Suurimmalle osalle metsästyksen harrastajista koiran työskentely maastossa on tuttua. Koira hakee, jäljittää tai ajaa oma-aloitteisesti ja toimii riistalla usein ilman sen kummempaa apua. Vuosittain kuitenkin tulee vastaan uutisia “pelastetuista” metsästyskoirista, jotka ulkonaliikkuja tai vaikkapa mökkiläinen on korjannut talteen huolestuneena, syöttänyt täyteen ja parhaassa tapauksessa pesaissut kunnolla shampoota käyttäen. Koiralle toki herkkupalat ja lämmin sohvannurkka voivat olla joskus mieluisia, mutta eivät missään nimessä tarpeellisia kesken metsästyksen. Jos metsästyskoiran itsenäinen työskentely ei ole sinulle tuttua, tässä tietoisku aiheesta!
Tässä jutussa:
- Ajavat koirat
- Pysäyttävät koirat
- Metsästävä koira on harvoin hukassa
- Ohjeita metsästyskoiran kohtaavalle
- Loukkaantuneen koiran kohtaaminen
Metsästyskoiratyypit – ajavat ja pysäyttävät koirat
Suomessa käytetyistä metsästyskoiratyypeistä yleisimpiä itsenäisesti ja huomattavankin etäällä metsästäjästä työskentelevistä koirista ovat ajavat ja pysäyttävät metsästyskoirat.
Sorkkaeläinten ajamiseen voidaan käyttää ainoastaan säkäkorkeudeltaan alle 39 senttimetrin korkuisia koiria kuten mäyräkoiria ja dreevereitä, mutta esimerkiksi jänis-, kettu- ja ilvesajureina käytetään hyvin yleisesti korkeampiakin ajokoirarotuja kuten suomenajokoiria ja venäjänajokoiria.
Ajavien koirien toimintaperiaatteeseen kuuluu jäljittää riistaa sitkeästi, ja aloittaa ajohaukku jäljen ollessa tarpeeksi tuore. Ajava koira ilmaisee parhaimmillaan haukullaan sekä ajon intensiteettiä eli etäisyyttä mahdollisesta riistasta ja mahdollisesti riistaeläimen lajia tai tyyppiä, ja samalla sijaintiaan. Koirarodusta riippuen ajo voi olla hyvinkin vauhdikasta ja tilanteet tulevat usein eteen melko nopeasti, ja metsästäjiltä vaaditaan maastonlukukykyä ja hieman paikallistuntemustakin sopivien passipaikkojen löytämiseksi.
Pysäyttävät koirat työskentelevät tyypillisesti hirvelle ja karhulle, paikoitellen myös villisialle ja yleisesti metsäkanalinnuille. Pysäyttäviin koiriin kuuluvat esimerkiksi yleisimmät hirvikoirarotumme jämtlanninpystykorva ja harmaa norjanhirvikoira ja lisäksi kansalliskoiramme suomenpystykorva, rotuvalikoiman ollessa kuitenkin hyvin laaja.
Pysäyttävät koirat etsivät riistan parhaimmillaan hyvinkin laajaa aluetta haravoiden. Koiran yhyttäessä riistan se alkaa merkitsemään riistan sijaintia haukullaan, mikä toisinaan metsästäjän toiveiden mukaisesti johtaa riistaeläimen pysähtymiseen paikalleen. Koiran haukku pitää riistaeläimen huomion koirassa ja antaa metsästäjälle mahdollisuuden päästä hiljaa tarpeeksi lähelle riistalaukausta varten.
Yhteistä ajaville ja pysäyttäville metsästyskoiratyypeille on, että ne usein ottavat reilusti etäisyyttä metsästäjään hakiessaan riistaa, ja työskentelevät riistaeläimen kohdalla itsenäisesti. Kummatkin metsästyskoiratyypit saattavat myös helposti putkahtaa yllättäen tervehtimään marjastajaa tai sienestäjää, mikä joskus johtaa väärinkäsityksiin muiden luonnossa liikkujien luullessa koirien karanneen tai olevan muuten laiminlyötynä.
Laajahakuisuus ja koiran itsenäinen työskentely ovat osa perinteistä suomalaista metsästystapaa. Suomenpystykorva ja sen esi-isät ovat olleet metsästäjien apuna hyvin kauan. Suomen pystykorvajärjestön mukaan on todennäköistä, että suomenpystykorvan tyyppinen koira on seurannut suomalaista metsästäjäkansaa satojen tai ehkä tuhansienkin vuosien ajan sen siirtyessä vähitellen Volgajoen mutkien suomalaisugrilaisilta asuinalueilta länteen päin ja lopulta vähin erin nykyisen Suomen alueelle. Koira toimi tuolloin metsästäjän apulaisena kaiken riistan metsästyksessä sekä myös leiri- ja asuinpaikkojen vartijana.
Myös noutavat, seisovat ja karkottavat koirarodut muodostavat merkittävän osan kotimaassamme käytetyistä koiraroduista, mutta nämä työskentelevät lähtökohtaisesti lähellä metsästäjää ja usein metsästäjän välittömässä vaikutuksessa.
Metsästävä koira on harvoin hukassa
Vaikka itsenäisesti työskentelevä koira onkin paikoitellen kaukana metsästäjästä, sen olinpaikka on lähtökohtaisesti aina metsästäjän tiedossa.
Tutkapanta on yleinen metsästyskoiran varuste, ja se antaa metsästäjälle koiran sijainnin lisäksi tiedon sen suunnasta, nopeudesta ja haukkutiheydestä. Metsästäjä onkin usein hyvin tietoinen koiran työskentelystä ja esimerkiksi hakutyön vaiheista, vaikka koiran ja metsästäjän välissä olisikin matkaa.
Koiran työskentelyjälkeä voidaan seurata visuaalisesti koiratutkasta. Kulkutavasta ja -nopeudesta on arvioitavissa, onko edessä jo mahdollisesti riistaeläin, selvittääkö koira vielä esimerkiksi syönnösalueen jälkiä vai pyöritäänkö vielä täysin ilman jälkeä. Joissain tapauksissa metsästäjä voi myös soittaa koiran pantaan ja kuulla puhelimen kautta mitä koiran päässä yhteyttä on tapahtumassa. Puhelu voi paljastaa haukussa olevan esimerkiksi supikoiran sen pitäessä tyypillistä ärinäänsä.
Ohjeita metsästyskoiran kohtaavalle
Metsästyskoira toteuttaa metsässä sille luontaista, lajinomaista käytöstään. Lähtökohtaisesti metsästävä koira kulkee määrätietoisesti jäljellä, mikäli jälki on löytynyt, ja esimerkiksi riistatilanteissa koira keskittyy riistaan intensiivisesti. Koira kuitenkin voi etsiessään silloin tällöin jäljen puuttuessa turhautua ja saattaa näissä tapauksissa hyvinkin tulla tervehtimään kohtaamaansa ihmistä. Älä kuitenkaan anna koiralle herkkuja tai eväitäsi ellei sinulla ole tähän metsästäjältä tai koiran omistajalta lupaa. On myös hyvä pitää koiraan suunnattu huomio melko minimissään, jotta koira jatkaisi työskentelyään.
Metsästäjän näkökulmasta tilanne, jossa koira tuntuu pysähtyneen paikalleen tai lopettaa tyypillisen hakutyön tai jälkien selvityksen, herättää aina kysymyksiä ja mahdollisesti huolta, erityisesti susikannan voimistuessa. Parasta mitä koiran kohtaava ulkonaliikkuja voi tehdä, on antaa koiralle työskentelyrauhan havainnoituaan ensin koiran olevan kaikin puolin hyvävointisen oloinen ja tutkapanta kaulassaan.
Katso video!
Metsästyskoiralle metsästys on usein parasta mitä se tietää. Mikäli siis kohtaat metsässä metsästyskoiran, anna sille työrauha!
Mikäli havaitset kohtaamasi metsästyskoiran olevan selkeästi loukkaantunut tai hädässä, voit koettaa pyytää tai houkutella koiraa luoksesi rauhallisesti. Anna koiralle hieman aikaa ja tilaa, äläkä ensimmäisenä saapastele suoraan kohti.
Mikäli koira ei pääse liikkumaan tai ei suostu lähestymään, voit lähestyä varovasti, mutta anna koiran ensin haistaa esimerkiksi kättäsi ja pyri mieluusti asettumaan itse vaikkapa polvellesi, jotta koira ei tunne oloaan uhatuksi.
Koeta löytää koiran pannasta koiran omistajan puhelinnumero, joka usein kirjoitetaan sekä tutkapantaan että tavalliseen pantaan, ja ota yhteyttä koiran omistajaan.
Jos on selkeä välitön tarve kuten välittömästi hoitoa vaativa haava, voit ottaa koiran mukaasi maastosta ja viedä lähimmälle tielle tai suoraan hoitoon, mutta ota kuitenkin aina ensisijaisesti yhteys koiran omistajaan tavalla tai toisella.
Älä ruoki koiraa suuresti ellet ole varma mikä koiralla on hätänä. Veden antaminen sen sijaan on aina hyväksyttävää ja jopa toivottavaa.
