Kurikan ja Kuortaneen metsästysseurojen jäsen Terhi menetti 11 kuukauden ikäisen weimarinseisojan pentunsa. Koirasta oli jo hyvää vauhtia kasvamassa omistajalleen läheinen metsästyskaveri.
– Roihu oli hyvin riistaviettinen ja aktiivinen, iloinen koira. Meillä meni ihan todella hyvin ja luonteet sopivat hyvin yhteen. Sanoinkin aina, että se koira on kuin omistajansa. Roihun kanssa minusta tuntui, että vakka oli löytänyt kantensa, Terhi muistelee nyt jälkeenpäin.
– Asun Etelä-Pohjanmaalla ja olen aina tykännyt enimmäkseen linnustamisesta sen eri muodoissa. Nyt mukaan on vahvemmin tullut muukin pienriista, kuten rusakko ja kauris. Metsästys on mulle sellaista nautiskelua. Siinä ei mennä saalis edellä, vaan fiilistellään luonnossa kaikkea, hän kuvailee itseään metsästäjänä.
Valkosukkainen pentu vei sydämen
Roihu-koira valikoitui Terhin perheeseen lähinnä iloisen sattuman kautta.
– Tutkailin saksanseisojakerhon sivuja ja jotenkin silmiini osui, että Raahessa odotettiin mahdollisesti pitkäkarvaisen weimarinseisojan pentuja syntyväksi keväällä 2021. Niitä on Suomessa aika vähän, alle 100. Otin välittömästi yhteyttä kasvattajaan ja kerroin itsestäni ja millaiseen kotiin koira tulisi, Terhi selventää.
– Lisäksi kävimme vierailemassa kasvattajan luona ja tapaamassa tulevaa koiraäitiä Kätsää. Sanoin silloin, että en ole niin kiinnostunut nyt ainakaan ensimmäisen seisojani kanssa näyttelyistä, joten minulle kelpaa myös esimerkiksi värivirheellinen tai muu näyttelyyn kelpaamaton pentu. Hän naurahti silloin, että värivirhe tällä rodulla onkin aika harvinainen.
Kun pennut sitten syntyivät, niiden joukossa sattuikin olemaan kaikkien yllätykseksi myös yksi tällainen värivirheellinen pentu. Tämä valkosukkainen pentu vei Terhin sydämen.
– Roihu siis tuli meille vähän niin kuin "tilauksesta". Se sai kuitenkin elää vain hädin tuskin 11 kuukautta, kun sille tuli suolitukos, Terhi toteaa haikeana.
Eläinklinikalla taisteltiin viikon ajan lähes yötä myöten koiran pelastamiseksi.
– Roihu leikattiin lopulta kolmesti ja kolmannen leikkauksen aikana se kuoli. Ainakin sen eteen yritettiin tehdä kaikki mitä voitiin, omistaja sanoo hiljaa.
Mukavaa koiran elämää
Rakkaaseen lemmikkiin syntyy syvä kiintymyssuhde ja siitä tulee tärkeä perheenjäsen. Se hyväksyy ihmisen ehdoitta. Lemmikkiä voi helliä ja sen kanssa voi leikkiä tai harrastaa, se käpertyy viereen nukkumaan ja rientää kotiin tulijaa iloisesti vastaan. Sellainen oli myös äkillisesti menehtynyt Roihu.
– Roihukin eli sellaista toivottavasti mukavaa koiran elämää. Se oli osa perhettä, sen kanssa treenailtiin ja lenkkeiltiin, Terhi kertoo.
– Roihu oli niin nuori, ettei kunnolla ehditty aloittamaan juuri muuta metsästykseen liittyvää kuin ihan perustottelevaisuutta ja noutojen treenaamista. Muutama juoksulenkki käytiin ja kerran hiihtämässä, mutta kun kyseessä on iso koira, niin se sai kasvaa rauhassa, hän kuvailee.
Ensin tuli vihan tunne
Rakkaan lemmikin kuolema merkitsee usein merkittävää tyhjyyttä ja jopa todellista kipua. Vaikka siitä ei puhuta paljon, on tärkeää tunnistaa tästä johtuva suru ja keskustella siitä.
– Alkuun tunsin jopa vihaa, sen jälkeen kaikki tuntui hyvin epätodelliselta ja asiaa piti yrittää järkeistää vaikka väkisin. Sen jälkeen tuli tyhjyys. Sellainen tyhjyys, jolle tuntui, ettei sitä pysty mikään täyttämään. Hetkittäin lasten suru oli vielä kamalampaa itselle, kun en voinut tehdä mitään, mikä toisi Roihun takaisin, Terhi myöntää vakavana.
– En jotenkin voinut käsittää tapahtunutta. Aloin soittelemaan kasvattajalle ja ystävilleni. Tuntui, että halusin kertoa sen vain ääneen ihan kenelle tahansa. Se jotenkin ehkä konkretisoi menetystä itsellenikin, hän uskoo.
– Kun sitten pääsin eläinklinikalle Roihun luokse, se oli aseteltu odottamaan minua. Putosin siihen polvilleni ja hoin vain, ettei tämä voinut olla totta. Halusin itse nostaa koiran autoon ja kantaa sen viimeiselle matkalleen tuhkaamoon. Tuntui, että se oli enää ainoa asia, mitä voin sille tehdä oikein, Terhi sanoo totisena.
Erityisen traumaattisia lemmikin omistajille ovat juuri odottamattomat menetykset, joita joutuu toisinaan kohtaamaan. Roihunkin täysin arvaamatta ja äkillisesti tullut kuolema oli Terhille kova järkytys.
– Roihun kuoleman jälkeen tuntui pitkään, että en löydä iloa mistään. Se oli niin kova järkytys, kun se tuli täysin yllättäen ja varoittamatta.
Some-yhteisöstä yllättävää lohtua
Roihu oli merkittävässä osassa myös Terhin instagram-tilillä @luonnostaan_iloinen, jolla hänen lemmikkinsä esiintyi useissa kuvissa ja muutamalla koulutusvideollakin.
– Puhuin Roihun kuolemasta aika avoimesti omassa sosiaalisessa mediassani sekä tietysti livenäkin. Ja itkin. Itkin paljon, enkä hävennyt sitä koskaan myöntää, hän tunnustaa.
– Roihun tarina kosketti laajaa yleisöä. Sain aivan valtavasti tsemppiviestejä. Postilaatikkoni jopa meni hetkellisesti sekaisin kaikista niistä viesteistä, joita sain. Saimme surukukkia kotiin, ja kynttilöitä sytytettiin Roihun muistolle ja sain niistä kuvia. Se liikutti ihan valtavasti, koska surusta tuli yhteinen, vaikka se koskettikin meitä konkreettisemmin, Terhi liikuttuu.
– Roihun tarina levisi jopa Tsekkeihin asti, josta minulle lopulta tarjottiin kasvattajani kautta uutta pentua, nykyistä koiraani Routaa, Terhi kertoo ihmeissään.
Niinpä hän yhtenä päivänä lähti Prahaan hakemaan pennun kotiin.
– Se oli melko haipakkaa se kevät järjestellä passit ja lennot kuntoon ja orientoitua pentukesään uudelleen, vaikka sen piti olla jo kesä ison koiran kanssa. Routa on myös pitkäkarvainen weimari, Terhi kertoo onnellisena.
– Routa on lasten paras kaveri. Lapset toki joskus pelkäävät edelleen, että sille käy kuin Roihulle, ja Routaa vahditaankin tarkasti, hän lisää.
Anna aikaa surulle
Roihu palaa Terhin muistoihin edelleen aina satunnaisesti, yllättävissäkin tilanteissa, hetkissä ja puheissa.
– Meni aika kauan, että en pystynyt katsomaan Roihun sisaruksia itkemättä, mutta nyt sen veli on ollut meillä myös hoidossa ilman kyyneleitä. Totta kai Roihua on ikävä, meillä synkkasi joka tasolla.
Lemmikin kuoleman aiheuttama suru väistyy vain suremalla. Lohdutukseksi muille vastaavassa tilanteessa oleville Terhillä on neuvo.
– Anna itsellesi aikaa ja anna kaikkien tunteiden tulla. Surua ei kannata yrittää estellä, vaan surra se pois, hän lohduttaa.
