Pohjanpystykorva Aivi – metsästäjä ja näyttelytähti

Teksti: Vilma Heikkonen  Valokuvat: Juha Möttönen ja Pekka Kustula  13.08.2025
Aivi metsällä.
Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä menestynyt pohjanpystykorva Aivi osoittaa, että hyvä rakenne ei ole vain näyttelykehien kaunistus – se on myös avain kestävään ja tehokkaaseen työskentelyyn metsässä.
Pohjanpystykorva Aivi saavutti viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Maailman Voittaja -koiranäyttelyssä arvostetun Maailman Voittaja 2025 -tittelin ollen oman rotunsa paras narttu. Vaikka näyttelyt ovat tärkeä osa Aivin elämää, metsästys on aina ollut etusijalla.

Kahdeksanvuotiaan Aivin, eli Washaway Pink Bollingerin, omistavat sodankyläläiset Auli Näsi ja Esko Uusitalo. Heille Aivi on monipuolinen kumppani niin metsällä kuin näyttelykehissäkin. Maaiman Voittaja -näyttelyssä Aivi oli oman rotunsa paras narttu. Rotunsa parhaaksi valittiin saman kasvattajan uroskoira, Pia ja Juho Haaralan omistama Washaway Caramel Crunch. 

– Metsästyskoiran me halusimme, koska perheessämme on metsästetty aina aktiivisesti ja kaikilla lapsillakin on metsästyskortit, kertoo Auli.

Aivi on pennusta pitäen kulkenut metsällä perheen mukana ja osoitti lupaavia kykyjä jo varhain. Ensimmäisenä jahtisyksynään yksivuotiaana Aivi löysi hienosti lintuja, ja syksyn aikana oli useita lyhyitä haukkuja. Varsinainen haukkuun saatu ensimmäinen pudotus tuli seuraavana syksynä koiran ollessa kaksivuotias.

– Kun huomasimme, että Aivi on kaunis pohjanpystykorva, niin ajattelimme, että miksi emme voisi kulkea myös näyttelyissä, Auli pohtii.

Aivin näyttelyura alkoi yhdeksän kuukauden iässä ryhmänäyttelystä, jossa tuli heti ryhmäsijoitus. 

– Silloin näimme myös sen, että Aivi viihtyy näyttelyissä. Ei ole ikinä tullut sellaista fiilistä, että Aivi ei viihtyisi siellä, joten on ollut helppo kuljettaa häntä näyttelyihin.

Vaikka näyttelyt ovat tärkeä osa Aivin elämää, perheelle käyttöpuoli on aina ollut etusijalla. Metsästyskausi on kuitenkin suhteellisen lyhyt, joten näyttelyt tuovat mukavaa vaihtelua muille kuukausille. 

Näyttelyissä Aivi käy useimmiten kasvattajansa, Kati Kilpeläinen-Turusen, kanssa. Nyt veteraani-ikäisenä tavoitteena on saada veteraanisertit kasaan. Jos koira on hyvässä vireessä, niin Aivi saa käydä edelleenkin kehissä, Auli toteaa näyttelyuran jatkumisesta.

– Koen, että meillä on velvollisuus tuoda koiraa, joka on hieno rotunsa edustaja, esille monipuolisesti. Jotta metsästyskoira jaksaa liikkua metsässä, täytyy sillä olla myös rakenne kunnossa, ja siihen saa näyttelyistä hyvää palautetta, Auli sanoo.

Hyvä kunto on edellytys niin näyttely- kuin metsästyskoirallekin. Aivi valmistautuu metsästyskauteen kesällä lenkkeilemällä, talvella ja keväällä perheen nuorin tytär hiihtää paljon Aivin kanssa. Heti kun irtipitoaika alkaa, perhe viettää kaiken mahdollisen ajan metsässä. Kunnon ylläpitämiseen vaikuttavat tietenkin myös laadukas ruoka ja säännöllinen hieronta.

Aivi osallistui varsin nuorena linnunhaukkukokeisiin, joissa tulokset paranivat vähitellen. Kaksi vuotta sitten Aivista tuli käyttövalio (FI KVA-LINT). Nyt elokuussa aletaan valmistautumaan syksyn metsästyskauteen ja mahdollisiin haukkukokeisiin. Kokeeseen ilmoittautuminen on helppoa, kun ei tarvitse etsiä tuomaria kodin ulkopuolelta. Sekä Auli että Esko ohjaavat Aivia kokeissa, ja molemmilla on tuomarikortit.

Aivi on saavuttanut näyttelyissä 32 eri titteliä.

Pohjanpystykorva vei sydämen

Aivin lisäksi perheessä on muitakin koiria, useampi pohjanpystykorva sekä hirvikoiria. Aiemmin perheellä on ollut suomenpystykorvia.

– Pohjanpystykorvalla on aavistuksen lauhkeampi temperamentti kuin suomenpystykorvalla, mutta jos koira toimii metsässä, niin rodulla ei ole väliä, Auli vertailee. 

– Meille on sattunut aika temperamenttisia suomenpystykorvia, jotka eivät olleet niin helppoja sisäkoiria. Pohjanpystykorvat pärjäävät tosi hyvin sisälläkin.

Sodankylässä pohjanpystykorvat ovat yleisiä. Keskustassa käydessä niitä näkee melkeinpä joka reissulla. Kun pohjoisessa on koiranäyttely, osallistuvien pohjanpystykorvien määrä on suuri.

– Meillä näkyy sodankyläläisen Matti Kuivilan perintö. Häntä on kiittäminen, että aikoinaan katoamassa ollut pohjanpystykorvakanta pelastui.

Kuivilalla oli ensimmäinen Suomessa rotuun otettu pohjanpystykorva Pohjolan Mahti. Kuivilalla oli myös aikanaan Sodankylässä kennel, jossa hän kasvatti muiden rotujen ohella myös pohjanpystykorvia.

Auli ja Esko ovat jääneet koukkuun rotuun ja aikovat jatkossakin pitää pohjanpystykorvia. Kotona on kasvamassa pari nuorempaa pohjanpystykorvaa, joille on kovat toiveet metsästyskoirina.

Info
Maailman voittaja 2025
  • Koiranäyttely, joka järjestettiin Helsingissä 7.–10.8.2025.
  • Suurin kansanvälinen koiratapahtuma Suomessa yli kymmeneen vuoteen.
  • Näyttelyihin oli ilmoitettu yhteensä 24 000 koiraa ja 397 rotua.
  • 7.8. Circuit Show eli erikoisnäyttelyt, joihin oli ilmoitettu 8 131 koiraa joista 20 pohjanpystykorvaa.
  • 8.–10.8. Maailman Voittaja, johon oli ilmoitettu 15 720 koiraa (31 pohjanpystykorvaa). Eniten koiria oli ilmoitettu labradorinnoutajien (241), suomenlapinkoirien (204), kultaistennoutajien (171) ja dalmatiankoirien (160) kehiin. 
  • Osanottajia oli 73 eri maasta. Eniten osanottajia oli Suomen (9 093) jälkeen Ruotsista (1 121) ja Puolasta (720). Koiria myös Perusta, Singaporesta, Bahrainista, Etelä-Koreasta ja Australiasta asti.
  • Kroatialainen petit basset griffon vendéen valittiin Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn kauneimmaksi koiraksi.
  • Kaikki näyttelyn tulokset löytyvät täältä.