Suomalaisia riistaeläimiä: Minkki

Teksti: Henna Kaarakainen  Piirrokset: Juha Hellström  04.05.2021
minkki

Minkki (Mustela vison) on Pohjois-Amerikasta turkistarhausta varten Suomeen 1920-luvulla tuotu vieraslaji. Ensimmäiset tarhoista karanneet yksilöt tavattiin luonnossamme noin kymmenen vuotta myöhemmin, ja 1970-luvulla minkki saavutti nykyisen levinneisyytensä.

Minkkikannan koko vaihtelee eri puolella Suomea, mutta alueilla, joilla saukkokannat ovat voimissaan, ovat minkkikannat pysyneet alhaisina. Arvellaan, että taitavampana sukeltajana ja kalastajana saukko syrjäyttää alueiltaan minkin, joka sukeltelee lyhyempiä aikoja ja tähystelee kaloja lähinnä veden pinnalta.

Minkki on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka päästäminen ympäristöön, hallussapito, kasvatus, kuljetus, myyminen tai luovutus on kiellettyä. 

 

Elintavat 

Vesistöiden äärellä viihtyvä minkki ei keskity popsimaan pelkästään kaloja, vaan yleispetona se käyttää ravinnokseen kulloinkin saatavilla olevaa ruokaa.

Pikkujyrsijät, ravut, matelijat ja linnut maistuvat minkille yhtälailla. Tehokkaana sopeutujana minkki koetaan uhaksi: Pohjois-Euroopassa lajin pelätään hävittävän vesilintukantoja, Briteissä taas vesimyyriä ja Etelä-Euroopassa pelätään vesikon puolesta, joka minkin tulon myötä hävisi Suomestakin ilmeisesti sukupuuttoon asti. 

Minkki on helposti tunnistettava, solakka tummanruskea pienpeto, joka näyttää märkänä lähes mustalta. Se lähtee hämärän tullen saalistamaan ja on muiden näätäeläinten tapaan pimeäaktiivinen eläin.

Koiraan ja naaraan kokoero on melko suuri: naaras painaa 600–800 grammaa, mutta koiras jopa tuplasti naaraan verran. Koiraiden arvellaankin keskittyvän hieman naaraan ravintoa suurempaan saaliiseen.

 

Lisääntyminen 

Naaras saa toukokuussa poikaset, jotka saattavat olla usean eri uroksen siittämiä. Naaras nimittäin parittelee yleensä monen koiraan kanssa ja ovuloi moneen kertaan saman lisääntymiskaudenaikana. Samanaikaisesti voi irrota useita munasoluja. Toukokuussa naaras synnyttää 2–7 poikasta esimerkiksi juurakkoon tai louhikkoon tekemäänsä pesään ja imettää niitä noin kuukauden ajan.

 

Metsästys 

Haitallisena vieraslajina minkkiä saa pyytää ympäri vuoden. Hetitappavat raudat ovat tehokas keino minkin pyyntiin, samoin elävänä pyytävä loukku. Loukku kannattaa sijoittaa vesistön ääreen, rantaviivan tuntumaan alueelle, jolla minkin tunnetaan liikkuvan. Lopetus tapahtuu pienikaliiperisella aseella. Syötteinä parhaiten toimivat kalojen ja lintujen teurasjätteet, ja loukut tarkistetaan päivittäin.

Minkkiä on myös mahdollista pyytää kyttäämällä virtapaikkojen ja muiden vesistöiden ääreltä.

Info
Minkki

Paino: 360–1 750 g

Levinneisyys: Koko Suomi

Lisääntyminen: yleensä 2–7 poikasta