Suomalaisia riistaeläimiä: Susi

Susi (Canis lupus) on ristiriitaisia tunteita herättävä, menestyksekkäästi ympäri maailmaa levinnyt koiraeläin. Sudet poikkeavat toisistaan eri maailman kolkissa: eteläeurooppalainen susi on reilut kymmenisen kiloa täkäläistä sutta kevyempi. 

Susi on varsin sosiaalinen eläin. Se muodostaa tavallisesti noin 5–10  yksilön laumoja, joskin jotkut laumat voivat olla hieman pienempiä tai suurempia. Lauma koostuu lisääntyvästä alfapariskunnasta ja sen eri-ikäisistä jälkeläisistä. Lauma toimii yhdessä niin metsästyksessä kuin saaliinjakotilanteissakin. Myös pentujen hoitoon osallistuu koko perhe.

Elintavat ja lisääntyminen

Susi on suurpedoistamme ainoa varsinainen reviirieläin, eikä se siedä vieraita yksilöitä alueellaan. Poikkeuksia tapahtuu lähinnä vain, kun alfapariskunnasta toinen tai molemmat ovat kuolleet. Susien reviirit ovat keskimäärin noin tuhannen neliökilometrin laajuisia. Niistä tiedotetaan ja niiden sisällä viestitään ulvomalla. Näihin varsinkin syksyisin kuultaviin konsertteihin osallistuvat myös keskenkasvuiset pennut, vaikka ne osaavat lähinnä haukahdella.

Lauman lisääntyvä naaras aloittaa lisääntymisen parivuotiaana ja saa pentuja yleensä vuosittain. Toukokuussa syntyy yleensä 2–8 pentua pesään, joka on tehty pitkäoksaisen kuusen juureen tai juurakon alle. Kun pennut ovat pariviikkoisia, emo alkaa siirrellä niitä eri paikkoihin, niin sanottuihin siirtopesiin. Kun pennut tulevat vajaan vuoden ikään, ne tavallisesti lähtevät omille teilleen ja voivat vaeltaa satoja kilometrejä synnyinseuduiltaan.

Suden ravinto koostuu lähinnä muista nisäkkäistä, vaikka se voi syödä jätteitäkin. Susi voi pyytää myös pienjyrsijöitä, mutta pääosa saaliista koostuu sorkkaeläimistä, etupäässä hirvistä. Kevättalvella susi siirtyy lähes yksinomaan hirven pyyntiin, sillä hangella metsäpeura pääsee pinkomaan leveillä sorkillaan vaivatta karkuun. Raskas hirvi taas kahlaa hitaasti jopa mahaansa myöten hangessa ja on näin tavallista helpompi saalis sudelle.

Susikanta ja metsästys 

Susi on ihmiselle vaikea naapuri. Vaivattomampina saaliina porot ja kotieläimet päätyvät helposti suden suuhun etenkin tiheiden susikantojen alueilla, ja koiriakin sudet voivat viedä vuosittain useita kymmeniä niin metsästyksen aikana kuin talojen pihoista.

1800-luvun loppupuoliskolla 22 lasta joutui suuren koiraeläimen tappamiksi läntisessä ja lounaisessa Suomessa. Surmaajiksi arveltiin susia, joskaan varmuutta luonnonvaraisten hukkien osuudesta ei ole. Tällöin susia pyydettiin suuria määriä, jopa 300–400 yksilöä vuodessa. Tämä romahdutti kannan nopeasti niin, että pyyntimäärä putosi muutamaan kymmeneen 15 vuodessa.

Sudenmetsästys on ongelmallista, koska toiset yksilöt ovat lauman ja sen koossapysymisen kannalta tärkeämpiä kuin toiset: kokeneella aikuisella saalistajalla on suurempi merkitys laumadynamiikalle kuin nuorella ja kokemattomalla sudella. Yksinäiset sudet päätyvät laumaa helpommin ehkä myös helpomman saaliin, kuten kotieläinten pyyntiin. Siksi sudenpyynnissä pyritään keskittymään häirikköyksilöiden poistoon.

Suden metsästys on luvanvaraista ja vaativaa toimintaa. Pitkä, jopa päiväkausia kestävä jahti tapahtuu lippusiimalla ja usein pienellä metsästäjäporukalla ylimääräisten hajujen ja äänten välttämiseksi. Metsästäjältä vaaditaan pitkässä jahdissa hyviä hermoja, kykyä olla passissa ääneti ja liikkua hiljaa lumisessa metsässä.