Suomessa on aina metsästetty, ja vanhojen eränkäyntiperinteiden vaaliminen on kuulunut jokaiselle metsästäjälle – samoin luonnon ja riistan kunnioittaminen. Liha ja kala ovat alusta asti olleet tärkeimpiä ravinnonlähteitämme. Jo esi-isämme söivät lihaa noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten. Saalistimme silloin jo hirviä, peuroja, hylkeitä ja majavia ja pyydystimme kaloja.
– Kyllä sitä silti välillä miettii, onko oikein tappaa toisia eläimiä. Mutta koen, että se kuuluu tähän luonnonjärjestykseen, jossa eläimet syövät toisiaan, vaikka kasvisravinnollakin pärjäisi. Olen sitä mieltä, että ruoaksi metsästäminen on ok, ja samoin vaikkapa supikoirien ja pienpetojen metsästäminen, aktiivisesti itsekin metsästävä Eeva-Maria Tuhkanen sanoo.
”Käsken itseäni painamaan liipaisinta, mutta onnistumisista iloitsen"
Sosiaaliseksi introvertiksi itseään luonnehtiva Eeva-Maria asuu Koski Tl:ssä ja toimii Luonnonvarakeskus Luke:ssa erikoistutkijana Piikkiössä. Päätyössään hän tekee viheralan tutkimusta. Tuhkasen väitöskirja koski aikoinaan niin ikään metsäntutkimusta.
Sivutyönään Eeva-Maria on myös arboristi eli puuvartisten kasvien ja puisto- ja maisemametsien hoidon ammattilainen. Siinä tehtävässään ketterä nainen kiipeilee tottuneesti puihin eikä pelkää korkeitakaan paikkoja.
– Etenkin kaatokiipeily on varsin fyysistä hommaa, kun kiivetään korkealla moottorisahan kanssa. Siinä on tyhjennettävä pää muista ajatuksista ja keskityttävä siihen, mitä tekee juuri siinä hetkessä, hän kertoo.
Hän vertaa tilannetta hetkeen, kun saaliseläin on tähtäimessä. Silloinkaan ei pidä antaa ajatuksen harhailla muissa asioissa.
– Silti riistalaukaus jännittää aina, Eeva-Maria myöntää.
– Siinä vaiheessa ei kannata kauheasti juuri muuta miettiä, vaan ajatella teknistä suoritusta, jotta tulisi hyvä osuma. Metsästyksen perusteet ja oikeutukset tulee miettiä ihan eri ajalla, Tuhkanen tietää eikä omien sanojensa mukaan pode omantunnon tuskia ampuessaan riistaeläintä.
Mutta ampumiseen hän ei ole siltikään tottunut.
– Tykkään ampumaradalla ampumisesta, se on rentouttavaa. Siinäkin pitää tyhjentää pää muista ajatuksista ja keskittyä vain suoritukseen. Riistalaukaus on kuitenkin eri asia. Mitä kauemmin ehtii odottaa ja katsoa, että saalis on sopivassa asemassa, sitä enemmän yleensä jännittää, Tuhkanen pohtii.
– Liipaisimesta painaminen vaatii sitä, että joudun käskemään itseäni – ja se tuntuu epämiellyttävältä. Se on ehkä pelkoa siitä, että ampuu huonosti, ja eläin jää haavakoksi ja joutuu kärsimään, Eeva-Maria tunnustaa.
Onnistumisista ja saaliin saamisesta Tuhkanen luonnollisesti iloitsee.
Eeva-Marialla on myös tapana viettää lyhyt hiljainen hetki saaliin äärellä kunnioittaakseen kaatamaansa riistaeläintä.
– En kohtele saalista pelkästään lihana, vaan mulla on tapana olla siinä hetki hiljaa, ihan pieni hetki, hän paljastaa.
Tuhkanen kokee asian itse siten, että jos haluaa lihaa syödä, on oltava valmis tappamaankin se.
– Useimmat, jotka syövät lihaa, ovat ulkoistaneet tappamisen muille ihmisille ja teurastamoille. Onko siinä sitten moraalisesti eroa, hän kysyy retorisesti.
Tunnollinen suorittaja
– Sosiaalisena introverttina viihdyn seurassa, mutta kaipaan myös paljon yksinoloa ja omaa rauhaa saadakseni olla omien ajatusteni parissa, Eeva-Maria luonnehtii itseään.
– Seurassa olen enemmän tarkkailija ja aistin aika tarkasti muiden mielialoja. Huomioin asioita aika tavalla, mikä helpottaa ihmisten kanssa toimimisessa, hän kuvaa herkkää puolta itsessään.
Metsästyksessä Tuhkasta kiehtovat metsässä liikkuminen, luonnon ja eläinten havainnoiminen sekä yhteisöllisyys metsästäjien kesken ja se, että tuntee kuuluvansa porukkaan.
Eeva-Marian metsästysseurana on Kosken Eränkävijät ry, jossa hän toimii peurajahdin johtajana nyt toista kautta. Seurassa on noin 65 peuran- ja hirvenmetsästäjää.
– Olen sellainen tunnollinen suorittaja ja tottunut pyörittämään Exceliä. Ehkä osittain myös siksi olen päätynyt peurapäällikön asemaan pitämään kirjaa niistä peuroista. Pyrin olemaan tasapuolinen, rehti ja suora toimissani, kyllä sekin on varmaan vaikuttanut, hän miettii.
Tuhkanen uskoo jahdinjohtajan myös pystyvän asemassaan vaikuttamaan siihen, että seuroissa toimitaan eettisesti ja vastuullisesti, ja luomaan lisää sitä henkeä omalla esimerkillään.
– Meidän seurassamme on muun muassa korostettu oikeaoppisen riistalaukauksen merkitystä, että eläintä ei ammuta päähän eikä kaulaan, jotta haavakkoriski olisi pienempi.
– Kytiksellä esimerkiksi varmistan ja odottelen aika kärsivällisesti, että peura on riittävän lähellä ja siihen on mahdollista saada hyvä osuma, Eeva-Maria havainnollistaa.
Hän kertoo käyvänsä metsällä jahtikaudella syyskuun alusta helmikuun loppuun keskimäärin kahdesti viikossa joko kytiksellä tai ajojahdissa tai kumpaakin. Siihen lisämausteensa tuo koirien treenaaminen.
Metsästys on kiinnostanut Eeva-Mariaa lapsesta saakka, ja metsä on aina ollut hänelle tärkeä ja luontainen ympäristö.
– Olen maatilalta kotoisin ja metsästäminen kuuluu siihen elämäntapaan. Isäkin metsästi, ja pääsin jo ihan pikkutyttönä hänen mukaansa metsälle aina joskus. Nyt mielekkyyttä metsästykseen tuovat myös koirat ja niiden kanssa toimiminen, Tuhkanen sanoo.
Tällä hetkellä hänellä on omia metsästyskoiria: 3 karkeakarvaista ajavaa mäyräkoiraa, joista vanhin on Silmu 10 v sekä nuoremmat Nuppu 6 v, ja Amalia 2 v. Perheestä löytyy lisäksi myös muita koiruuksia.
