Etenkin useimmat nisäkkäät ja linnut kokevat perustunteita, mutta myös muilla selkärankaisilla, kuten kaloilla, niitä on tunnistettu.
– Perustunteet – ilo, suru, pelko ja viha – liittyvät yksilön hyvinvointiin ja selviytymiseen. Eläinten tunteita ymmärtämällä voimmekin parantaa niiden hyvinvointia, sanoo väitöskirjatutkija Laura Hiisivuori Helsingin yliopistosta.
Yleensä ihmisten on helpompi tunnistaa muiden sosiaalisten laumaeläinten tunteita, sillä lauman jäsenet osoittavat käytöksellään tunteensa ja vahvistavat sitä kautta lauman yhteiselämää.
– Laumaeläimet hyötyvät yhdessä elämisestä ja pitävät huolta toisistaan esimerkiksi sukimalla toisiaan. Yksin elävät lajit eivät tarvitse välttämättä tunteiden ulkoista osoittamista kuin harvoissa tilanteissa, esimerkiksi paritellessaan.
– Koira ja osittain myös kissa ovat eläneet meidän kanssamme jo niin kauan, että ne ovat oppineet yrittämään viestiä meille, mitä ne meiltä kulloinkin haluavat. Koira ja kissa ovat myös vastavuoroisesti kiinnostuneita meistä ihmisistä.
Eläimen tunteiden yli-inhimillistäminenkin on ongelmallista, ja siinä voi piillä vaara. Jos ruvetaan ajattelemaan, että eläin on pieni ihminen, sille asetetaan vastuita, joihin se ei voi vastata.
Koira ei kosta, se elää hetkessä
Me ihmiset monesti ylitulkitsemme lemmikkiämme.
– Meille on luonnollista tuntea monimutkaisia tunteita, koska aivokapasiteettimme mahdollistaa sen. Eläimen aivot eivät kuitenkaan nykykäsityksen mukaan kykene vaikkapa kostonhimoon tai kiitollisuuteen.
– Vaikka monimutkaisten tunteiden osoittamiseen lemmikkieläimetkään eivät pysty, ne lukevat ihmistä älyttömän hyvin. Vaistotessaan omistajansa tunnetilassa muutoksen koira yrittää ratkaista tilannetta siten, että se alkaa osoittaa rauhoittavia tunteita tekemällä näitä vahvistavia liikkeitä.
– Jos koira on tehnyt tuhotöitä yksinollessaan ja ihminen toruu sitä, niin se menee pieneksi ja katsoo sivuun eikä suoraan silmiin. Silloin sitä on ahdistanut ja se yrittää kertoa, että sillä on ollut kauhean kurjaa. Ei koira osoita mieltään kostamalla, vaan elää useimmiten hetkessä. Se on ahdistustaan rauhoittaakseen saattanut syödä kaukosäätimen, koska siinä on sen oman ihmisen haju, ja pureskeleminen helpottaa yksinoloa, Hiisivuori kuvailee.
Hän muistuttaa, että eläimen pitää saada olla eläin eikä kieltää sen perustarpeita. Eläimellä voi olla jokin syy toimia niin kuin se toimii.
– Eläimen tunteiden yli-inhimillistäminenkin on ongelmallista, ja siinä voi piillä vaara. Jos ruvetaan ajattelemaan, että eläin on pieni ihminen, sille asetetaan vastuita, joihin se ei voi vastata. Sitä ei esimerkiksi kiinnosta, saako kilpailuista palkinnon vai ei. Toiminnan pitää olla eläimestä itsestään motivoivaa.
– Jos eläintä haluaa ymmärtää, niin on osattava asettua sen asemaan pois omasta "inhimillisestä" ihmisnäkökulmasta. Oli sitten kyseessä metsästäjä, lemmikinomistaja tai eläintutkija, niin useimmiten hyödyllisempi näkökulma on eläimen oma eikä se, mitä me ihmiset omien "ihmissilmälasiemme" läpi katsomme ja ajattelemme.
Viime aikoina on uutisoitu myös karhuista, jotka ovat alkaneet kaivella hautoja Venäjällä. Otsoja on oletettavasti houkutellut paikalle haudoille jätetyn ruoan haju.
– Karhut ovat oppivaisia eläimiä. Jos niillä on nälkä ja ne ovat tottuneet löytämään ruokaa hautausmailta, kuten nyt Venäjällä on uutisoitu, niin ne ovat kuivan kesän jälkeen tulleet viime sijassa ruoan perään hautausmaille, kun muuta vaihtoehtoa ei ole enää ollut, tutkija pohtii.
Jos eläintä haluaa ymmärtää, niin on osattava asettua sen asemaan pois omasta "inhimillisestä" ihmisnäkökulmasta.
Tunnistatko lemmikkisi kivun tai stressin?
Eläimen tunteiden ymmärtäminen vaatii tiedon ohella sen tarkkailua avoimin silmin.
– Jos ihminen on valpas ja lähestyy omaa tai hänelle läheistä eläintä avoimin mielin olemalla aidosti herkkä ja kykenemällä asettumaan sen asemaan, eläimen tunteiden tulkitseminen on helpompaa.
Tavallisessa arjessa ihminen voi tarkkailla, miten lemmikki reagoi erilaisiin tilanteisiin ja miten sen olemus, hännän liike ja kasvojen ilmeet näkyvät. Hiisivuorellakin on kotonaan kaksi omaa koiraa, joiden tosi pienistä eleistä ja ilmeistä hän jo tietää, onko niillä hyvä vai paha olla.
Viime vuosina on tutkittu enemmän myös muuta kuin eläimen kipukäyttäytymistä. Oman lemmikin kivun merkkejä kannattaa kuitenkin opetella ja sen käytöstä tarkkailla jo sen vuoksi, että oppisi huomaamaan mahdolliset vaivat.
– Monesti eläinlääkärillä on hyvä paikka tehdä havaintoja omasta lemmikistään ja seurata, miten tämän olemus muuttuu kipukohtaa tutkittaessa. Jos samantyyppisiä eleitä ja ilmeitä alkaa esiintyä omassa arjessa, niin tietää eläimellä olevan kipua.
– Eläin voi olla yliherkkä, vetäytyvä tai lähes samanlainen kuin ennenkin, mutta katse saattaa olla sisäänpäin kääntynyt ja lasittunut. Kivun tunnistaminen vaatiikin omien eläinten tarkkailua pidempään, sillä nekin ovat yksilöitä ja osoittavat kipunsa eri tavoin. Pitkään jatkunut muutos voi olla merkki jostakin ongelmasta.
Myös eläimen tuntema stressi näkyy ulospäin.
– Se ilmenee fyysisenä eläimessä siten, että kortisolin tuotto on koholla ja syke tiheämpi. Koiralla myös hilseily on stressin merkki, samoin karvan irtoaminen vaikkapa eläinlääkäriin mentäessä. Äkillinen stressi voi näkyä haukottelemisena tai maahan katsomisena, kun eläin yrittää rauhoitella itseään. Koira voi vaikka ravistelemalla parantaa omaa oloaan.
Stressiä esiintyy niin ikään ylisuurissa eläinpopulaatioissa, joissa lajitoverikohtaamisia tulee paljon, kun eläin on sopeutunut toisentyyppiseen elämiseen. Klassisena esimerkkinä Hiisivuori mainitsee tunturisopulien vaellukset. Sopulit ovat todennäköisesti silloin liikkeelle lähtiessään äärimmäisen stressaantuneita, mikä laukaisee niiden vaelluskäyttäytymisen.
Myös metsästystapahtuman voi suunnitella siten, että riistalle aiheutuu mahdollisimman vähän stressiä.
Tutkijalla on itselläänkin metsästyskortti, mutta hän ei metsästä. Hän myöntää silti suhtautuvansa eettiseen metsästykseen positiivisen myönteisesti, ja on tottunut jo lapsuudessaan syömään riistaruokaa. Myös hänen puolisonsa metsästää.
Myönteisten tunteiden tutkiminen vaatii lisää työtä
Vuoden päästä väittelevä Hiisivuori on perehtynyt tutkimuksessaan myös villieläimen tunteiden tulkitsemiseen. Hänen ryhmällään oli tutkimuspiste Korkeasaaressa, jossa pyydettiin ihmisiä arvioimaan videoiden kautta villieläimen tunteita. Siitä on nyt ensimmäisiä tuloksia, miten ihminen tunnistaa eläimen tunteet.
– Tutkimuksessamme huomasimme, että tunteet, joissa eläin näyttää olevan rauhassa paikoillaan, ovat ihmisille vaikeampia tulkita kuin silloin, kun eläin esimerkiksi ravaa häkissään edestakaisin. Paikoilleen jähmettynyt eläin voi näyttää ulospäin rauhalliselta, mutta se voi silti olla siinä tunnetilassa, lähteäkö pakoon vai ei. Pakenevasta eläimestä pelko on helpompi tunnistaa kuin paikoillaan olevasta eläimestä, onko se kauhuissaan vai muuten vain valppaana.
– Melko itsestäänselvää on, että kylläistä eläintä saalistus ei kiinnosta. Siksi esimerkiksi eläintarhassa eläimiä ei pidetä nälkäisinä, joten ne eivät tunne niin aggressioita ihmisiä kohtaan. Mutta jos ihminen jää pitkäksi aikaa katsomaan eläintä, se voi alkaa hermostua. Eteenpäin suuntautuvat silmät ovat siitä niin sanotusti pedon silmät, joiden tuijotus koetaan uhkaavaksi.
Eläintarhoissa on tutkittu paljon myös niin sanottua vierailijavaikutusta. Siihen vaikuttaa Hiisivuoren mukaan tosi moni asia, kuten häkkien sijoittelu, eläimen mahdollisuus piiloutua kävijöiltä ja kävijöiden määrät.
– Esimerkiksi orangit hakeutuivat alueelle, jonne ihmiset näkivät, mutta gorillat pysyivät mieluummin katveessa, jos saivat valita. Yleisesti kädelliset (eli apinat ja ihmisapinat) tuntuvat pärjäävän parhaiten yleisön kanssa. Joskin syynä lienee se, että elämä niille häkissä on niin puuduttavan tylsää, että mikä tahansa vaihtelu tuo siihen piristystä.
– Muiden eläinlajien suhteen tuloksena on monesti ollut se, mitä enemmän kävijöitä ja mitä lähempänä ihmisiä ne joutuvat viettämään aikaansa, sitä enemmän niiden käytös muuttuu ahdistuneeksi ja aggressiiviseksi häkkitovereita tai yleisöä kohtaan.
Häkkiympäristön hyvällä suunnittelulla voidaan siis taklata ongelmaa ja mahdollistaa piilopaikat eläimille, mutta toisaalta houkutella ne yleisön nähtäville jonkin mukavan asian avulla. Yleisöä voidaan lisäksi ottaa mukaan eläinten tarhaelämän virikkeistämiseen esimerkiksi sallimalla vierailijoiden tarjota eläimille ruokaa. Ammattimaisesti toimivissa eläintarhoissa tämä hoidetaan eläintenhoitajien tarkassa valvonnassa, jotta ruokaa ei tule liikaa.
– Toisaalta yleisöä voidaan päästää hallitusti vierailemaan eläinten häkeissä, kuten Korkeasaaressakin olevalla "kengurupolulla" tehdään. Kengurut eivät vaikuta rauhallisesti liikkuvista kävijöistä häiriintyvän, vaan jatkavat oleilua aivan polun vieressäkin, tutkija havainnollistaa.
– Suurin haaste on edelleen se, että ihminen ymmärtäisi eläimillä olevan tunteita. Me Suomessa olemme kyllä tässä jo melko hyviä. Kielteisiä tunteita on tutkittu paljon, mutta myönteisten tunteiden tutkiminen vaatii edelleen työtä.
– Tekoäly tuo vielä oman lisänsä, sillä se tunnistaa eläimen tunteet ihmistä paljon tarkemmin. Tekoäly on opetettu esimerkiksi Tanskassa tunnistamaan sikojen tunteita opettamalla sille niiden ääntelyä pidemmältä ajalta.
Tulevaisuus näyttää, kuinka taitavia ihmisistä lopulta tulee eläinten tunteiden tulkkeina.
