Metsästyskoiran hyvinvointi kipakoilla pakkasilla

Teksti: Eija Vallinheimo  19.01.2021
Metsästyskoiran hyvinvointi kipakoilla pakkasilla
Lyhytkarvaiset rodut ovat paljon herkkiä pakkasen vaikutuksille. Kuvaaja: Lowline Creative
Talviset pakkaspäivät luovat omia haasteita metsästyskoirien hyvinvoinnille. Kylmyyden aiheuttamat haasteet ovat kuitenkin voitettavissa.

Tässä artikkelissa:

 

Suurin osa koirista nauttii ulkoilusta pakkasella, kunhan lenkit mitoitetaan sään ja koiran kylmänkestävyyden mukaan. 

Laissa ei ole määritelty pakkasasteita, jolloin koirat olisi syytä pitää sisällä. Kun on todella kipakat pakkaset, on kuitenkin huolehdittava siitä, että myös ulkokoirat pääsevät tarvittaessa sisätiloihin lämmittelemään. 

Selkeää astelukua on vaikea antaa, sillä eri koirarotujen kylmänkestävyydessä on eroja. Esimerkiksi osa ulkotarhassa olevista koirista haluaa olla talvellakin mieluummin ulkona kuin sisällä. 

Rotu ja ikä vaikuttavat

Kylmää kestävät hyvin esimerkiksi suomenpystykorvat, karjalankarhukoirat, norjanhirvikoirat, laikat ja jämtlanninpystykorvat. Myös arktiset vetokoirat eli siperianhuskyt, samojedit, alaskanmalamuutit ja grönlanninkoirat sekä muut rodut, joilla on paksu pohjavilla, kestävät paremmin kylmää.

Lyhytkarvaiset rodut sen sijaan ovat paljon herkempiä pakkasen vaikutuksille. Jos ohuen karvapeitteen omaava koira tuntuu olevan pakkassäillä kylmissään, voi koiran suojata vaatetuksella.

Myös koiran ikä tulee ottaa huomioon. Vanhat koirat kestävät kylmää heikommin, sillä niiden verenkierto on usein heikentynyt ja karvapeite sattaa olla ohentunut. Liikkuminen ei ole myöskään yhtä aktiivista ja tehokasta kuin nuoremmilla koirilla.

Samaan tapaan koiranpentujen kanssa tulee olla varovainen, sillä ne eivät pysty säätelemään ruumiinlämpöään vielä yhtä tehokkaasti kuin aikuiset.

Suurin osa koirista nauttii ulkoilusta pakkasella, kunhan lenkit mitoitetaan sään ja koiran kylmänkestävyyden mukaan.

Liikuntaa tarvitaan talvellakin

Eläinsuojelulain mukaan koiran liikuntatarpeista tulee huolehtia päivittäin. Koira on vähintään kerran päivässä vietävä ulkoilemaan, vaikka ulkoilua suositellaankin tehtäväksi huomattavasti useammin. Katso tästä vinkkejä siihen, miten metsästyskoira pysyy hyvässä kunnossa myös metsästyskauden ulkopuolella.

Pakkasilla ulkoiltaessa koiraa tulee seurata tarkemmin. Koirien anturat ja raajat sekä korvat ovat ensimmäisiä jotka jäätyvät. Kylmissään oleva koira voi nostella jalkojaan, köyristellä selkäänsä ja ravistella päätään.  Kylmässä koiran liikkeet voivat hidastua ja lihakset saattavat vapista.

Koiran käytöstä seuraamalla on helppo huomata, milloin koira on vietävä lämpimään. Koiran omistaja on paras tulkitsemaan omaa koiraansa, sillä yksilöiden välillä voi olla eroja kylmänsietokyvyssä samankin rodun kesken. Kylmänarkojen koirien lenkit kannattaa pitää pakkasilla hyvin maltillisina.

Koiraa ei saa jättää kovilla pakkasilla ulos esimerkiksi kaupassa käynnin ajaksi vaan koiran on hyvä pysyä koko ajan liikkeessä. Koiraa ei myöskään voi pakkasilla jättää pitkäksi aikaa autoon, sillä auto viilenee kylmässä ilmassa nopeasti.

Jos koiran ihoalue on ulkona olon jälkeen voimakkaasti punoittava eikä se palaudu sisätiloissa normaaliksi, voi kyseessä olla paleltuma. Jos koira alkaa nuolla tai raapia aluetta, on se merkki kivusta ja eläin on syytä toimittaa pikaisesti eläinlääkärin vastaanotolle.

Ulkokoiralla oltava lämpöeristetty koppi

Eläinsuojeluasetuksessa määrätään, että ulkona saa ympärivuotisesti pitää vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona olemiseen. Näilläkin roduilla on oltava rakenteiltaan tiivis ja tarvittaessa lämpöeristetty koppi. 

Suositusten mukaan kopin sisälämpötilan tulisi olla vähintään +5 astetta koiran ollessa kopin sisällä. Huippupakkasilla ulkokoiratkin on syytä ottaa sisätiloihin yön ajaksi. Vaihtoehtoisesti on mahdollista hankkia lämmitettävä koirankoppi. Hyvä koppi ja tarha suojaavat koiraa kylmältä, kuumalta, sateelta, kosteudelta ja tuovat koiralle turvaa.

Ulkona viihtyvän koiran omistajan tulee huolehtia siitä, että koira saa päivittäin riittävästi hyvälaatuista ja energiapitoista ravintoa ja juomavettä. Omistajan  tulee pakkasilla huolehtia, että koiran juomavesi ei ulkona pääse jäätymään. Koirilla on hyvä olla tarhassa myös viihdykettä ja niiden liikunnantarpeesta tulee huolehtia. 

Yksin pitkäksi aikaa yksin jätetyistä koirista voi tehdä kuka tahansa eläinsuojeluilmoituksen. Virallisen ilmoituksen voi tehdä alueen valvontaeläinlääkärille, joka on velvoitettu tarkastamaan paikan, josta ilmoitus on tehty.

Lopuksi hyvä uutinen: Vaikka ulkoilulenkit voivat jäädä kovilla pakkasilla lyhyemmiksi, useimmat koirat eivät ole tästä moksiskaan. Kylmä rauhoittaa. Sisätiloissa monet lemmikit nukkuvat ja ottavat rennosti hyytävän pakkasajan. 

Lähde: Kennelliitto.fi

Liity jäseneksi

Metsästäjäliitto on suomalaisen metsästyksen tietotaidon koti. Sen ovet ovat auki kaikille metsästäjille, metsästyksestä kiinnostuneille ja suomalaista eräkulttuuria arvostaville.

Metsästäjäliitto tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen sekä luonnonläheiseen elämäntapaan. Jäsenenä saat tietoa, taitoa ja edunvalvontaa sekä yhteisöllistä toimintaa samanhenkisten ihmisten kesken.

Liity sinäkin jäseneksi >>