Amerikankettukoiran ja plottinajokoiran pentukoulutus metsästyskäyttöön

Amerikankettukoiran juuret ulottuvat 1650-luvun Pohjois-Amerikkaan, jolloin brittiläinen lordi Roger Brooke saapui maahan mukanaan englanninkettukoiria ja muita eurooppalaisia ajokoiria. Näistä saatiin jalostettua useiden risteytysten tuloksena erityisen nopea ja petoja kuuluvasti ajava koirarotu. Kotimaassaan amerikankettukoiria käytetään ketun lisäksi suurriistan, kuten kojootin ja puuman, metsästykseen.

Plottinajokoiran historia alkaa 1750-luvulta. Silloin Johannes Plott muutti Saksasta Pohjois-Amerikkaan tuoden mukanaan hannoverinvihikoiran tyyppisiä koiria. Aluksi näillä metsästettiin Pohjois-Carolinan Great Smoky -vuoristossa kaikenlaista riistaa. Erityisen taitavia niiden kerrotaan olleen karhunmetsästyksessä.

1920-luvulla rodun geenipohjaa haluttiin laajentaa risteyttämällä sitä toisella paikallisella rodulla. Tuloksena oli rohkea ja tarkkakuonoinen suurpetokoira, joka pyrkii pysäyttämään ajamansa elukan. Pesukarhun ja mustakarhun lisäksi rotua käytetään kotimaassaan myös villisian metsästyksessä. Suomeen ensimmäiset plottinajokoirat tuotiin kymmenisen vuotta sitten. Pienpetojen lisäksi rotua hyödynnetään pääasiassa karhun ja villisian metsästyksessä.

Luonteeltaan amerikankettukoirat ja plottinajokoirat ovat ystävällisiä ja avoimia. Erittäin harvoin niistä löytyy vihaisia yksilöitä. Koska niitä on käytetty myös lauma-ajureina, ne soveltuvat isompaankin koiralaumaan.

Kumpi koirarotu sopii suurpetometsästäjälle?

Ari Turunen ja Anssi Olkkonen ovat molemmat intohimoisia suurpetometsästäjiä, jotka jahtaavat yhdessä petoja Karhukopla-nimisessä porukassa. Turunen on kolmen amerikankettukoiran ja Olkkonen kolmen plottinajokoiran omistaja.

Karhukoplassa käytetään molempia rotuja karhun, ilveksen ja suden metsästyksessä. Lisäksi Olkkonen on käyttänyt plottejaan villisikajahdeissa. Vaikka molemmat rodut soveltuvat suurpetometsästykseen, niissä on myös selkeitä eroja. Alun perin ketunpyyntiin jalostetun amerikankettukoiran vahvuus liittyy sen nopeuteen ja ajotaitoon.

– Amerikankettukoiraa sanotaan tappavaksi koiraksi, koska se pystyy ketunajossa pitämään niin kovaa vauhtia, että kettu joutuu joko käyttämään maastossa uria tai piiloutumaan luolaan tai ladon alle. Urien käyttö helpottaa passittamista. Piiloutunut kettu taas on helppo poistaa, vaikka terrierin avulla. Amerikankettukoirien nopea ajotyyli sopii erityisesti ilvesjahteihin, koska pedon tuntumassa ajava koira ahdistaa helposti sen puuhun, kertoo Turunen.

Amerikankettukoiria on käytetty myös karhujahdeissa, mutta suurriistakäyttöön jalostettujen plottinajokoirien käyttö niissä on huomattavasti yleisempää. Plotin vahvuutena on rodun kovaluonteisuus sekä pysäyttämistaidot.

– Karkeasti sanottuna plotti on enemmän haukkuva, kuin ajava koira. Siksi siitä on helpompi saada karhulle pelaava, jatkaa Turunen.

Ajavien petokoirien käyttö on viime vuosina yleistynyt karhujahdeissa. Silti moni perinteisiin pystykorvaisiin karhukoiriin tottunut saattaa ajatella, että ajokoirat ajavat karhut nopeasti pois alueelta.  Turusen ja Olkkosen mukaan tämä on väärä käsitys.

– Kyllä karhu on aina se, joka määrää etenemistahdin. Jos karhu päättää juosta, se juoksee myös pystykorvan edellä.

– Moni petokoira ajaa karhua maltillisella vauhdilla. Lisäksi ploteille ammutaan usein myös seisontahaukkuun, jatkaa Turunen.

Olkkonen ja Turunen haluavat kuitenkin tähdentää, ettei mikään rotu tee suurpetomiestä autuaaksi. Rodun piirteiden lisäksi yksilöiden välillä on eroja.

– Kaikki plotit eivät toimi karhulle, vaikka puitteet olisivat niin sanotusti kunnossa, sanoo Olkkonen.

– Jotkut amerikankettukoirat taitavat myös seisontahaukun, jatkaa Turunen. Geneettisten ja yksilöllisten taipumusten lisäksi isännän ohjauksella voi vaikuttaa paljon siihen, millainen suurpetokoira koirasta tulee. 

Perustottelevaisuutta ja pennun elämää

Ajavan petokoiran perustottelevaisuuskoulutus helpottaa sekä arkea että metsästysreissuja. Koiran turvallisuuden ja jahtien sujuvuuden kannalta tärkeintä olisi opettaa koira tulemaan käskystä luokse.

Luoksetuloharjoittelu aloitetaan jo pikkupentuna kutsumalla pentua vihjesanalla ruokakupille. Näin se oppii, että esimerkiksi vihjesana ”tänne” tarkoittaa, että emännän tai isännän luokse kannattaa tulla. Kun pentu ymmärtää sanan merkityksen, sitä voidaan kutsua kotioloissa ja ensimmäisillä metsälenkeillä aika ajoin luokse. Aina kun pentu tottelee, se palkitaan avokätisesti nameilla ja päästetään jakamaan touhujansa.

Ajokoirat – kuten monet muutkin metsästyskoirat – tulevat harvemmin käskystä tai pillillä luokse kesken kiivaimman riistatyöskentelyn. Johdonmukaisella harjoittelulla on kuitenkin mahdollista saada koirasta sellainen, että se saadaan kytketyksi ajon välistä. Tätä voidaan treenata menemällä ajon aikana riistan odotetulle kulkureitille. Kun koiraan saadaan näköyhteys, se kutsutaan luokse, palkitaan avokätisesti ja kytketään hetkeksi. Tämän jälkeen se päästetään jatkamaan ajoa, jotta se ei yhdistä kytkemistä epämieluisaan vapauden menetykseen.

Pentu totutetaan myös autoiluun mahdollisimman pienenä. Helpointa se on tehdä ottamalla se mukaan aluksi lyhyille autoreissuille. Jos koira voi reissuilla pahoin, sille voidaan antaa pahoinvointilääkettä. Pentuna pahoinvointi voi liittyä korvissa sijaitsevien tasapainoelinten yliherkkyyteen. Vaiva poistuu usein iän myötä, mutta autopelko voi jäädä, jos koira on voinut pentuna autossa huonosti.   

Varsinaisella metsästyskoulutuksella ei kuitenkaan ole mitään kiirettä. Vietti ei katoa metsästyskoiralta minnekään, vaikka sen annetaan elää ihan peruspennun elämää. 

– Alle nelikuisena pentu lähinnä syö ja paskoo. Toki niitä voi jo tuossa iässä ottaa mukaan esimerkiksi mettään kävelemään, mutta petojen perään niitä ei vielä kannata laittaa. Jos pennulla näyttää jo nuorena olevan jäljestysintoa, sille voidaan tehdä lyhyitä jälkiä ruualla. Myöhemmin jälkiä voidaan vaikeuttaa ja ruokajälki vaihtaa esimerkiksi verijälkiin. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa, että koulutuksessa edetään aina pennun ehdoilla, neuvoo Olkkonen.

Nuori koira opetetaan ensin pienpedoille

Vaikka plottinajokoiran tai amerikankettukoiran pentu otettaisiin suurpetokäyttöön, metsästyskoulutus aloitetaan aina pienpedoilla. Koulutustapa puolestaan riippuu koiran käyttötarkoituksesta sekä alueesta, missä koiran kanssa tullaan myöhemmin metsästämään.

– Meillä Ilomantsissa kettukanta on melko huono. Sen vuoksi pyrin vahvistamaan koiranpentujeni jäljestysominaisuuksia, eli vien pennut suoraan jäljelle. Alueilla, joissa on tiheämpi kettukanta, voidaan harjoitella enemmän hakuominaisuuksia. Eli mennään sellaiselle alueelle, missä kettuja uskotaan olevaan ja istutaan jakkaralle odottamaan, josko koira löytää itsenäisesti jäljen, neuvoo Turunen.

Kummassakin tavassa on tärkeää, että koiranohjaaja pysyttelee aina siinä paikassa, mistä koira lähtee omille teilleen. Kun nuori koira sitten palailee takaisin omia jälkiä pitkin, ohjaajan on löydyttävä siitä, missä erottiin. Näin koira uskaltautuu jatkossakin irtoamaan ohjaajastaan.

Metsästysharjoittelu on helpointa aloittaa lumikelillä. Silloin koiranohjaajan on mahdollista tarkastaa, minkä jäljillä koira on ja osaako koira kulkea jälkiä oikeaan suuntaan. Lumikelillä muut hajut eivät häiritse koiran jäljitystä samalla tapaa kuin esimerkiksi lämpimällä syyskelillä.

Ensimmäinen ajo syntyy usein vähän kuin vahingossa. Pennun ensimmäiset ajot saattavat kuitenkin olla lyhyitä ja päättyä hukkaan. Ajamista ja hukkien selvittämistä koira oppii vain harjoittelemalla ja kokemuksen kautta. Tärkeintä hukkien selvittelyssä on antaa koiralle aikaa. Jos hukan selvitys ei onnistu, koira voidaan viedä takaisin hukkapaikalle ja kannustaa siitä jatkamaan työskentelyä. Koiranohjaajan ei kuitenkaan tule ohjata liikaa koiraa, jotta se ei luule, että ohjaaja osaa homman sitä paremmin. Tällöin koirasta tulee liian kyselevä.

Nuorta koiraa ei kannata rasittaa liikaa. Olkkosen mukaan alle 1-vuotiaalle koiralle riittää hyvin pari ajotreeniä viikossa ja jos ajot ovat pitkiä, yksikin kerta riittää.

Suurpetokohtaamisissa ”koiran pään täytyy olla valmis”

Vasta kun nuorella koiralla on työskentelykokemusta pienpetojen kanssa, se voidaan ohjata myös suurempien petojen, kuten karhun jäljille. Koiraa pystyy treenaamaan karhulla kuitenkin vain pari kuukautta vuodessa, sillä kouluttamiseen vaaditaan aina Suomen riistakeskukselta erityislupa. Se voidaan myöntää 20.8.–31.10. väliseksi ajaksi.

Vaikka harjoittelukausi on lyhyt, Olkkonen ja Turunen suosittelevat, ettei koiraa laitettaisi liian nuorena ison pedon perään.

– Aluksi nuori koira voidaan laittaa kylmille jäljille eli sellaisille jäljille, jossa karhu on jo kaukana jäljistä. Näin ei ole vaarana, että pentu törmää eläimeen. Pedon kohtaamisesta voi tulla takapakkia nuoren koiran kehitykselle. Mitään ikäsuositusta en osaa antaa. Ennemminkin omistajan pitää osata nähdä koirasta, onko se henkisesti vielä valmis siihen hommaan, kertoo Olkkonen.

– Kun nuori koira laitetaan ensimmäisiä kertoja tuoreille jäljille, se kannattaa laittaa kokeneemman koiran matkaan. Vanhemmalta koiralta se sitten saa vähän taustatukea. Yötä vasten kokematonta koiraa ei koskaan pidä laskea pedon perään, painottaa Turunen.

Koiran kouluttamiseen ilveksellä riistakeskus ei myönnä tällä hetkellä lupia lainkaan. Ensimmäiset varsinaiset kokeilut ovat sitten jahtitilanteessa.

Olkkonen on metsästänyt plottiensa kanssa myös villisikoja. Kohtaamiset näiden kanssa voivat kuitenkin olla koiralle kohtalokkaita.

– Plotithan toimivat villisioille hyvin samalla tapaa kuin pystykorvaisetkin koirat eli pyrkivät seisontahaukkuun. Villisikojen kanssa sattuukin usein enemmän haavereita kuin esimerkiksi karhujen kanssa. Koiran pään täytyy olla kunnossa, jotta se osaa olla tarpeeksi varovainen, muistuttaa Olkkonen.