– Haluan näin kantaa korteni kekoon sorsa- ja kanalintukantojen parantamiseksi, Parkkila korostaa.
Itärajan takaa 1930–40-luvuilta lähtien vaeltaneista supikoirista on ehtinyt muodostua Suomeen tiheä kanta, joka lisääntyy sangen tehokkaasti. Supikoirilla ei myöskään ole maassamme riittävästi luonnollisia vihollisia, jotka pitäisivät niiden kannat kurissa. Tutusta supikoiraan lisää Jahtimedian Riistaeläimet-sarjassa.
Supikoirat uhkaavatkin villiminkkien ohella luonnon monimuotoisuutta tuhoamalla alkuperäislajeja.
Jo yksi supikoira saattaa tuhota kokonaisia vesilintuyhdyskuntia.
Kristiina Parkkila on metsästäjänä huolissaan erityisesti sorsa- ja kanalintujen vähenemisestä.
– Minua motivoi tietoisuus siitä, että poistamani supikoirat ovat poissa riistalintujen pesien kimpusta, ja siten niiden kannat voivat kasvaa, Parkkila perustelee osallistumistaan supien pyyntiin.
– Tässä tonttimme rajalla kulkevalla Köyliönjoella pesii telkkiä ja heinäsorsia, ja niiden soisi lisääntyvän rauhassa, hän toivoo.
Arvokasta riistanhoitotyötä
Monet metsästysseurat kannustavat jäseniään aktiivisesti supien pyyntiin riistanhoidollisista syistä. Niin myös Parkkilan omassa Köyliön Metsästysseurassa.
– Supikoirien aktiivinen pyynti onkin osaltaan auttanut muun muassa peltopyykannan paranemiseen alueella. Myös teerikanta voi melko hyvin. Metsokantakaan ei ole laskenut, Parkkila huomaa ilahtuneena.
Haitallisena vieraslajina ja vesilintujen saalistajana pidetty supikoira voi levittää myös tauteja, kuten kettusyyhyä ja rabiesta. Sen kantamien keskieurooppalaisten loistautien pelätään leviävän myös Suomeen kannan yhä voimistuessa.
Loukutus on helppo pyyntimuoto
Suosittuja supin pyyntimuotoja ovat loukkupyynti, haaskalta vahtiminen sekä pysäyttävällä koiralla tai luolakoiralla tapahtuva pyynti. Suurin osa maamme vuotuisesta supikoirasaaliista saadaan loukuilla.
Parkkila luonnehtii supia verraten helpoksi loukulla pyydettäväksi, sillä syötiksi kelpaa melkein mikä tahansa. Supi kun on kaikkiruokainen.
Kristiina Parkkilan käyttämä loukku on omatekoinen ns. Kanu-loukku, joka on valmistettu kuumasinkitystä verkosta. Hän kertoo pitävänsä loukkua vireessä 1.8.–30.4. välisen ajan.
Parkkila sijoittaa supin elävänä pyytävän loukun kotinsa läheisyyteen pellon ja metsän rajalle.
– Se on sopivan lähellä pihamaata, niin voin pihalla kulkiessani samalla vilkaista, onko loukku lauennut.
– Mieluusti käyttäisin koiraakin pintapyynnissä, mutta vielä ei ole karkeakarvainen saksanseisojamme Ruusa innostunut supikoirasta. Syksyllä yritetään uudestaan, Parkkila sanoo.
Hän haluaa innostaa myös muita esimerkillään supien pyyntiin, johon ei vaadita metsästyskorttia.
– Samalla saa hyvän mielen, kun lintukannat kasvavat, Parkkila tietää.
– Jos omaa maata on edes sen verran, että siihen mahtuu loukun virittämään, niin supikoiran pyynti on helppo ja vaivaton tapa opetella riistan käsittelyä ja metsästystä, kunhan muistaa, että eläimen lopettaminen on luvallisen aseen omistajan tehtävä, hän rohkaisee.
Kristiina Parkkila suosittelee myös ottamaan supikoiran taljan talteen ja opettelemaan esimerkiksi perinneparkintaa.
– Taljan käsittely on mukavaa puuhaa talvipuhteiksi, hän vinkkaa.
Ruusan kanssa metsälle
Metsästysharrastuksensa tarmokas nainen kertoo aloittaneensa jo 90-luvun alussa, mutta sitten elämä heitteli kapuloita rattaisiin ja myöhemmin maatilan työt lohkaisivat hevostallin pidon ohella kaiken ajan.
Nelisen vuotta sitten Parkkila suoritti uudelleen vanhentuneen metsästyskorttinsa edellyttämän tutkinnon ja kun metsästysseuran jäsenyys varmistui, hän viritti heti Kanu-loukkunsa.
– Olen loukuttanut noin 20 supikoiraa tähän asti, mutta alueen kasvanut ilveskanta on ilmeisesti vaikuttanut siihen, että loukku on ollut aika hiljaa viime elokuusta asti, hän pohtii.
Mieluiten Parkkila kertoo kulkevansa yksin karkeakarvaisen saksanseisojansa kanssa. Kausi alkaa kyyhkypassilla istuessa ja jatkuu myöhemmin rusakoiden ja kanalintujen jahdilla sekä metsäkauriskytiksellä. Mukavaa vaihtelua yksin metsästämiseen tuovat seuruejahtipäivät.
– Tulevana kautena kokeilen ensimmäistä kertaa isompia sorkkaeläimiä: valkohäntäpeuraa ja mahdollisesti hirveäkin. Villisikajahti kiinnostaa myös. Sorsien metsästys ei ainakaan vielä ole ollut itselle kovin kiinnostavaa puuhaa, hän tuumii.
Parkkila toimii maatilayrittäjänä miehensä kanssa Säkylän Köyliössä, jossa he tuottavat Aholan tilallaan hevosten esikuivattua säilöheinää, pensasmustikkaa, parsaa, valkosipulia ja kaninlihaa. Lisäksi he viljelevät pieniä aloja sokerimaissia, naurista, pinaattia ja retiisiä.
– Lihan myynti on lähinnä aaltomaista. Kaninliha mielletään enemmän pataruoaksi ja syksystä alkaen sen kysyntä kasvaa. Helsinkiläiset ja turkulaiset ravintolat ovat myös enenevässä määrin kiinnostuneet kaninlihasta, Parkkila toteaa.
Metsästäjäliitto aloittaa maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella noin kaksivuotisen hankkeen, jossa tarkoituksena on aktivoida mökkiläisiä pyytämään pienpetoja joko itse tai pyytämään apua alueen metsästäjiltä.
Haitallisiksi vieraspedoiksi luokitellut supikoira ja minkki uhkaavat Suomen luonnon monimuotoisuutta.
Hankkeesta voit lukea lisää hankesivuilta.
