Rämemajava eli nutria (Myocastor coypus) on alun perin eteläamerikkalainen jyrsijälaji, jota on tuotu Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan turkis- ja lemmikkieläimeksi. Näillä alueilla tarhoista karanneet yksilöt ovat paikoin lisääntyneet menestyksekkäästi ja saaneet aikaan mittavia tuhoja viljelyksillä.
Suomessa rämemajavaa ei ole tavattu luonnossa, mutta niitä on tuotu meillekin turkiseläimiksi. Riistaeläinten luetteloon rämemajava on lisätty ennakoiden mahdollisuutta, että tämä tuhoja aiheuttava vieraslaji pääsisi Suomen luontoon.
Elintavat ja lisääntyminen
Hämäräaktiivinen rämemajava eli nutria muistuttaa ulkonäöltään piisamia ja majavaa. Sillä on tiheä, ruskea turkki, piiskamainen häntä ja räpyläjalat. Nutria elää soiden, jokivarsien ja muiden kosteikkojen äärellä. Se käyttää ravinnokseen erilaisia vesikasveja, nilviäisiä ja selkärangattomia. Se rakentaa vesikasveista pesiä ja kelluvia lauttoja. Taitavana sukeltajana se saattaa pysytellä veden alla jopa viisi minuuttia.
Naaras saa tavallisesti kaksi tai kolme poikuetta vuodessa ja kerrallaan se voi synnyttää noin 7–9 poikasta.
- Latinankielinen nimi: Myocastor coypus
- Paino: noin 6–10 kg
- Levinneisyys: ei ole vielä tavattu Suomen luonnossa
- Lisääntyminen: noin 3–10 poikasta