Erilainen koulupäivä ulkona

Valokuvat: Sirpa Niiranen ja Minna Kauppinen  09.11.2020
Erilainen koulupäivä ulkona
Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piiri järjesti koululaistapahtumat Iiksenvaaran Erämiesten majalla. Syksyinen päivä oli kaunis ja aurinkoinen, myöskin sopivan lämmin, jotta kenellekään ei tullut kylmä.

Ensimmäisenä päivänä Reijolan koulun 5 lk:n 24 oppilasta ja toisena päivänä Niittylahden koulun 4B lk:n 25 oppilasta pääsi osallistumaan erilaiseen koulupäivään.

Päivän ensimmäisenä ohjelmassa oli Keijo Kurvisen koiranpennut Tiki ja Iki. Kumpikin on noin 4 kk vanhoja, Tiki jämptin pentu ja Iki karhukoiranpentu. Oppilaat ja koirat nauttivat toistensa seurasta.

Seuraavaksi jaettiin ryhmaä kahtia, toiset pääsivät ampumaan Ekoaims aseilla, jota Saku Miikki Ekoaimsilta ja Elina Mäkelä Metsästäjäliitosta vetivät. Tulokset olivat todella hienoja. 

Toinen ryhmä tutustui erilaisiin pienpetopyyntivälineisiin, jota veti Pohjois-Karjalan piirihallituksessa istuva Antero Pasanen ja Iiksenvaaran Erämiesten Jouko Varis. Yhdessä opeteltiin niiden virittämistä ja laukaisemista, joka oli oppilaista mukavaa.

Oppilaat pääsivät rakentamaan minkkiloukkuja, jossa vetäjänä toimi myöskin Piirihallituksessa istuva Jussi Pirinen. Valmiita 8 loukkua lähti uusiin koteihin pyytämään haitallisia pienpetoja pois.

Ruokailu tapahtui nuotion äärellä, jossa kouluilta oli omat eväät ja Piiri tarjosi osallistujille makkarat ja pillimehut.

Päivät olivat onnistuneet, vain positiivista palautetta olemme saaneet oppilailta ja opettajilta. Muistoksi oppilaat ja opettajat saivat Metsästäjäliiton tuubit metsokuviolla ja Piirin omalla logolla varustetultuna.

Kiitos talkoolaisille; Jussi Pirinen, Antero Pasanen, Jouko Varis, Saku Miikki ja Elina Mäkelä.