Keskiyön kiri - Pieni tarina pintapyynnistä

Teksti: Anni Arola  Valokuvat: Roine Piirainen  09.11.2020
Keskiyön kiri
Kirjoittaja on 35-vuotias "mettämiehen vaimo" ja seurannut jo kahdeksan vuoden vuoden ajan miehensä rakkautta ja taitoa pintapyyntiin.

 

Taivas hohtaa tähtiä, yö on tumma, asteita alle nolla.

Metsämiehet seisoskelee, nuuskuttelee, odottelee ja tutkii karttoja.

Rouvalla päällä noin seitsemän takkia ja neljät housut.

Henki höyryää otsalampun valossa.

 

Sitten kuuluu haukku, ukot sähäköityvät ja lähtevät liikkeelle kuin tykin suusta.

Rouva pinkaisee perään. Metsä on täynnä Aila-myrskyn kaatamaa puuta, miehet menee haukun perässä harppoen.

Rouva hyppii minkä jaloistaan pääsee, kumpparit luistaa ja sutii, takkikerrokset vähenee.

Yksi lento kannon päältä selälleen ja pipo sekä lamppu sen mukana pöpelikköön.

Miehet ei tunnu huomaavan, että rouva jää. Rouva jää! Hiki valuu ja hyppy ojan yli päätyy nokkospuskaan.

Lopulta rouva näkee taas valojen kajon ja saavuttaa miehet. Päällä enää yksi vaatekerta.

Ja victory: supi on saatu kiinni! Kilometrin juoksun jälkeen. Kovempi reeni, kuin sali.

 

Ja niin tähdet loistavat heille, yöllisille metsästäjille.

 

The end.

"Ennen lastemme syntymää kävin usein mieheni mukana seuraamassa koiriemme työskentelyä ja nautiskelemassa luonnossa maisemista ja metsästystunnelmista. Sittemmin on jäänyt vähemmälle, mutta tänä viikonloppuna lasten ollessa isovanhemmilla hoidossa pääsin mukaan pintapyyntiin. Kirjoitin kokemuksestani pienen katkelman vaimon näkökulmasta. Hienoa oli ja hiki tuli!", Arola kertoo.