Kanadanhanhi (Branta canadensis) on Pohjois-Amerikasta Eurooppaan tuotu puisto- ja riistalintu. Ruotsiin ensimmäiset yksilöt istutettiin 1930-luvulla, Suomeen kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Vasta 80-luvulla kanta alkoi kasvaa jyrkästi. Nykyään kanadanhanhea tavataan yleisesti Suomen lähes kaikilla rannikkoseuduilla. Sisä-Suomessa esiintyminen on laikukkaampaa, ja se painottuu lähinnä vanhoille istutuspaikoille.
Kanadanhanhi on helppo tunnistaa. Suurimpiin hanhiimme kuuluvalla linnulla on pitkä, tumma kaula, ja sen poskissa on valkoiset läiskät. Helpoimmin sen ehkä sekoittaa toiseen tulokaslajiin, rauhoitettuun valkoposkihanheen. Tämä on kuitenkin pienempi, muodoltaan pyöreämpi, ja sen valkoiset poskipeilit ulottuvat silmien yli otsalle, toisin kuin kanadanhanhella.
Elintavat ja lisääntyminen
Kanadanhanhi on paikka- ja reviiritietoinen lintu. Se pesii ryhminä vuosi toisensa jälkeen samoissa paikoissa ja yleensä myös saman kumppanin kanssa. Naaras munii korsista ja lehdistä rakentamaansa kekopesään 4–7 munaa, joita se hautoo noin kuukauden. Kummatkin emot puolustavat pesää tarvittaessa aggressiivisesti, ja voivat häätää niin ketun kuin ihmisenkin pesänsä läheltä.
Kanadanhanhi saa sulkasadon vielä poikasten kasvuaikana. Tällöin linnut ovat viiden, kuuden viikon ajan lentokyvyttömiä ja kokoontuvat kymmenien yksilöiden ryhmiin. Linnut kokoontuvat samoille alueille myös ennen muuttoaan jopa satojen lintujen parviin, jolloin alue voi kärsiä suurista satovahingoista.
Kanadanhanhi on muuttolintu. Istutuksen alkuaikoina laji saattoi tosin jäädä talvehtimaan, kun kasvavaa kantaa ruokittiin keinotekoisesti. Nykyään ruokintaa ei enää kustannussyistä harrasteta, joten linnut muuttavat talvehtimaan Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan.
Metsästys
Kanadanhanhen pyynti aloitettiin varovaisesti 80-luvulla, jolloin pyyntimäärä oli muutamia kymmeniä yksilöitä. Tänä päivänä vuotuinen saalismäärä on useita tuhansia. Joinain vuosina pyyntimäärät ovat jopa merihanhea suurempia. Otollisia pyyntipaikkoja ovat viljelysalueet sadonkorjuun jälkeen. Pyynnissä käytetään usein kuvia.
- Paino: 3 000–5 500 g
- Levinneisyys: Rannikkoseutu, Sisä-Suomessa laikuittaisesti
- Lisääntyminen: 4–7 munaa