Peuran metsästys jousella - Näkymättömänä peurapassissa

Kuihtunut haavanlehti läpättää alkutalven tuimassa tuulessa. Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius istuu metsästysjousensa kanssa hiljaa passitasolla eli ”ständillä” neljän metrin korkeudessa ja odottaa peuraa. 

Toisaalla passissa istuu samoin tavoittein Seppo Levänen. Levänen ei ole aiemmin kaatanut peuraa jousella, mutta hän on saanut Simeniukselta perusteellisen opastuksen valkohäntäpeuran jousijahdin saloihin.

Huolellinen valmistautuminen

Valkohäntäpeura on hyvä kohde jousimetsästäjälle. Peuraa metsästetään jousella yleensä kyttäämällä tai hiipimällä. Kyttäyspaikaksi käy peurojen luontainen ruokamaa, kulkureitti tai houkutteluruokinta. Valkohäntäpeuran voi marraskuiseen kiima-aikaan myös houkutella paikalle.

Levänen on aloitteleva metsästäjä. Ensimmäiseksi metsästysaseeksi valikoitui metsästysjousi oikeastaan pakon sanelemana.

– Suoritin vuosi sitten metsästäjätutkinnon ja aselupia selvitellessäni selvisi, että lupahallinnossa on kolmen kuukauden jono. Tajusin, että kausi menee ohi lupia odotellessa. Ostin metsästysjousen ja opettelin ampumaan. Jousikokeen suorittamisen jälkeen pääsin nopeasti jahtiin, Levänen kertoo. 

Kaatotilaisuutta jousella ei ole vielä tullut. Simenius on kutsunut seurakaverinsa peurapassiin jouselle suunniteltuun kytispaikkaansa ja opastaa häntä samalla jousipeurajahdin saloihin.

– Ennen jahtia pitää testata jousi ja jokainen metsästysnuoli, jotta voidaan varmistua, että nuolet menevät sinne, minne pitää. Leikkaavateräisillä metsästyskärjillä varustetut nuolet eivät aina lennä samalla tavalla kuin taulukärjelliset nuolet, Simenius kertoo.

Testiammunta suoritetaan samat vaatteet ja varusteet päällä, joilla on tarkoitus metsästää. Levänen ampuu muutaman laukauksen. Osumapiste on hieman sivussa tähtäyspisteestä.

– Nyt kun muutaman laukauksen perusteella tiedämme, mihin jousi vie, niin jousta täytyy hieman säätää. Osumapisteen muuttuminen johtuu yleensä uudehkon jänteen venymisestä, muiden säätöjen muuttumisesta, erilaisista kärjistä tai ampujasta, Simenius selittää. 

– Koska nuolet lentävät hyvin ja osumat pysyvät samassa pisteessä, riittää tähtäimen siirto samaan suuntaan, minne nuolet menivät, eli hieman oikealle ja ylös.

Uskomaton reaktionopeus

Ilta hämärtyy. Kylmä tuuli tunkeutuu luihin ja ytimiin. Edellisenä päivänä satanut lumi mahdollistaa kyttäämisen pitkälle yöhön, mutta kylmettyneillä lihaksilla jousta ei välttämättä saa vedettyä vireeseen.

Metsästykseen tarkoitettu taljajousi on raskas vetää vireeseen, mutta jousen epäkeskopyörien ansiosta veto kevenee lopussa.

Muutaman ampuma- ja säätökierroksen jälkeen Leväsen jousi alkaa olla jahtikunnossa. Partakoneen terävällä leikkaavalla metsästyskärjellä varustettu metsästysnuoli lentää tarkasti tähtäyspisteeseensä. 

Simenius kertaa vielä jousijahdin lainalaisuuksia:

– Nuolen lentorata on kaareva, joten ampumaetäisyys täytyy tietää tarkasti. Jousen tähtäimessä on useita pinnejä, joista jokaisella ammutaan eri etäisyydelle.

Varsinkin aloittelevan metsästäjän on hyvä sisäistää jousijahdin lainalaisuudet, ei riitä, että jousella osaa ampua tarkasti tauluun. Valkohäntäpeuraa ei kannata yrittää ampua jousella kahtakymmentä metriä kauemmas, sillä peuran reaktiokyky on käsittämättömän nopea.  Eläin voi reagoida jousen laukaisuääneen niiaamalla, jolloin eläin väistää nuolen.

Lyhyemmältäkin ampumaetäisyydeltä peuraa tähdätään keuhkojen alaosaan sydämen paikkeille. Mikäli eläin niiaa, on osuma keskikeuhkolla. Ongelma tähtäyspisteen kanssa on se, että peura ei aina reagoi laukaisuun, jolloin liian alas tähdätty laukaus menee ali.

Valkohäntäpeuran tapaan metsäkauris voi niiata jousella ammuttaessa.

Huomaamattomana passissa

Pelin henki muuttuu, kun työkalun vaihtaa kivääristä metsästysjouseen. Peuran ollessa sopivalla jousimetsästysetäisyydellä, sen kaikki aistit voivat havaita pyytäjän helposti. Tämä on jahtimuodon suola, joka saa pyyntiveret kiertämään.

Metsästäjän on ehdottomasti oltava tuulen alapuolella. Hajujen leviämistä peurojen ulottuville voi ehkäistä nostamalla passitason muutaman metrin korkeuteen, esimerkiksi passitorniin tai passitasolle eli ständille.

– Kaikkien metsästäjän liikkeiden on oltava korostetun rauhallisia. Metsästäjän vetäessä jousta vireeseen, peuran olisi hyvä olla jonkin esteen takana, tai siten, että eläin olisi keskittynyt johonkin muuhun.

Metsästäjä voi asettua myös katveeseen esimerkiksi kyttäystelttaan, ettei liikettä pysty helposti havaitsemaan, Simenius kertoo.

Peura hahmottaa huonosti syvyyttä ja sellaisia kohteita, joiden edessä on edes osittain rikkova elementti, kuten oksa tai runko, sekä kohteita, joiden väritys istuu taustaan.

Hajun ja liikkeen lisäksi eläin reagoi herkästi luontoon kuulumattomiin ääniin. Jousimetsästäjät pukeutuvatkin äänettömiin fleece- ja villa-asuihin. Kahiseva metsästysasu ei sovellu jousijahtiin.

Pykälien mukaan jousimetsästäjän ei tarvitse pukeutua oranssiin väriin. Simenius suosittelee silti hiljaista camo-oranssia. Vaaleat kasvot ja kädet on hyvä peittää, etteivät ne paljasta liikettä.

Miehet ovat nyt valmiita passiin. Simenius johdattaa Leväsen läheisellä houkutteluruokintapaikalla olevalle tornimaiselle kyttäyskojulle, josta on puupassia tukevampi ampua. Paikalla käy säännöllisesti useita peuroja.

Simenius itse suuntaa hieman kauemmaksi toiselle ruokinnalle. Mies virittää passitason suureen haapaan neljän metrin korkeuteen. Passitus voi alkaa.

Huolellinen laukaus

Lopulta parin tunnin odottamisen jälkeen ruokintaa kohti kävelee nuori, huonosarvinen peurapukki. Eläin ei vaistoa vaaraa. Voimakkaan tuulen ansiosta koko kuihtunut kasvusto heiluu ja hajut katoavat tuulen mukana.

Ainoa ongelma on, että peura seisoo suoraan kohti metsästäjää, eikä jousella voi ampua sitä edestäpäin. 

Jousella suurriistaa ammutaan aina sivusta siten, että nuoli lävistää molemmat keuhkot. Tällöin eläin kuolee varmasti ja nopeasti.

Minuutit kuluvat. Eläin syö rauhassa. Lopulta se kääntyy kyljittäin lähteäkseen pois. Simenius vetää jousen vireeseen, jolloin kävelevä peura pysähtyy kuulostelemaan jousesta lähtenyttä heikkoa ääntä. Nuoli suhahtaa, ja peura lähtee juoksemaan.

Kuudenkymmenen metrin päässä se kaatuu sänkipellolle kuolleena.

– Jousella metsästettäessä ampumatilanne on rauhallinen. Laukauksesta ei kuulu käytännössä lainkaan ääntä. Eläin ei yleensä edes tajua, mitä tapahtuu, kun sitä ampuu. Yleensä peura juoksee lyhyen matkaa ja kuolee siististi, Simenius kuiskaa.

Suuntaamme lahtivajalle nylkemään saalista. Tunnin päästä Levänen ilmoittaa, että on lopettanut kyttäämisen. Peurat eivät tällä kertaa tulleet hänen passiinsa.