Hirvirulla joulupöydässä.

Joulupöydän kunkku ei ole kinkku – vaan hirvi

8
1 h/6 h (aktiivinen/passiivinen)
Keskiarvo: 4 (2 ääntä)
Kotimainen riista on valistuneen kulinaristin vaihtoehto perinteiselle kinkulle. Markus Maulavirran reseptillä valmistat ulkonäöltään klassista kääresylttyä muistuttavan hirvirullan. Lisukeporkkanoiden piparkakkumurut tekevät niistä jouluisia, ja sitrusperunoihin jätetään kuoret antamaan makua. Maukasta joulua!
Resepti: Markus Maulavirta  Valokuvat: Anna Kujala  15.12.2024

Hirvirulla joulupöytään

Ainekset annosta
hirven paistia, mieluusti sisäpaistia, mutta muukin käy
silavaviipaleita tai läskistä pekonia
10 murskattua mustapippuria
8 murskattua maustepippuria.
2 rkl hienoa merisuolaa
2 rosmariinin oksaa
2 timjamin oksaa
voita ruskistamiseen
2 porkkanaa pilkottuna
2 sipulia lohkottuna
pala juuriselleriä
pala palsternakkaa
4 laakerinlehteä
4–5 dl punaviiniä (esim. Pinot Noir)
vettä/lihalientä
Valmistus

Leikkaa paisti auki, vaatii tarkkuutta. Paisti pitää saada isoksi levyksi ja noin sentin paksuiseksi. Vertaa kääretorttulevyyn. Hakkaa levy lihanuijalla tasaisemmaksi.

Tee mausteista seos, jonka levität auki leikatulle paistille. Levitä silava- tai pekoniviipaleet paistilevyn päälle tasaisesti. Rullaa sen jälkeen levy tiiviiksi rullaksi, ja sido puuvillanarulla paketiksi.

Ruskista pilkotut vihannekset pannulla, siirrä pataan. Ruskista liharulla samassa pannussa. Aseta paketti vihannesten päälle ja lisää viini ja vesi/lihaliemi. Nestettä saa olla sen verran että ainakin 2/3 peittyy. Hauduta 110 asteisessa uunissa yön yli kuin joulukinkku tai kunnes liha on murean kypsää.

Kastike 1: kermakastike

Ainekset annosta
4 dl hirvipaistin haudutuslientä
2 dl paksua kermaa
isohko nokare sinihomejuustoa
2-3 rkl pihlajanmarja- tai herukkahyytelöä
Valmistus

Sekoita ja lämmitä kastikkeen ainekset keskenään kattilassa.

Kastike 2: helppo viinikastike

Ainekset annosta
3 dl kokoon keitettyä haudutus lientä
3 dl punaviiniä
puolikas hienoksi leikattua sipulia
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2 timjamin oksaa
10 murskattua mustapippuria
1 laakerinlehti
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl voita kastikkeen kiillotukseen
Valmistus

Kuumenna kattila ja kaada punaviinietikka pohjalle, pitäisi ”töhtää”, jos kattila riittävän kuuma. Lisää sitten hienonnettu sipuli, valkosipuli, punaviini ja yrtit.

Keitä voimakkaasti viini puoleen. Lisää haudutusliemi, kiehauta ja siivilöi uuteen kasariin.

Suurusta kevyesti ja lisää lopuksi pari rkl voita, saat kastikkeeseen aromia ja kiiltoa. Siivilöi ja tarkista maku.

Pipariporkkanat

Ainekset annosta
porkkanoita
suolaa
vettä
voinokare
piparimuruja
Valmistus

Leikkaa porkkanat peukalonpään paksuisiksi ja sopivan mittaisiksi lohkoiksi.

Höyrytä porkkanat lyhyessä vedessä.

Kaada vesi pois ja laita porkkanat takaisin kasariin, lisää voinokare ja piparimurut, ravista kevyesti.

Sitrusperuna

Ainekset annosta
1 kg kuoripäällisiä perunoita
2 rkl karkeaa suolaa keitinveteen (hieno suolakin käy)
150 g ruskistettua voita
1 sitruunan kuorta raastettuna
ripaus jauhettua muskottipähkinää
Valmistus

Keitä perunat kokonaisina kypsiksi. Kaada vesi pois.

Laita perunat kuorineen yleiskoneen kulhoon ja sekoita melalla rikki.

Lisää ruskistettu voi, raastettu sitruunan kuori ja muskottiraaste.