Suomalaisia riistaeläimiä: Supikoira

Teksti: Henna Kaarakainen  Piirrokset: Juha Hellström  04.05.2021
supikoira
Supikoira

Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Kaukoidästä kotoisin oleva kettua pienempi koiraeläin, jota istutettiin 1900-luvun alkupuolella Ural-vuoriston länsiosiin turkiseläimeksi.

Ensimmäiset yksilöt nähtiin Suomessa 1930-luvulla, ja 1980-luvun lopulla supikoirakanta saavutti maassamme nykyisen levinneisyytensä. Supikoira viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä, mutta mieluiten se elää kosteissa metsissä, vesistöjen äärellä tai lehtimetsissä, joissa on paljon aluskasvillisuutta.

Supikoira on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka päästäminen ympäristöön, hallussapito, kasvatus, kuljetus, myyminen tai luovutus on kiellettyä.

 

Metsästys

Supikoira tunnetaan tuhoeläimenä, joka saattaa hävittää tehokkaasti esimerkiksi vesilintuja ja niiden pesiä vesistöjen lähellä.

Supikoiraa pyydetään pääasiassa loukuilla ja luolista. Lue Jahtimedian vinkit supikoiran pyyntiin. Supikoiraa voi pyytää myös pysäyttävällä koiralla sekä haaskapyynnillä.

Supikoiran pyynti loukulla on helpompaa kuin sitä varovaisemman ketun. Elävänä pyytävät loukut on tarkistettava päivittäin, joten ne kannattaa sijoittaa vaikkapa päivittäisen ajoreitin varrelle. Luolapyynnissä tärkein tekijä on hyvä luolakoira.

Haitallisena vieraslajina supikoiraa saa pyytää ympäri vuoden. Kristiina Parkkila pyytää supikoiraa aktiivisesti: Huoli vesilintukannoista motivoi loukuttamiseen.

Katso supikoiran metsästysajat.

Supikoiran käpälänjälki on pyöreä.

Elintavat

Supikoira on monien muiden koiraeläinten tapaan yksiavioinen. Se on myös paikkauskollinen. Ravinnonhakureissuillaan supikoirapariskunta kuljeskelee yhdessä. Varsinaisen saalistuksen ne kuitenkin hoitavat yksin, koska kömpelönä ja hitaana petona supikoira saalistaa lähinnä vain pieniä eläimiä, kuten myyriä ja lintuja.

Kaikkiruokaisena sen ruokavalio koostuu myös esimerkiksi matelijoista ja selkärangattomista sekä kasvikunnan tuotteista, kuten marjoista. 

Supikoira nukkuu karhun tapaan talviunta. Se ei vaivu horrokseen, mutta sen ruumiinlämpö laskee muutaman asteen ja elintoiminnot hidastuvat. Energiaa se saa syksyn aikana tankkaamistaan rasvavarannoista.

Naaras saa pentueen tavallisesti joka vuosi. Kantava naaras synnyttää normaalisti huhti–toukokuussa esimerkiksi vanhaan ketun- tai mäyränpesään 8–10 pentua, joskus jopa enemmän. Lähes 90 % pennuista kuolee ensimmäisen talven aikana. Kylmyyden lisäksi pedot, taudit ja loiset verottavat kantaa.

Imettävä emo tarvitsee varsin paljon energiaa ja viettää ison osan ajastaan ravinnonhaussa. Siksi uros hoitaa pääasiassa pesän vahtimisen ja pentujen leikittämisen, mikä on poikkeuksellista nisäkkäillä.

Talvikarvainen supikoira voi näyttää muhkealta.

Supikoira tartuntatautien levittäjänä

Supikoira on ketun tapaan mahdollinen trikiinin, rabieksen ja ekinokokki-loisen levittäjä. Rabies eli raivotauti johtaa halvaantumiseen ja kuolemaan, ja voi tarttua myös koiriin tai ihmisiin.

Viimeinen rabiesepidemia Suomessa oli vuonna 1988, mutta se saatiin hallintaan rokotesyötein. Niitä levitetään Kaakkois-Suomessa metsiin edelleen pari kertaa vuodessa pienpetojen syötäviksi vastaavan epidemian ennaltaehkäisemiseksi.

Tiheä kettu- ja supikoirakanta mahdollistaa tartuntatautien muodostumisen epidemiaksi, minkä vuoksi pienpetokannat on hyvä pitää alhaisina. On oletettu, että ilman supikoiran runsautta rabies ei olisi voinut Suomen kettutiheyksillä muodostua eteneväksi epidemiaksi.

Info
Supikoira

Paino: 3–9 (12) kg

Levinneisyys: Eteläisimmästä Suomesta Napapiirille asti, harvakseltaan yksilöitä myös pohjoisempana

Lisääntyminen: yleensä 8–10 pentua, yksi pentue vuodessa