Kukapa meistä ei haluaisi virua tuntitolkulla Venäjän pohjoisella raja-asemalla – EU:n Tacis-rahoilla rakennetulla muuten – ja odotella, että ynseät rajavartijat saavat propuskasouvin valmiiksi? Kerran olen joutunut kävelemään ei-kenenkään-maan ylitse takaisin Suomen puolen raja-asemalle ja jättämään haulikkoni sinne säilytykseen, koska tarkka venäläinen rajamies löysi papereista yhden numeron suuruisen virheen.
Paikallisen aseen hankkiminen Pääjärveltä – suomalaisten rakentama muuten – ei kuitenkaan kauan kestänyt. Paikallinen oppaamme sai alta aikayksikön ja keskellä yötä hommattua minulle vuokratorrakon (katso kuva). Ei siinä papereita muuten tarvittu, kuin että suurella nimellisarvolla varustettu seteli siirtyi omistajalta toiselle. Ei ehkä ihan laillista – mutta tolenranssithan ovat siinä maassa suuret.
Oman eksoottisen lisänsä Venäjän jahtimatkailussa saattavat aiheuttaa rajajoukot, joiden väsyneen partion kerran kuljetimme tila-autossamme talvipakkasesta hytisemästä lämpimään majoitukseen. Onneksi olivat ainakin sillä kerralla menossa itään päin.
Viranomaisten kanssa on syytä olla tarkkana senkin jälkeen, kun rajavartioasemalta on päästy. Kalapoliisit varsinkin ovat jännittävällä tavalla arvaamattomia. Kerran nousivat veneeseemme keskellä Pääjärveä ja inventoivat kalastusvälineet. Kun oikein räknäsivät, löytyi kuin löytyikin yksi ylimääräinen vapa. Sen takavarikoivat. Kyseessä oli kallein ja paras vapa, mutta se tietenkin oli pelkkää sattumaa. Poliisit ilmoittivat, että vavan voi tulla hakemaan asianmukaisilla lupapapereilla varustettuna muutaman sadan kilometrin päästä Vienanmeren rannalla sijaitsevasta päämajasta. Siellä vapa varmaan odottaa, jahka joskus saadaan paperisota valmiiksi, sanktiot löysäävät ja päästään kalastusvälinettä lunastamaan.
Toisella kerralla kalapoliisit seurasivat perässä ihan rantaan. Kävelivät eräkeskuksen ravintolaan asti naganit vyöllä vapoja laskemaan. Paikallinen kokki, sanavalmis karjalaisemäntä, avasi silloin sanaisen arkkunsa ja heitti tulisella, kalevalaisella verbaliikalla votkahuuruisen univormuporukan ulos. Äijät perääntyivät kuin äkäisen marjaskarhun kynsistä. Naamasta näki, että voima oli kohdannut vastavoiman.
Kirjoittaja Pekka Ervasti on kuusamolaislähtöinen toimittaja ja kirjailija, joka on kulkenut erällä kaksivuotiaasta.
Jahtikauden ulkopuolella hän metsästää politiikan uutisia Arkadianmäellä, jahtikaudella riistaa aina kun voi.
Twitterissä @ErvastiPekka
Artikkeli on julkaistu aiemmin Jahti-lehdessä 02/2022. Jahti on Metsästäjäliiton jäsenlehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Metsästäjäliiton jäsenenä saat Jahdin jäsenetuna suoraan kotiisi kannettuna. Voit myös tilata lehden kotiisi ilman jäsenyyttä. Metsästäjäliiton jäsenenä voit lukea Jahdin myös näköislehtenä OmaMetson kautta. Tervetuloa mukaan mahdollistamaan metsästystä nyt ja tulevaisuudessa liittymällä jäseneksi.
Liity jäseneksi metsästäjän edunvalvontajärjestöön
Metsästäjäliitto on suomalaisen metsästyksen tietotaidon koti. Sen ovet ovat auki kaikille metsästäjille, metsästyksestä kiinnostuneille ja suomalaista eräkulttuuria arvostaville.
Metsästäjäliitto tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen sekä luonnonläheiseen elämäntapaan. Jäsenenä saat tietoa, taitoa ja edunvalvontaa sekä yhteisöllistä toimintaa samanhenkisten ihmisten kesken.
