Saukkoa (Lutra lutra) on tavattu Suomessa yleisesti vuosituhansien ajan, ilmeisesti merenrannikon ulkosaaristoa myöten. 1800-luvulla voimakas metsästys romahdutti kannan, ja sukupuuton partaalle ajautunut saukko rauhoitettiin vuonna 1938. Kannan elvyttyä metsästystä jatkettiin myöhemmin uudelleen. Kanta taantui kuitenkin jälleen, ilmeisesti metsästyksen lisäksi myös ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta, koska myös merisaaristokannat romahtivat. Saukko rauhoitettiin toistamiseen 1974, ja on edelleen silmälläpidettävien lajien listalla.
Elintavat ja lisääntyminen
Saukko on vesielämään sopeutunut näätäeläin, joka elää mieluiten virtaavien vesien äärellä. Se on vesistöjen rantoja kiertelevä yksineläjä, joka saattaa kuljeskella päivässä jopa kymmeniä kilometrejä. Elinalueensa rajoista se viestii lajitovereilleen hajumerkeillä.
Sukukypsä naaras tulee kiimaan muutaman kuukauden välein, mutta tavallisesti saukko saa poikasensa kesällä, kun ravintoa on eniten. Poikaset itsenäistyvät vasta vuoden iässä, minkä jälkeen ne lähtevät omille teilleen.
Koska laji on hidas lisääntymään, ja yksilöitä kuolee liikenteessä paljon, kantaa on ollut vaikea saada nousuun.
Metsästys
Saukko on rauhoitettu metsästyslailla. Vuosittain myönnetään kuitenkin muutamia kaatolupia sellaisten yksilöiden pyyntiin, jotka tekevät tuhoja esimerkiksi kalanviljelylaitoksilla.
- Latinankielinen nimi: Lutra lutra
- Paino: 3–15 kg
- Levinneisyys: Koko Suomi
- Lisääntyminen: yleensä 1–3 poikasta
