Ensiyksikön tikkaat eivät yltäneet lähellekään pinteeseen joutunutta lintua. Kuopiosta oli pakko tilata isompi tikasauto ja toivoa, ettei samaan aikaan missään Pohjois-Savon alueella syttyisi esimerkiksi tulipalo, jossa järeämpää kalustoa tarvittaisiin. Sori, mummo, jos mökkisi on tulessa – nyt on naakan henki kyseessä!
Tuntien ponnistelujen jälkeen lintu saatiin viimein irrotettua. Silloin todettiin, että se oli telonut itsensä lopetuskuntoon. Jos asiaa olisi heti kysytty vaikkapa joltakin kokeneelta metsästäjältä, hän olisi kai saman tien voinut kertoa, että rimpuillessaan lintu vioittaa itsensä niin pahoin, ettei siitä enää tulisi luonnossa eläjää. Hän olisi jopa voinut tarjoutua hoitamaan ikävän työn omilla työkaluillaan. Olisi säästynyt aikaa ja rahaa, mutta syntynyt ehkä myös ikäviä otsikoita: Palokunta ampui naakan kylmäverisesti! Päiväkodin lapset kuulivat laukauksen!
Se, että ammutaan tykillä hyttystä – tai irrotellaan järeällä tikasautolla naakkaa pinteestä, osoittaa urbaanin yhteiskunnan etääntyneen aika kauas luonnollisesta maalaisjärjestä. Luonnosta ja sen elävistä on tullut tv:stä tuttuja virtuaalisia elämyskohteita, joiden elämän karut lainalaisuudet ovat unohtuneet. Disney-sukupolvi romantisoi villieläimiin – jopa kasveihin – inhimillisiä ominaisuuksia, joita niissä ei ole.
Norppa-liveä kotisohvalla seuraava urbaani luonnonystävä järkyttyy, kun hylkeet tappelevat parhaasta lepokivestä. Miksi ne ovat noin ilkeitä toisilleen? Ei koulussakaan saa kiusata! Metsän reunan yllä kaarteleva haukka ei olekaan etsimässä aamulattea, vaan koettaa löytää sopivan saaliin paloiteltavaksi poikasille. Karhujen maksullisella kuvauspaikalla piipahtanut luontomatkailija tilittää iltapäivälehdessä järkytystään, kun syöttiläskarhut rähinöivät verissä päin lohenperkeistä. Toinen kertoo yllättyneensä, kun aamukasteisella pellolla käyskennellyt hirvi hyökkäsi kuvausetäisyydelle tunkevan ihmisen kimppuun.
Kun katselee revontulia 800 euroa yöltä maksavan igluhoteliin satiinilakanoilta, ei ehkä tiedosta, että lasikuvun takana avautuu maailma, jossa eloonjäämiskamppailua käydään 24/7 ja toisen kuolema on toisen ravinto. Monelle puut on tehty halattavaksi, ei sahattavaksi – mutta leikkokukat ovat niin kauniita maljakossa.
Kirjoittaja Pekka Ervasti on kuusamolaislähtöinen toimittaja ja kirjailija, joka on kulkenut erällä kaksivuotiaasta.
Jahtikauden ulkopuolella hän metsästää politiikan uutisia Arkadianmäellä, jahtikaudella riistaa aina kun voi.
Twitterissä @ErvastiPekka
Artikkeli on julkaistu aiemmin Jahti-lehdessä 04/2021. Jahti on Metsästäjäliiton jäsenlehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Metsästäjäliiton jäsenenä saat Jahdin jäsenetuna suoraan kotiisi kannettuna. Voit myös tilata lehden kotiisi ilman jäsenyyttä. Metsästäjäliiton jäsenenä voit lukea Jahdin myös näköislehtenä OmaMetson kautta. Tervetuloa mukaan mahdollistamaan metsästystä nyt ja tulevaisuudessa liittymällä jäseneksi.
Liity jäseneksi metsästäjän edunvalvontajärjestöön
Metsästäjäliitto on suomalaisen metsästyksen tietotaidon koti. Sen ovet ovat auki kaikille metsästäjille, metsästyksestä kiinnostuneille ja suomalaista eräkulttuuria arvostaville.
Metsästäjäliitto tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen sekä luonnonläheiseen elämäntapaan. Jäsenenä saat tietoa, taitoa ja edunvalvontaa sekä yhteisöllistä toimintaa samanhenkisten ihmisten kesken.
