Metsästysammunnan SM-kilpailussa sää suosi ja puitteet olivat kunnossa

Teksti ja kuvat: Liina Uusi-Kauppila  14.06.2022
Osallistujat olivat tyytyväisiä päivän puitteisiin, kelistä ratoihin. Myös lajin taso on kuuleman mukaan noussut huimasti vuosien varrella. 
Osallistujat olivat tyytyväisiä päivän puitteisiin, kelistä ratoihin. Myös lajin taso on kuuleman mukaan noussut huimasti vuosien varrella. 
Lauantaina 4.6. Isossakyrössä kilpailtiin pohjoismaisen metsästysammunnan suomenmestaruuksista. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, tunnelma oli rento.

Tapahtuman järjestäjänä toimi ampumakisapiireistä tuttu isokyröläinen Pekka Karhunen. Karhusen mukaan kilpailu sujui muuten ongelmitta, mutta hirviradalle sattui tekninen ongelma. Rata lakkasi toimimasta katkenneen johdon vuoksi ja radan korjaamiseen kului tunti. Onneksi paikalla oli osaavaa väkeä ja rata saatiin takaisin käyttöön. Sattuneesta huolimatta Karhusella on hyvä fiilis tapahtumasta.

– Sää on loistava ja väkeä on hienosti paikalla. Hirvirataa lukuunottamatta kaikki on pelannut hienosti.

Hänen mukaansa tapahtumaa oli alettu suunnittelemaan jo viime kesästä lähtien. Karhunen ei suinkaan ole ollut ainoa järjestäjä, vaan hänen lisäkseen yli puolet noin sadan hengen seurasta sekä muutama muualta tullut ovat olleet mukana tapahtuman järjestämisessä sekä suunnittelussa.

Metsästysampumatoimikunnasta tapahtuman järjestäjä Pekka Karhunen.

Lajissa viehättää sen monipuolisuus

16-vuotias loimaalainen Frans Laukka on myös hyvällä tuulella ja tyytyväinen suoritukseensa. Laukka on ampunut jo kolmevuotiaasta lähtien, ja pohjoismaisen metsästysammunnan hän aloitti kuusivuotiaana. Tämä ei siis suinkaan ole Laukan ensimmäinen kilpailu. Mikä kyseisessä lajissa motivoi?

– Pitää osata montaa eri (ammunta)lajia. Ei auta, että osaa yhden lajin täydellisesti.

Onko sinulla jotain erityisiä tavoitteita pohjoismaisen metsästysammunnan suhteen?

– Pohjoismaiden mestaruuskisoissa menestyminen.

Frans Laukka oli sarjassaan S20 päivän paras pisteillä 336.

Toinen kilpailussa hyvin pärjännyt, Salosta kotoisin oleva Liina Laine kuvailee oloaan aurinkoiseksi. 23-vuotias Laine on harrastanut lajia kahdeksan vuotta. Hän tuli naisten sarjassa ensimmäiseksi pistein 364.

– Kisoissa on semmonen pieni positiivinen jännitys. Se on ihan hyvästä.

Kysyttäessä, mikä lajissa motivoi, tulee esiin jälleen pohjoismaisen metsästysammunnan monipuolisuus.

– Koska lajeja on useampia, on pystyttävä keskittymään koko päivän ajan ja moodia on osattava vaihtaa. Siinä on oma viehätyksensä kun lajit vaihtelevat.

Laineen mukaan hänen tavoitteensa on yksinkertaisesti kehittyminen hyvänä kilpa-ampujana. Laine harrastaa metsästystä ja toivoo metsästysammunnan tukevan samalla metsästysharrastusta mahdollisimman hyvin.

Kim Sevón (vasemmalla) ja Aki Vainio (oikealla) istuvat tyytyväisinä auringossa.

Harrastajat kuin yksi iso perhe

Ystävykset Kim Sevón sekä Aki Vainio istuvat auringossa ja juttelevat niitä näitä. Heidän mielestään lajissa hienointa on monipuolisuuden ja vaihtelevuuden lisäksi myös se, että kilpailuissa pääsee näkemään tuttuja.

– Ollaan vähän kuin samaa perhettä kaikki. Tämä on hyvä porukka ja piireissä on hyvä henki, toteaa Vainio.

Molemmat miehistä ovat tyytyväisiä päivän puitteisiin, keli on hyvä, samoin radat. Sevón on harrastanut lajia vuodesta 2003, Vainio noin 15-vuotta. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että lajin taso on noussut huimasti vuosien varrella.

Kisaviikonloput tulokset löydät Hirviurheilu.com -tulossivulta.

Info
Kiinnostuitiko?

Kiinnostaako kilpaileminen tai oman ampumaharjoittelun tehostaminen? Lue jutusta, miten pääset mukaan metsästysammunnan kisatoimintaan