Ajatus nuorten metsästäjien kansainväliseen toimintaan sai alkunsa muutama vuosi sitten piirin toiminnanjohtaja Mari-Anna Hovilta. Korona-pandemian väistyttyä ajatusta päätettiin testata käytännössä ja tapahtuman rahoitusta haettiin Euroopan unionin Erasmus+-ohjelman kautta. Erasmus+-ohjelman tarkoituksena on helpottaa kansainvälistymistä sekä rahoittaa kouluttautumista, opiskelua ja harjoittelua ulkomailla, joten se oli kuin luotu nuorten metsästäjien kansainvälistä tapahtumaa varten.
Nuorisovaihto koostui tulo- ja lähtöpäivästä sekä kuudesta varsinaisesta tapahtumapäivästä. Tapahtumaan osallistui seitsemän 16-29-vuotiasta nuorta Suomesta, Virosta ja Ruotsista. Päivät pitivät sisällään metsästykseen ja riistanhoitoon liittyviä asioita suomalaisesta näkökulmasta. Oli hienoa huomata ulkomaalaisten nuorten aito kiinnostus suomalaista metsästyskulttuuria kohtaan ja samalla me suomalaiset kuulimme miten asioita tehdään Virossa ja Ruotsissa, osin eri tavoin.
Ensimmäisenä päivänä kävimme ampumaradalla, jossa kaikki pääsivät ampumaan sekä paikallaan olevaa että liikkuvaa maalia suomalaisittain. Lisäksi nuorille oli järjestetty mahdollisuus ampua suomalainen ampumakoe, tuttavallisemmin ”hirvikoe”. Tapahtuman yhtenä kantavana teemana oli turvallisuus ja vastuullinen metsästys, joten mikä olisikaan ollut parempi paikka aloittaa kansainvälinen nuorisotapahtuma kuin päivä ampumaradalla osaavien mentoreiden kanssa.
Toisena päivä vierailimme Loimaalla aseliikkeessä, jossa Riistakeskuksen hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne piti asiantuntevan esitelmän valkohäntäpeuran biologiasta ja kannan kehityksestä Suomessa. Valkohäntäpeura on eurooppalaisittain varsin eksoottinen riistalaji, sillä Euroopan runsain valkohäntäpeurakanta on Suomessa (muualla Euroopassa valkohäntäpeuroja ei juurikaan ole). Aamupäivän ohjelman jälkeen vuorossa oli perehdytystä valkohäntäpeurojen kyttäysmetsästykseen sekä kyttäysjahti Alastaron, Virttaan ja Pöytyän alueilla.
Metsästys järjestettiin siten, että jokaisen ulkomaalaisen nuoren oppaana oli suomalainen nuori. Illan aikana saatiin kuutamosta ja 15 asteen pakkasesta huolimatta neljä uutta peurankaatajaa. Itselleni ilta oli erityisen merkityksellinen, sillä onnistuimme saamaan virolaisen Marwinin kanssa hänen metsästäjäuransa ensimmäisen valkohäntäpeuran. Onnistunut ilta toi mieleeni 15 vuoden takaa hetken, jolloin onnistuin itse kaatamaan ensimmäisen peurani. Molemmissa tapahtumissa kyse oli ensikertalaisen onnistumisesta, ne ovat hetkiä, jotka metsästäjä muistaa läpi koko elämän.
Sunnuntaina pääsimme Pöytyän Yläpään metsästysyhdistyksen järjestämään valkohäntäpeurojen ajometsästyspäivään. Ajavina koirina käytettiin suomalaisittain tuttuja karkeakarvaisia mäyräkoiria. Päivän aikana metsissä riitti riistaa ja mäyräkoirien ajoa siten, että nuoret saivat saaliiksi yhdeksän valkohäntäpeuraa. Jälleen kerran saimme monta uutta peurankaatajaa ja nuorten kasvoilta paistoi hymy ja hyvä mieli.
Maanantaina suuntasimme Riihimäelle Sakon tehtaalle, metsästysmuseolle sekä Metsästäjäliiton toimistoon. Sakon tehtaalla saimme kuulla ”Sakon tarinan” ja kehityksen alkuvuosista nykypäivään. Vierailu oli hieno kokemus kaikille osallistujille, sillä Sako on eurooppalaisessa mittaluokassa varsin poikkeuksellinen, ja kukaan ei ollut aiemmin käynyt Sakon tehtaalla. Tehdasvierailun jälkeen menimme Metsästysmuseoon, jossa meitä odotti opastettu kierros museossa. Virolaiset ja ruotsalaiset olivat yllättyneitä metsästysmuseosta, koska metsästysmuseot ovat ulkomailla harvinaisia. Museovierailu antoi hyvän läpileikkauksen suomalaisesta metsästyskulttuurista ja sen muuttumisesta aikojen saatossa.
Metsästäjäliiton toimistolla järjestöpäällikkö Teemu Simenius kertoi Metsästäjäliiton rakenteesta ja toiminnasta Suomessa. Tämän jälkeen Veli-Matti Pekkarinen ja Heikki Helle kertoivat kosteikoista, kosteikoiden ennallistamisesta sekä opettivat meitä nuoria tekemään sorsien keinopesiä. Kutterinpurusta valmistetut ”tuubipesät” herättivät runsaasti mielenkiintoa, tiettävästi Virossa tai Ruotsissa ei tehdä vastaavia pesiä. Kosteikko-esityksen parasta antia oli kuulla, että Suomessa metsästäjät ja luonnonsuojelijat pystyvät toimimaan yhteisen asian tiimoilta yhteistyössä ”rinta rinnan”.
Tiistaina vuorossa oli Alastarolla ja Virttaalla järjestetty pienpetojenpyyntipäivä. Päivä oli ikään kuin jatkumoa edellisen iltapäivän kosteikko-asialle, sillä erityisesti vieraspedot supikoira ja minkki verottavat kosteikkolintujen poikastuottoa Suomessa. Erityisesti ruotsalaiset odottivat tätä päivää, sillä he olivat kiinnostuneita näkemään supikoiran (Ruotsissa supikoiria on vain vähän). Päivä toteutettiin siten, että nuoret jakautuivat kahteen ryhmään: toinen ryhmä lähti ajokoirien kanssa kettujahtiin ja toinen ryhmä lähti terrierien kanssa luolapyyntiin. Paikalliset metsästäjät selvästi tiesivät missä pienpedot olivat, sillä saaliiksi saatiin kolme kettua ja neljä supikoiraa.
Viimeisenä tapahtumapäivänä keskiviikkona ohjelmassa oli riistaruokien valmistusta ja uusi kyttäysmahdollisuus niille, jotka eivät olleet valkohäntäpeuraa vielä ampuneet. Riistaruokien valmistuksen opetuksesta vastasi ammattikokki Janne Halonen. Ruokalistalla oli monenlaisia peurasta valmistettuja ruokia: alkuruoista nuotioruokiin ja perinteiseen lihasoppaan. Itselleni kokkailupäivä antoi useita uusia vinkkejä miten valmistaa tuttua riistaa uusilla tavoilla.
Keskiviikko iltana pääsin jälleen mukaan peurakytikselle, lauantain koppikytiksestä poiketen menimme tällä kertaa pellon laidalla kytikselle. Noin tunnin odottelun jälkeen ensimmäiset peurat saapuivat pellolle ja pikku hiljaa niitä tuli lisää, yhteensä 17 eläintä. Tilanne oli haastava, koska suuresta eläinlaumasta oikean eläimen valinta ei ollut helppoa (minun ja paikallisen Sepon tehtävänä oli kertoa virolaiselle nuorelle minkä eläimistä voi kaataa). Lopulta saimme ampumatilaisuuden ja Sandra onnistui kaatamaan elämänsä ensimmäisen peuran, jo toista kertaa viikon sisään sain kokea ensimmäisen peurakaadon tuottaman riemun.
Erasmus-tapahtuma antoi itselleni runsaasti uusia kokemuksia ja kavereita. Mielestäni viikon parhaimpia anteja oli nähdä, kuinka paikalliset metsästäjät halusivat vapaaehtoisella talkootyöllä mahdollistaa nuorille ikimuistoisen tapahtuman, nuorien halu osallistua yhteiseen tekemiseen ja se, että nuoret metsästäjät toimivat vastuullisesti ja noudattavat annettuja ohjeita.
Tapahtuman pääjärjestäjänä toimi Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri yhdessä paikallisten metsästäjien kanssa. Jälkeen päin on helppo sanoa, että tällaiset tapahtumat vaativat paljon suunnittelua ja etukäteistyötä. Meillä suomalaisilla metsästäjillä on Ruotsiin ja Viroon nähden etulyöntiasema, sillä ulkomailla talkookulttuurilla ei ole yhtä suurta roolia metsästäjien keskuudessa. Hyvänä esimerkkinä Erasmus+-tapahtuman laajuudesta ja talkoohengestä on se, että paikallisia metsästäjiä ja liiton väkeä osallistui tapahtumaan runsain mitoin ja väkeä oli liikkeellä samaan aikaan parhaimmillaan yli 50 henkeä. Loppuun haluankin sanoa omalta osaltani kiitoksen kaikille tapahtuman järjestämisessä ja mahdollistamisessa mukana olleille!
