Suomalaisia riistaeläimiä: Halli eli harmaahylje

Harmaahylkeestä eli hallista (Haligroerus grypus) on kolme erillistä kantaa, jotka eivät paljoakaan sekoitu: Luoteis-Atlantilla Kanadan rannikolla, Koillis-Atlantilla Pohjanmereltä Islantiin ulottuvalla alueella ja Itämerellä. Itämeren halli on Pohjanmeren sukulaistaan pienempi, mutta suurin Itämerellä majailevista hylkeistä. Uros voi painaa jopa 300 kiloa, naaraan yltäessä noin 200 kiloon.

Elintavat ja lisääntyminen

Halli on laumaeläin. Varsinkin karvanvaihdon aikaan niitä voi tavata ulkosaariston luodoilla suuriin yhteisöihin kokoontuneina.

Itämeren halleilla on kiima maalis–huhtikuussa. Hallilla on viivästynyt sikiönkehitys, joten poikanen syntyy vasta seuraavan vuoden kevättalvella. Halli synnyttää kuutin, joskus harvoin kaksi, jäälle avoveden läheisyyteen. Se ei tee onkalopesää, kuten vaikkapa norppa, vaan kuutti tulee maailmaan avotaivaan alla.

Kuutti kasvaa vauhdilla imiessään emonsa rasvaista maitoa. Kertyvä rasvakerros suojaa sitä tehokkaasti kylmältä. Emo puolustaa aggressiivisesti poikastaan, mikä myös poikkeaa toisen hyljelajimme norpan tavoista.

Vähäjäisinä talvina halli ei voi synnyttää jäälle, joten se kömpii maalle. Tällöin hallit kerääntyvät valtaviksi, tiiviiksi yhteisöiksi, joissa kuuttien kuolleisuus on varsin suurta verrattuna jäälle syntyneisiin. Tiiviissä laumoissa infektiotaudit pääsevät jylläämään, ja urokset haalivat aggressiivisemmin haaremeita. Kun mahtailevat urokset kamppailevat keskenään, ne jyräävät helposti kuutteja hengiltä.

Halli saalistaa lähinnä kalaa, yleensä itsekseen tai pienissä ryhmissä. Älykkäästä ja sinnikkäästä hylkeestä koituu usein harmia kalastajille, kun se tavoittelee herkkupaloja kalanpyydyksistä. Halli saattaa haukata pyydyksissä olevista kaloista useita paloja ja jättää loput kalasta kiinni verkkoon. Joillain alueilla vahingot voivat johtaa kymmenien prosenttien saalismenetyksiin.

Metsästys 

Hylkeenpyynti vaati aikoinaan hyvää kuntoa, kärsivällisyyttä ja taitoa. Koska halli viihtyy sulapaikoilla, ei pyynti ollut aivan riskitöntä. Hallinpyynti oli kuitenkin hiukan helpompaa kuin norpan, sillä halli esiintyy ryhmissä ja poikii avotaivaan alle.

Hengitysaukkojen etsinnässä käytettiin usein apuna koiraa. Hylje tapettiin usein harppuunalla, keihäällä tai nuijalla, myöhemmin myös loukuin, raudoin ja verkoin. Lopulta käyttöön tulivat tuliaseet. Ruhot käytettiin tarkkaan: lihasta saatiin korkeaenergistä ravintoa, nahka myytiin eteenpäin ja traanista valmistettiin öljyä maalaukseen ja veneen tervaukseen.

1900-luvun alussa hallista alettiin maksaa tapporahaa kalastukselle aiheutuvien harmien vuoksi. Kanta pienentyi jyrkästi ja halli rauhoitettiin vuonna 1982. Kannan alettua jälleen elpyä aloitettiin varovainen pyyntiluvanvarainen metsästys vuonna 1997.

Tänä päivänä halleja pyydetään vuosittain noin parisataa yksilöä. Vaikka veneet ja varusteet ovat parantuneet, hylkeenmetsästystä pidetään edelleen vaativimpana metsästysmuotona. Tapahtuuhan jahti kaukana ulkomerellä ahtojäiden ja säänmuutosten armoilla. Lisäksi eläin on hyvin arka ja tarkkaavainen, ja osuma-alue päässä hyvin pieni. 

Kun hallien lepäilypaikan lähelle on päästy, halli pyydetään tavallisesti hiipimällä jäällä ja ampumalla lepäävä hylje, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Kuten norppaakin, on hallia ammuttava suoraan päähän, jotta eläin ei ehtisi sukeltaa.

Tarkista metsästysajat ja säädökset aina Riistakeskuksen sivuilta.