, metsästysseura tai kyläyhdistyksen aktiivi. Kerhoja järjestetään koulujen syys- ja kevätlukukausien aikana iltaisin kerran viikossa. Kerhoissa tarjotaan monipuolista tietoa luonnossa liikkumisesta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Kerholaiset opettelevat esimerkiksi eläinten ja jälkien tunnistamista, tulentekoa, onkilaitteiden rakentamista ja kompassin käyttöä. Järjestäjänä voi toimia muun muassa paikallinen metsästys- ja kalastusseura yhteistyössä 4H-yhdistyksen kanssa, tai vaikkapa paikalliset metsästäjät koulujen kanssa yhteistyössä.

Metso-leiri verkossa. Haluamme tuoda Metso-leirit kaikkien saataville verkkoon. Voit osallistua omalta puhelimelta omalla kotisohvalla ja tutustua metsästyksen ja luonnon saloihin.