2018 Suomessa vietettiin kotimaisen hirvenhaukkujamme karjalankarhukoiran 80-vuotispäivää. Tämän kotimaisen metsästyskoirarodun katsotaan saapuneen Karjalaan 900-luvulla Uralin kupeessa asuvien komien vaellusten mukana. Kookkaan ja sisukkaan pystykorvaisen rodun järjestelmällinen jalostus aloitettiin Suomessa vuonna 1936, jolloin myös Suomen Kennelliitto perustettiin.
Talvisota keskeytti pian jalostustyön, koska valtaosa koirista jäi menetettyyn Karjalaan. Jatkosodan sotasaaliina Suomeen saatiin kuitenkin tuotua joitakin yksilöitä.
Koska sotien jälkeen hirvi- ja karhukanta oli vähäinen, rodun metsästysominaisuuksien kehittäminen ei ollut helppoa. Kun hirvikanta myöhemmin 1960-luvun loppupuolella kasvoi, rodusta ei metsästysominaisuuksiltaan ollut vielä kilpailijaksi naapurimaasta tuodulle harmaalle norjanhirvikoiralle. Nykyään tilanne on jo parempi. Rekisteröintimäärissä karjalankarhukoira nousi viime vuonna sijalta 13 Suomen yhdenneksitoista suosituimmaksi koiraroduksi.
Sosiaalistaminen aloitetaan pikkupentuna
Suurriistan kanssa rohkeasti työskentelevän koiran pitää olla tarpeeksi kovaluonteinen. Se ei kuitenkaan saa olla missään tilanteessa ihmisille aggressiivinen. Siksi sosiaalistamiseen kannattaa kiinnittää erityishuomiota.
Esimerkiksi saalin luovuttamista harjoitellaan pikkupennusta saakka. Luovuttamista voi treenata ottamalla pennulta luu tai lelu hetkeksi pois, minkä jälkeen se annetaan sille takaisin. Murisevaa pentua pitää ojentaa rauhallisesti, neuvoo kasvattaja Harri Sanaksenaho Teilojan kennelistä.
Luoksetulon ja kytkemisen harjoittelu aloitetaan sisätiloissa. Aluksi pikkupentua voi kutsua vaikkapa ruokakupille vislaamalla, pillillä tai naksuttamalla. Kun pentu ymmärtää vihjeäänen luoksetulon merkiksi, harjoituksia voidaan jatkaa ulkona häiriöttömässä tilassa.
Metsälenkeilläkin pentu kannattaa välillä kutsua luokse, antaa makupala ja kytkeä hetkeksi, minkä jälkeen sen voi päästää jatkamaan touhujaan. Näin koira oppii, että luoksetulo ja kytkeminen ovat miellyttäviä asioita, eikä niitä aina seuraa vapaudenriisto.
Sanaksenahon mukaan moni hirvikoiran omistaja laiminlyö koulutuksessa laukauksiin totuttamisen. Miehen mukaan tämä on harmillista, sillä huippukoiran alunkin voi pilata, jos se säikähtää jahtitilanteessa yllättävää ja kovaa ääntä. Sen jälkeen koira voi pelätä jopa kiväärin näkemistä.
– Itse totutan pennun ampumaradan läheisyydessä. Silloin, kun siellä on hirvi- tai haulikkoammunnat, vien pennun aluksi noin 200–300 metrin päähän ampumaradan taakse kuuntelemaan laukauksia. Vähitellen, jos pentu ei reagoi laukauksiin varautuneesti, voidaan mennä lähemmäksi.
– Tiedän, että jotkut käyttävät myös pienoiskivääriä koulutukseen. Itse en sitä käytä. Pienoiskiväärin käytössä kannattaa muistaa, että ammutaan aina poispäin koirasta. Koiran pitää myös nähdä, mistä laukaus tulee.
Veteen totuttaminen voidaan aloittaa hellepäivänä matalassa ja lämpimässä vedessä. Karjalankarhukoirat tottuvat veteen usein helposti. Koiraa ei koskaan kannata viedä veteen pakolla. Muuten sitä ei ehkä enää koskaan saa sinne vapaaehtoisesti.
Harjoituksia tehdään usein ja lyhytkestoisesti
Pennun hakukoulutus aloitetaan aina alueella, jossa ei ole hirviä. Paras paikka on vaikkapa pistotien pää harvapuisessa maastossa asutuksesta etäällä. Ensimmäisten lenkkien tarkoituksena on kannustaa pentu tutustumaan itsenäisesti alueeseen. Aluksi käydään tutussa paikassa useampi kerta perätysten. Näin koira uskaltautuu vähitellen lähtemään kauemmas ohjaajastaan.
– Pentuna koira ei saisi missään vaiheessa eksyä isännästään. Muuten se ei uskalla aikuisenakaan lähteä kauas. Sen täytyy voida luottaa, että isäntä löytyy aina sieltä, missä viimeksi on erottu, varoittaa Sanaksenaho.
Koiraa ei pidä myöskään löysätä irti tiellä. Muuten se saattaa helposti oppia juoksentelemaan teitä pitkin. Pennusta lähtien se lasketaan irti aina metsän puolella.
Koiran nenätyöskentelyä voi harjoittaa tekemällä sille verijälkeä. Pikkupennun ensimmäiset jäljet ovat vain muutaman metrin mittaisia. Ne tehdään rauhalliseen paikkaan ja niiden päähän voidaan laittaa makupala. Tärkeää on laskea pentu jäljelle aina myötätuuleen. Näin pentu oppii käyttämään nokkaansa eikä mene jälkeä ilmavainulla. Vähitellen jäljen pituutta voidaan kasvattaa ja vaikeuttaa.
Koiralle kannattaa opettaa aina vain yhtä asiaa kerrallaan. Kun se oppii jonkun asian, tehtävää voidaan vähitellen vaikeuttaa ja lisätä vaatimustasoa. Maltti on valttia koirankoulutuksessa. Harjoituksia – olivat ne sitten luoksetuloharjoituksia, hakuharjoituksia tai jälkeä – tehdään lyhytkestoisesti ja usein. Silloin koiran vireystila on parhaimmillaan, eikä se pääse turhaantumaan.
– Herkkävaistoisia karjalankarhukoiria ei kannata yrittää kouluttaa stressaantuneena tai kiireellä. Jos kouluttajalla itsellään on huono päivä, harjoittelu kannattaa jättää väliin. On oltava rauhallinen ja kärsivällinen. Koiraa ei myöskään koskaan tule kohdella huonosti, sillä se muistaa sen aina.
Sanaksenahon mukaan koiran ensimmäinen elinvuosi on opetuksen kannalta tärkein. Hän itse opettaa koirilleen vain kolme sanaa: koiran oman nimen, ein ja hyvän.
– Niillä pärjää hyvin. Ei niistä saa puhekaveria muutenkaan, naureskelee mies.
Ensimmäisestä kaadosta ei tarvitse ottaa paineita
Koirat ovat kypsiä kohtaamaan hirven yleensä noin 8–10 kuukauden iässä. Silloin ne viedään maastoon, josta hirven löytyminen on todennäköistä. Koirat ovat kuitenkin yksilöitä ja kehittyvät omaan tahtiinsa. Joidenkin kanssa voidaan alkaa hirvityöskentely hieman aikaisemminkin. Ennen sitä nuorta koiraa voi ”sytyttää hirvelle” käymällä kaadolla. Tappeluiden välttämiseksi paikalla ei tulisi olla samaan aikaan muita koiria.
Ensimmäisillä kerroilla hirven oletettua olinpaikkaa lähestytään rauhalliseen tahtiin koiran kanssa tuulen alta. Pyrkimyksenä on, että koira löytäisi hirven itsenäisesti. Kun se löytää hirven, se ei välttämättä rupea heti haukkumaan sitä, vaan saattaa palata omistajan luokse. Tällöin sitä kannattaa rohkaista menemään takaisin eläimen luokse. Jossain vaiheessa se kyllä alkaa haukkua.
Jos hirvi pakenee, siihen tulisi yrittää saada heti uusi kosketus. Tällä tavoin koira ymmärtää, ettei homma lopu, vaikka hirvi lähtisikin juoksemaan. Näin siitä tulee sitkeämpi pysäyttäjä.
Hirvikoiran omistajia varoitellaan usein tyhjän haukuttamisesta eli siitä, että koiraa käytetään haukkumassa hirveä ilman, että hirvi ammutaan sille palkinnoksi. Sanaksenahon mukaan tyhjääkin voi välillä haukuttaa, jos koiran riistavietti on kunnossa.
Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa, ettei nuorta koiraa käytetä metsässä liian usein. 2–4 kertaa viikossa on enimmäismäärä riippuen reissujen kestosta. Silloin sen into säilyy ja se palautuu reissuista. Kertoja voidaan tästäkin vähentää, mikäli koiralle kertyy useampi perättäinen tyhjänhaukuntakerta.
Nuoren koiran ohjaajille korostetaan myös usein, että ensimmäiset hirvet pitää ampua vain kunnolliseen seisontahaukkuun. Sanaksenaho pitää varottelua liiallisena.
– Olen ampunut joillekin koirilleni ensimmäisen hirven juoksuun, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta. Kyllä karjalankarhukoira kestää tämän, kunhan niin ei jatkuvasti tehdä. Pysäyttämishalu kun on niillä geeneissä.
Jos koira on pikkupentuna totutettu huolellisesti laukauksiin, se ei yleensä säikähdä, kun sille ammutaan ensimmäinen hirvi. Laukaushan tulee usein etäältä. Armonlaukausta ammuttaessa on oltava taas erityisen tarkka. Koira on siirrettävä kauemmas ja laukaus suunnattava koirasta poispäin, jotta se ei säikähdä läheltä tulevaa kovaa pamausta.
Kaadon jälkeen koiran annetaan tutustua hirveen rauhassa. Sen jälkeen ohjaaja kytkee koiran ja lähtee sen kanssa muuta porukkaa vastaan. Vasta sitten mennään joukolla yhdessä kaadolle.
– Mielestäni tämä on yksi tärkeimmistä neuvoista. Näin koira ymmärtää hyväksyä tulijat saaliille, neuvoo Sanaksenaho.
Kun koiralla on kaatoja takanaan, sen sitkeyttä aletaan kasvattamaan antamalla sen haukkua pidempiä aikoja. Lisäksi harjoitellaan karkotusten seuraamista, joista pyritään saamaan uusintahaukkuja. Karkkojen antamisessakin toimitaan askel kerrallaan vaatimusastetta vähitellen nostaen. Ensimmäisten karkkojen tulisi olla kevyitä. Hirvi pyritään karkottamaan kauempaa, vaikka risua rasauttamalla. Myöhemmin, kun koira on seurannut hyvin ja saanut uusintahaukkuja, hirvi voidaan karkottaa rajummin.
Katso video: karjalankarhukoira metsästyskoirana
Mistä lähdetään liikkeelle, jos karjalankarhukoiran pennun hankinta kiinnostaa?
– Puheiden perässä ei kannata juosta, sillä jokainenhan osaa kehua koiraansa. Suosittelen, että kysellään pentuja kokeneilta kasvattajilta, joilta on tullut paljon hyviä käyttövalioita. Nämä osaavat neuvoa hyvin myös koiran koulutuksessa, toteaa Sanaksenaho.
Kasvattajalla itsellään on tällä hetkellä kotonaan pelkästään narttuja. Hänen omat jalostuskriteerinsä ovat vanhempien varhaiskypsyys, hyvähakuisuus sekä luonne.
– Erityisesti uroksen luonne on tosi tärkeää. Vaikka kovuutta täytyy suurriistakoiralla olla, vihainen se ei saa olla. Muuten porukkapyynnistä ei tule mitään. Toinen asia, mitä katsoisin, on, että narttulinjat ovat periyttäneet hyvin.
Karjalankarhukoiraa käytetään Suomessa pääosin hirvenmetsästyksessä. Karhulle ne pärjäävät siinä missä muutkin pysäyttävät metsästyskoirat. Mitään erillistä karhulinjaa ei karjalankarhukoirista löydy. Kovaluonteisesta yksilöstä voi saada kouluttamalla hyvän karhukoiran, kunhan sitä viedään pennusta saakka karhun jäljille. Tämä onnistuu parhaiten alueilla, joissa on vähän hirviä.
Ilveksiä karjalankarhukoirilla on pyydetty jonkin verran. Erityisesti Puolassa niitä käytetään villisian metsästyksessä. Niiltä onnistuu hyvin myös pienpetopyynti, mutta moni metsästäjä välttää pienpetojen ampumista koiralle, jotta suurriistan metsästys tai kokeet eivät kärsisi.
Lähde: Pennusta metsästyskoiraksi. Suomen Pystykorvajärjestön Pennunottajan opas. (Karjalankarhukoiran lisäksi myös suomenpystykorvan ja pohjanpystykorvan omistajat voivat tilata oppaan ilmaiseksi osoitteesta: toimitus <ät> spj <piste> fi)
