Ervasti: Koiranelämää

Teksti: Pekka Ervasti  Valokuvat: Sari Herranen  15.05.2023
Kuvassa kirjoittajan kanssa Tuomo Hännisen suomenajokoiranarttu Kiitämän Emmi. Kuva: Sari Herranen.
Kuvassa kirjoittajan kanssa Tuomo Hännisen suomenajokoiranarttu Kiitämän Emmi. Kuva: Sari Herranen.
Kahden suomenajokoiran, kahden pystykorvan ja kolmen mäyräkoiran sijoittaminen samaan hetekaan tuntui silloin hyvältä idealta.

Kotiväki oli poissa ja koulupoikana tunsin oloni hieman turvattomaksi – varsinkin, kun oli tullut juuri ennen nukkumaanmenoa katsottua telkkarista Louvren kummitusta. Hätä keinot keksii. Huhuilin koirat kokoon ja patistelin ne turvakseni samaan huoneeseen – lopulta samaan sänkyyn. Kyllä sopu sijaa antaa ja tuttujahan me oltiin. Kaikki olivat hyviä jahtikavereita. Olin kulkenut niiden ja tietysti isäni kanssa metsällä pikku ikäni.

Kaikki koiramme olivat käyttökoiria – metsästysalan spesialisteja. Nuorempana en edes tiedostanut, että on olemassa niin sanottuja seurakoiria. Ei sellaisia Kuusamossa näkynyt. Miltei joka talon sillan alta ampaisi vieraan punttiin yleensä äkeästi räksyttävä syyti, joka lunasti ylöspitonsa olemalla hyödyllinen vahti- ja metsästyskoira. Kun koira tuli vanhaksi, raihnaiseksi ja vainu haihtui, se yleensä autettiin armollisesti autuaammille metsästysmaille navetan nurkan takana. Ei ollut lemmikkiklinikoita tai hauveliterapiaa tarjolla niissä kairoissa.

Aikuisiällä puhjenneen allergian vuoksi metsästän nykyisin yleensä ilman koiraa, mutta joka reissulla muistelen haikeana nelijalkaisia eräkavereitani, jotka eivät enää kulje häntä innosta vispaten vierelläni. Kaikki olivat mieleenpainuvia yksilöitä. 

Suomenajokoira Veera oli koirien Houdini, kahlekuningas vailla vertaa, jota minkäänlaiset riimut eivät pidätelleet. Kotimme pumppuoven se veti auki hampaillaan niksnaks sillä seurauksella, että pitkän ovenkahvan alaosa oli sälöillä muutamassa viikossa. Isä asensi kahvaan kuparisen suojan. Se suojasi ripaa, mutta ei estänyt Veeran kulkua kuin kireillä pakkasilla. Veera oli niin riistaverinen, että haki saaliin jopa naapurin sekatavarakaupan kylmiöstä. Eräänä syysyönä kauppias soitti ja kertoi heränneensä Veeran ulinaan. Varas oli päivällä livahtanut kylmiöön, mutta jäänyt sinne jumiin, kun ovi lukittiin. Sitä lukkoa Veerakaan ei saanut tiirikoitua. 

Urosajokoira Arttu oli luonnevikainen öykkäri ja vasikan kokoinen. Se oli kuitenkin myös aivan kone jänisten perään. Ärtyisänä luonteena se näykki kylän kaikki posteljoonit ja useimmat kavereistani, jotka tulivat kyläilemään. Artun kohtaloksi koitui peräänantamattomuus. Se ajoi jänistä niin kiivaasti, että kirjaimellisesti läkähtyi. Keuhkot keräsivät nestettä ja ajokuningas nukkui pois jahtia seuraavana yönä. Se oli ainoita kertoja, kun näin isäni itkevän.

Pekka Ervasti

 

Kirjoittaja Pekka Ervasti on kuusamolaislähtöinen toimittaja ja kirjailija, joka on kulkenut erällä kaksivuotiaasta.

Jahtikauden ulkopuolella hän metsästää politiikan uutisia Arkadianmäellä, jahtikaudella riistaa aina kun voi.

Twitterissä @ErvastiPekka

 

Artikkeli on julkaistu aiemmin Jahti-lehdessä 02/2023. Jahti on Metsästäjäliiton jäsenlehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Metsästäjäliiton jäsenenä saat Jahdin jäsenetuna suoraan kotiisi kannettuna. Voit myös tilata lehden kotiisi ilman jäsenyyttä. Metsästäjäliiton jäsenenä voit lukea Jahdin myös näköislehtenä OmaMetson kautta. Tervetuloa mukaan mahdollistamaan metsästystä nyt ja tulevaisuudessa liittymällä jäseneksi.

Liity jäseneksi metsästäjän edunvalvontajärjestöön

 

Liity jäseneksi

Metsästäjäliitto on suomalaisen metsästyksen tietotaidon koti. Sen ovet ovat auki kaikille metsästäjille, metsästyksestä kiinnostuneille ja suomalaista eräkulttuuria arvostaville.

Metsästäjäliitto tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen sekä luonnonläheiseen elämäntapaan. Jäsenenä saat tietoa, taitoa ja edunvalvontaa sekä yhteisöllistä toimintaa samanhenkisten ihmisten kesken.

Liity sinäkin jäseneksi >>