5–9-vuotiaita metsästyskortin suorittaneita oli viime vuonna 48, joista tyttöjä oli 3. Yli 90-vuotiaita henkilöitä Riistakeskuksen metsästäjärekisterissä oli peräti 636. Heistä kaikki eivät tosin välttämättä enää metsästä aktiivisesti.
Esimerkki innoittaa
Ranualainen Rauha Puurunen, 74, on hyvä esimerkki metsästykseen positiivisesti vaikuttaneesta henkilöstä, joka on innostanut harrastuksensa pariin ensin omat lapsensa ja nyt myös lastenlapsensa.
Hänellä on aina ollut aikaa kuunnella nuorempiensa pyyntitarinoita ja jakaa metsästysoppeja jälkipolville. Hän on opettanut heille konkreettisesti, kuinka koko saalis hyödynnetään aina riistan pyytämisestä sen valmistukseen asti.
– Omat lapset ovat olleet ihan pienestä saakka mukana riistan käsittelyssä. Hirviäkin on nyljetty yhdessä pienellä puukolla, Puurunen kuvailee.
– Lapsille olen myös teroittanut sitä, että “lataamaton” ase on se vaarallisin. Et saa kuvitella, ettei piipussa ole ammusta, vaan pitää aina varmistua tästä ensin, hän muistuttaa.
Seuransa vanhimpia aktiiveja
Saariharjunseudun Erän metsästysseuran vanhimpiin kuuluva Puurunen on metsästänyt aktiivisesti yli 35 vuotta, etupäässä pienriistaa ja hirviä. Hän laskeskelee kaataneensa lähes 50 hirveä.
Harrastuksensa myötä Rauha Puuruselle on myös kertynyt useampia mieleenpainuneita muistoja matkan varrelta.
– Itselleni on jäänyt erityisesti mieleen ensimmäinen hirven saantini, kun olin ensimmäistä kertaa hirvipassissa ja onnistuin keltanokkana ampumaan pellolle 14-piikkisen uroksen. Silloin muuan hirvimies hyppäsi eteeni ja tokaisi, että perhana – olen metsästänyt vuosia eikä kertaakaan ole tuollainen peltohirvi hypännyt eteeni, Puurunen naurahtaa.
Hänen tuorein metsästysmuistonsa on tältä syksyltä, kun pojanpoika pääsi mumminsa seurassa ampumaan komean metson. Se on varmasti painunut lähtemättömästi molempien mieleen.
Puurunen on antanut perheelleen kullanarvoisia neuvoja myös koiran kanssa lintujen pyytämiseen. Hänellä on aiemmin ollut jahtikavereina pystykorvia ja karhukoiria sekä beaglekin. Aikoinaan emäntänsä apuna lintumetsällä on ollut myös cockerspanieli.
Metsästys on aina merkinnyt Puuruselle ennen kaikkea luonnossa kulkemista.
– Aina ei saalistakaan tarvitse saada. Joskus hyvä kääpä ajaa saman asian, hän myöntää.
– Mutta kun saalista saadaan, niin perheelle maistuu omatekoinen hirvenkäristys, Rauha tietää.
Topparin perhe lähtee yhdessä kytikselle
Seinäjoella asuvat Antti Toppari sekä vaimonsa Ina ja 7-vuotias Jaakko kuuluvat Ylistaron Metsästysseuraan. Antti on lisäksi Metsästysseura Ajo ry:n jäsen Teuvalla. He ovat mainio esimerkki metsästävästä perheestä.
Heidän jahtikautensa alkaa elokuussa kyyhkynmetsästyksellä. Syyskuinen piensorkkaeläinten kyttäys on ehdottomasti koko perheen suosikkijahtimuoto. Kauriiden tarkkailua ja kyttäystä tulee harrastettua melkein joka viikonloppu ennen lokakuussa alkavaa hirvijahtia.
– Vaimon kanssa olemme olleet joitakin kertoja myös villisikajahdissa yhdessä. Jaakon kanssa olemme lisäksi kokeilleet pyyn pillittämistä niin, että poika hoitaa viheltelyn ja minä ampumisen. Koko perhe osallistuu saaliin käsittelyyn, vaikka kaikki meistä ei itse jahtitapahtumassa mukana olisikaan, Antti, 42, kertoo.
Hän kertoo itse vierailleensa jo 25 vuotta myös Urjalan peurarikkailla metsästysmailla, joilla tulee käytyä vähintään muutaman kerran syksyn ja alkutalven aikana. Peurajahti onkin hänen ehdoton suosikkinsa.
– Hirviporukassa olen ollut Ylistarossa nyt 7 vuotta, ja se kuuluu luonnollisesti syksyn ohjelmaan. Seuruemetsästys tuo mukavaa vaihtelua yksin tai pienemmällä porukalla suoritettavalle kyttäysjahdille, perheen isä sanoo.
Hän kertoo suorittaneensa metsästäjätutkinnon 15-vuotiaana yhdessä lapsuuden kaverinsa kanssa Helsingin Viikissä ja ostaneensa rippilahjarahoillaan haulikon, joka on edelleen käytössä.
– Ensimmäinen jahtikokemus oli sorsajahti samaisen lapsuuskaverin mökillä. Saaliiksi saatiin muutamia heinäsorsia, jotka suurella ylpeydellä vietiin kotiin. Laitoin ne myös itse ruuaksi. Ruuanlaitto onkin tärkeässä osassa harrastusta, mies tunnustaa.
Myös Ina Toppari lähtee toisinaan miehensä mukaan peurajahtiin, niin ikään villisiat kiinnostavat.
– Suoritettuani metsästyskortin aloin Eläinten terveys ETT ry:n toiminnanjohtajana saada kutsuja villisian vierasjahteihin ja halusin päästä osallistumaan niihin itsekin metsästäen. Laitoin rinnakkaislupahakemuksen vireille mieheni metsästysaseeseen, jotta pääsisin suorittamaan ampumakokeen villisikaa varten. Nyt on jo ostolupakin saatu omaa kivääriä varten. Villisikajahtiin pääsen osallistumaan Kaakkois-Suomeen ja Kymenlaaksoon muutaman kerran vuodessa, hän arvioi.
– Villisikakannan hallinta on tärkeää afrikkalaisen sikaruton torjunnan kannalta. Työnkuvaani kuuluu myös ASF-taudin vastustaminen, joten haluan tehdä oman osani kannan kasvun hillitsemiseksi. Jahdeissa tapaan myös tärkeiden sidosryhmien edustajia sekä yhteistyökumppaneita, Ina Toppari kuvailee.
Jaakko mukana metsällä jo 4-vuotiaasta
Topparien Jaakko-poika suoritti metsästäjätutkinnon 6-vuotiaana. Hän on kulkenut vanhempiensa mukana metsällä nuoresta pitäen ja harjoitellut pienoiskivääriammuntaa jo 4-vuotiaasta lähtien. Hän on myös innokkaasti osallistunut riistan käsittelyyn.
– Varmasti olen pojalle ollut tässä jonkinlainen esikuva, ja todennäköisesti sen vuoksi hän myös halusi metsästäjätutkintoon johtavalle kurssille. Onneksi samalle kurssille tuli tuttu kaveri mökkinaapuristamme, joten päätös oli senkin puolesta Jaakolle melko helppo, Antti arvelee.
– Se, että kurssin aikana päästiin myös radalle kokeilemaan ampumista käytännössä, oli varmasti yksi suurin tekijä, miksi poika myös kurssille halusi. Kiinnostus ampumiseen on tullut verenperintönä, ja turvallista aseenkäsittelyä Jaakolle on teroitettu jo nuoresta pitäen. Poika on myös aloittanut ampumahiihdon harrastamisen hiljattain, isä kertoilee.
Lajintunnistus oli kuulemma Jaakolle ehdottomasti helpoin osio metsästäjätutkinnossa.
– Eläimet ja niiden tarkkailu ovat olleet Jaakosta aina kiinnostavaa, joten lajintunnistamista olimme harjoitelleet omaehtoisesti jo pidemmän aikaa. Mökillämme Ylistarossa ei ole televisiota emmekä sellaista tarvitsekaan, sillä ”Avara luonto” tulee ikkunasta ja maaseutuasuntomme pihapiiristä pääsemme kiikaroimaan lintuja sekä monenlaisia muita eläimiä, Antti Toppari paljastaa.
– Jaakko onkin yksi nuorimmista tutkinnon suorittaneista. Aika hyvin pojalta, joka ei ole vielä koulussakaan joutunut tekemään yhtään koetta, isä kehaisee.
Kauriiden lähelle hiipiminen on pojasta jännää
Antti Topparille metsästys merkitsee ehdottomasti rentoutumista kiireisen arjen keskellä.
– Mikään ei mielestäni ole niin hienoa kuin istua kyttäyskopissa tai peltopassissa ja odottaa mahdollisesti saapuvaa kohderiistaa. Silti itse kokemus ja odotuksen tuoma sopiva jännitys on saalista paljon hienompaa. Kaiken tietysti kruunaa se, kun saaliin saatua saa laittaa itse siitä illallisen tarjolle perheelle tai kaveriporukalle, hän pohtii.
Metsästyksen kautta Antti sanoo saaneensa myös paljon uusia samanhenkisiä tuttavia. Yksittäisistä muistoista mieleenpainuvimpana hän mainitsee villisikakaadon Lapväärtissä.
Ina Topparia kiehtovat kyyhky- ja kaurisjahdin lisäksi riistan tarkkailu sekä ruokintapaikan huoltaminen ja täydentäminen. Se on koko perheen yhteistä toimintaa ja lähellä heidän vapaa-ajan asuntoaan.
Myös Jaakko on varsin tarkkasilmäinen havainnoimaan sorkkaeläinten jälkiä. Hänen mielestään eväiden syönti ja erilaisten luonnonilmiöiden tarkkailu ovat silti mukavinta harrastuksessa. Isän kanssa kauriiden lähelle hiipiminen ja niiden tarkkaileminen kiikareilla on pojasta jännää hommaa. Mukavaa on saada saalistakin, mutta erityisesti nylkeminen ja ruhon eri osien tutkiminen on hänestä mielenkiintoista.
– Kyllähän se isän mieltä lämmittää, kun pojan kanssa lähdetään kytikselle ja onnistuneen jahdin jälkeen vedetään yhdessä saalista autolle ja vielä jalostetaan saalis kinneristä vakuumiin yhdessä juniorin kanssa, Antti kehaisee.
Toppareilla syödäänkin riistaa niin arkena kuin juhlapäivinä.
– Lapsiperheessä jauhelihat loppuvat pakastimesta ensimmäisenä, mutta myös hirven ribsit ja kauriin ulkofile maistuvat koko perheelle. Kaikkein suurinta riistan kunnioittamista on mielestäni se, että sen nauttii itse laitettuna perheen kesken, Antti Toppari uskoo.
