Tässä artikkelissa:
Loisten aiheuttamia haittoja voivat olla kudosvauriot ja aliravitsemus. Suolistossa ne ”varastavat” ravintoa, voivat aiheuttaa ripulia ja hengityselimistössä vaurioittavat kudosta, hapenottokyky alenee. Ne voivat tukkia veri- ja imusuonia, jolloin happi ja ravintoaineet eivät kulkeudu tehokkaasti. Loiset sairastuttavat helpoiten eläimiä, joiden vastustuskyky on alentunut. Syinä voivat olla kaikki stressiä aiheuttavat tekijät, esim. ylitiheät kannat, jolloin loiset toimivat osana kantojen säätelyjärjestelmää.
Yleensä loiset ovat erikoistuneet elämään tietyissä isäntäeläimissä, eivätkä ne kykene lisääntymään muissa lajeissa. Joskus loinen voi hypätä toiseen lajiin ja loinen aikaansaa vahingollisia vaikutuksia. On mahdollista, että tämä loisen ominaisuus turvaa varsinaisen isäntäeläimen elintilan. Esim. poron aivokalvomato on vaarallisempi hirvelle ja lampaalle kuin porolle, hirvikärpänen on taas harmillinen porolle.
Kudoksissa asuvia loisia kutsutaan sisäloisiksi ja iholla eläviä ulkoloisiksi. Loisten tartunta tapahtuu suoraan munien tai toukkien välityksellä tai epäsuorasti väli-isännän kautta.
Alkueläimet
Toksoplasma-loisen pääisäntiä ovat kissaeläimet, väli-isäntinä monet nisäkkäät. Tartuntaa esiintyy kaikkialla koti- ja villieläimillä sekä ihmisellä. Suomalaiset hirvieläimet ovat herkkiä tartunnalle. Kissaeläimillä ja monilla loisen väli-isännillä tartunta ei aiheuta näkyviä oireita. Jäniksillä loinen on yleinen kuolinsyy.
Toksoplasma muodostaa riskin raskaana oleville naisille, se kykenee siirtymään istukan läpi sikiöön ja aikaansaa kehityshäiriöitä. Ihminen voi saada tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä, toksoplasmakystia sisältävää lihaa. Tartunta voi tulla myös kissan ulosteista tai ulosteiden saastuttamien kasvisten tai maaperän välityksellä.
Ennaltaehkäisyssä noudatetaan hyvää käsi- ja keittiöhygieniaa raakaa lihaa käsiteltäessä. Lihan kypsentäminen vähintään 67°C-asteessa tuhoaa kystat. Pakastaminen tuhoaa lihaskystat, mutta ei kissan ulosteesta peräisin olevia ookystia. Kasteluveden laatu ja kasvisten pesu sekä juuresten kuoriminen ennen niiden nauttimista ovat tärkeitä. Kissojen pitäminen vapaana lisää loisriskiä luonnossa.
Sarkokysta-loisia, on useita lajeja. Niitä esiintyy yleisesti sorsalinnuilla ja hirvieläimillä. Lihansyöjät ovat loisen oireettomia pääisäntiä, jotka erittävät tarttuvia loismuotoja ulosteessaan ympäristöön. Väli-isäntään loinen joutuu ulosteen saastuttaman ravinnon tai veden mukana ja muodostaa rakkuloita väli-isännän lihaksistoon. Loinen voi heikentää väli-isäntää ja edistää sen saaliiksi joutumista. Sorsilla rakkulat ovat paljain silmin havaittavia. Nisäkkäiden loiskystat ovat usein pieniä ja näkyvät vain mikroskoopissa. Loiset tuhoutuvat ruoanvalmistuksessa. Jotkut lajit voivat tarttua myös ihmiseen. Loinen tuhoutuu kuumennettaessa.
Maksamadot kuuluvat imumatoihin ja elävät maksan sappitiehyissä. Suomessa valkohäntäpeuralla esiintyy pientä maksamatoa ja sen aiheuttamia maksavaurioita alueilla, joissa on tiheä peurakanta. Hirven maksamatoa on tavattu itäisessä Suomessa. Eläinten maksamadot voivat tarttua ihmiseen esimerkiksi salaattien mukana etanoiden välityksellä. Kuumennus tuhoaa loisen tartuntakykyiset muodot.
Heisimadot ovat suolistossa loisivia, yleensä suuria, jopa useita metrejä pitkiä ja pitkäikäisiä matoja. Ne kiinnittyvät suolen seinämään imukuppimaisen pään avulla ja niiden rakenne on jaokkeinen. Riistaeläimillä on omat heisimatonsa, mutta on myös lajeja, jotka voivat esiintyä useissa eri isäntäeläimissä.
Useimmiten niitä esiintyy nuorilla hirvieläimillä ja jäniksillä eläimen ja niitä havaitaan suoliston puhjettua metsästyksen tai saaliin käsittelyn yhteydessä. Kaikkien heisimatojen elämänkiertoa ei täysin tunneta, mutta useimmiten ne vaativat väli-isännäkseen jonkin niveljalkaisen (esimerkiksi maaperän punkin).
Riistaeläimet voivat toimia myös monen lihansyöjän heisimatojen väli-isäntinä, kuten suden, koiran, ilveksen ja ketun, joiden suolistossa aikuinen, usein pitkä loinen asuu ja tuottaa munia ulosteeseen. Väli-isännät saavat tartunnan ravinnon kautta suolistoonsa. Toukat porautuvat suoliston seinämän läpi ja muodostavat rakkuloita (kystia) väli-isännän elimistöön. Jokainen rakkula sisältää yhden tai useampia tartuntakykyisiä toukkia. Kun rakkulan sisältävä eläin joutuu lihansyöjän saaliiksi, loisen elämänkierto täyttyy. Kierron katkaisemiseksi ei koirille eikä luonnoneläimille tule antaa raakaa, infektoituneen eläimen lihaa tai elimiä. Isokokoinen loinen voi aiheuttaa oireita koiralle.
Ekinokokki-loiset ovat heisimadoiksi hyvin pieniä, vain noin 0,5 cm pitkiä. Niiden pääisäntiä ovat koiraeläimet, koirat, sudet, ketut ja supikoirat, joilla tartunta on oireeton. Ulosteeseen erittyvät munat ovat hyvin keveitä ja leviävät ympäristöön ja edelleen ravinnon kautta väli-isäntään. Hirviekinokokin väli-isäntiä ovat hirvieläimet ja myyräekinokokin myyrät. Väli-isäntään kehittyy tyypillisiä rakkuloita joiden sisällä on tuhansia tartuntakykyisiä toukkia. Koska ekinokokkirakkulat voivat olla vaikeasti havaittavia, ei hirvieläinten elimiä tulisi jättää petojen ruoaksi tai antaa kuumentamatta tai pakastamatta koirille.
Hirviekinokokki voi tarttua ihmiseen, jolloin elimistöön muodostuu samankaltaisia rakkuloita kuin hirvieläimilläkin. Ihmisen riskiä saada hirviekinokokki -tartunta pidetään maassamme pienenä, eikä esimerkiksi luonnonmarjojen tai sienten käyttöä ole rajoitettu. Suurimpana riskinä ovat läheiset kontaktit koiriin, jotka ovat saaneet tartunnan. Niiden turkissa voi olla ulosteista tarttuneita loisen munia. Viime vuosina on hirviekinokokki runsastunut Suomessa lisääntyneen susikannan myötä ja levinnyt yhä lännemmäksi.
Myyräekinokokki on levinnyt lähialueillemme ja aiheuttaen riskin ihmisille. Tartunta aiheuttaa kasvainmaisen rakkulamassan, yleensä maksaan. Tauti on krooninen ja vaikeasti parannettavissa. Ihminen voi saada tartunnan suoraan lihansyöjän, esimerkiksi koiran tai ketun ulosteista tai niiden saastuttamien kasvisten, marjojen tai veden välityksellä. Riskieläimiä nyljettäessä, tai suden ulosteita kerättäessä, on syytä suojautua asianmukaisesti. Lihaa syömällä eivät ekinokokit tartu.
Tärkeää on metsästyskoirien loishäätö heisimatoihin tehoavalla (pratsikvanteli tai epsipranteli) valmisteella ennen ja jälkeen metsästyskauden. Lain mukaan se on tehtävä aina maahan tuotaville koirille.
Sukkulamadot
Aivokalvomadot ovat yleisiä ja useimmin harmittomia loisia itse hirvieläimillä. Aikuiset madot asuvat lihaskalvoilla ja tuottavat munia verenkiertoon. Munat kulkeutuvat keuhkoihin, jossa ne kehittyvät toukiksi. Toukat päätyvät yskösten mukana nieluun ja ruoansulatuskanavan kautta ulosteisiin. Maassa toukat porautuvat etanoihin tai kotiloihin, joissa ne kehittyvät tartuntakykyisiksi. Hirvieläin saa tartunnan ravintonsa sisältämien etanoiden tai kotiloiden kautta. Toukat kulkevat keskushermoston kautta lihasten välikalvoille jossa ne aikuistuvat. Loinen on yleinen, mutta sen aiheuttamat sairastumiset varsinaisilla isäntäeläimillä ovat harvinaisia. Keskushermosto-oireita voi ilmetä toukan keskushermostovaelluksen aikana. Oireita ovat tajunnan häiriöt, ontumiset ja takajalkojen eriasteista halvaantumiset sekä sokeutuminen. Ne voivat tartuttaa joskus lampaita ja vuohia ja aiheuttaa niille vakavia keskushermosto-oireita.
Ruoansulatuskanavan sukkulamatoja esiintyy kaikilla riistaeläinlajeilla. Suolistoloisten elämänkierto on useimmiten suora. Suolistossa asuva loinen tuottaa munia, jotka joutuvat ulosteen mukana ympäristöön. Yleensä ruoansulatuskanavan loiset eivät aiheuta ongelmia ja niiden leviäminen on itsestään rajoittuvaa. Niillä on kuitenkin merkitystä tiheissä eläinpopulaatioissa sekä nälkiintymisen yhteydessä. Tällöin sairauksia voivat aiheuttaa erityisesti juoksutusmahamadot, paksusuolen piiskamadot sekä yksimahaisilla eläimillä ja linnuilla suolinkaiset. Ne voivat aiheuttaa kunnon heikkenemistä ja merkittävää kuolleisuutta. Suolistoloiset yhdistetään joskus hirvieläinten kuolemiin ja kanalintujen kannanvaihteluihin. Riistan ruokintapaikkojen hygieniaan tulee kiinnittää huomiota: uloste ei saa päästä saastuttamaan rehua.
Keuhkomatoja esiintyy yleisesti hirvieläimillä ja jäniksillä. Keuhkoputkistossa loinen tuottaa munia, jotka joutuvat yskösten mukana suuhun ja nielun kautta suolistoon ja ulosteeseen. Tartunta tapahtuu toukkia sisältävän ravinnon kautta. Jäniksen keuhkomadon väli-isäntinä ovat maaperän kotilot. Uudessa isännässä toukat tunkeutuvat suolen seinämän läpi ja vaeltavat imusuonistoa pitkin keuhkoihin ja loisen elämänkierto täyttyy. Keuhkomatojen yleisyyteen on syynä eläinkannan tiheys. Lievät infektiot ovat oireettomia. Voimakas infektio voi aiheuttaa yskää ja altistaa keuhkotulehduksille, joihin voi liittyä yleiskunnon laskua, kasvun heikkenemistä sekä laihtumista ja kuolemia. Riistaeläinten keuhkomadot eivät aiheuta tartuntavaaraa ihmisille tai koirille.
Trikinella- eli trikiinisukkulamadot ovat yleisiä petoeläimissä, ketussa, sudessa, mäyrässä, supikoirassa ja ilveksessä. Loinen voi esiintyä myös hylkeissä, majavissa ja piisameissa sekä raatoja tai eläinjätteitä syövissä pieneläimissä, kuten rotissa. Tartunta eläimeen tai ihmiseen tapahtuu noin millimetrin pituisia trikiinitoukkia sisältävän lihan syömisestä. Niellyt toukat kuoriutuvat ja kehittyvät sukukypsiksi ohutsuolen limakalvossa. Naarasmadon tuottamat toukat tunkeutuvat suolen seinämän läpi ja hakeutuvat erityisesti lihaskudokseen. Lihaksistossa toukat koteloituvat ja voivat säilyä kotelon sisällä tartuntakykyisinä kuukausista jopa vuosiin. Supikoirat ja ketut lienevät tehokkaimpia trikiiniloisten levittäjiä Suomessa.
Voimakas infektio voi aiheuttaa eläimellä samankaltaisia oireita, kun ihmisellä: lihaskipua, kuumetta ja jopa kuolemia.
Trikiinialttiiden eläinlajien huolellinen lihantarkastus ja tarkastamattomien ruhojen hautaus niin, että ne eivät joudu raadonsyöjien ravinnoksi ovat tärkeitä loisen vastustamisessa. Lihan kypsennys tuhoaa mahdolliset lihaksiston toukat.
Hyönteisvälitteiset sukkulamadot elävät isäntäeläimen kudoksissa tai ruumiinonteloissa. Niiden lankamaiset aikuismuodot tuottavat pieniä toukkia verenkiertoon tai ihoon josta ne joutuvat veriaterian mukana välittäjähyönteiseen. Niiden aiheuttamat muutokset ovat yleisiä hirvieläimissämme ja niiden merkitys on kasvanut Suomessa ilmaston lämpenemisen takia. Ei ole näyttöä siitä, että Suomessa esiintyvät heimon loiset olisivat tartuttaneet ihmisiä, vaikka useat heimon loiset näin tekevät.
Vatsakalvomato (Setaria tundra) esiintyy yleisesti Suomen hirvieläimillä. Aikuiset 2-9 senttiä pitkät loiset elävät vatsaontelossa ja tuottavat suuren määrän, noin neljännesmillimetrin pituisia toukkia eläimen verenkiertoon. Toukka joutuu veriaterian mukana levittäjähyttyseen. Muutama loinen vatsaontelossa ei vaivaa, mutta voimakas infektio aiheuttaa sairautta ja alentaa kuntoa nuorilla eläimillä. Ulospäin näkyviä oireita ovat talvikarvan viivästynyt kehitys, laihtuminen ja pullottava vatsa.
Hirvieläinten imusuonistomato (Rumenfilaria andersoni) löydettiin ensi kerran Suomesta vuonna 2006. Loinen oli kulkeutunut 1930-luvulla Minnesotasta valkohäntäpeurojen mukana maahamme ja on levinnyt kaikkiin hirvieläimiimme, erityisesti poroihin ja metsäpeuroihin. Aikuinen, noin 10 – 20 sm pitkä, lankamainen loinen elää hirvieläinten imusuoniston sisällä ja tuottaa verenkiertoon tuhatmäärin toukkia. Loinen on verta imevien hyönteisten välittämä, joskaan levittäjähyönteistä ei vielä tunneta. Loisen eläinten terveyteen aiheuttamia vaikutuksia ei tunneta vaikka se aiheuttaa näkyviä muutoksia kudoksissa.
Jalkamatoja eli nivelmatoja (Onchocerca -lajit) on useita lajeja ja niitä esiintyy yleisesti Suomen hirvieläimillä. Aikuiset, jopa 30 senttiä pitkät, lankamaiset loiset elävät nivelten ja jänteiden ympärillä ja lihaskalvojen välissä. Ne tuottavat toukkia lähialueen ihoon, josta loisten levittäjät, etupäässä mäkäräiset, mutta myös polttiaiset, saavat tartunnan veriaterian mukana. Lievä tartunta ei aiheuta havaittavia oireita. Runsaana esiintyessään loinen aiheuttaa näkyviä kroonisia muutoksia kudoksissa.
Hirven nielusaivartaja eli saulakka kuuluu kiiliäiskärpäsiin ja on yleinen hirven kiusa. Kiiliäiskärpänen ampuu toukat hirvieläimen sieraimiin noin 10 sentin etäisyydeltä. Toukat vaeltavat nieluun. Kevääseen mennessä toukat kasvavat 25-36 mm pitkiksi ja putoavat maahan, jossa ne koteloituvat. Koteloista kuoriutuu aikuinen kärpänen 2-3 viikon kuluessa. Suuret määrät toukkia nielussa voivat aiheuttaa yskää, keuhkotulehduksia ja jopa kuolemia kevätaikana. Loisen vaivaamilla eläimillä esiintyy myös paniikkikäyttäytymistä, joka voi ilmetä altistumisena liikenneonnettomuuksille tai jopa aggressiivisuutena eläimen yrittäessä päästä eroon kurkkua kiusaavista toukista. Joskus nenäsaivartaja ampuu toukat ihmisen tai koiran silmään aiheuttaen ”nenäpunkki-oireet”.
Hirvikärpänen on 3,5-5 millimetriä pitkä nahkamainen ulkoloinen, joka luokitellaan täikärpäsiin. Euroopassa hirvikärpäsen pääisäntä on saksanhirvi ja muut kaurislajit, Ruotsissa hirvi ja metsäkauris, Suomessa hirvi. Suomeen kärpänen levisi kaakosta 1960-luvulla ja on levinnyt poronhoitoalueen eteläosiin porojen ja metsäpeurapopulaatioiden kiusaksi. Hirvikärpäsen tiedetään kiusaavan myös kotieläimiä, kuten hevosia, lampaita ja koiria. Aikuiset hirvikärpäset kestävät lyhytaikaista pakkasta. Ne ovat huonoja lentäjiä, ja siksi niiden leviäminen perustuu isäntäeläinten liikkumiseen.
Kapin aiheuttaja on hämähäkkieläimiin kuuluvat punkit. Ne kaivautuvat ihon sisään muodostaen käytäviä. Eri eläinlajeilla on loisen omat alalajinsa, joissa ne ovat sopeutuneet elämään. Suomessa kapia havaitaan usein ketuilla, supikoirilla, susilla ja ilveksillä. Loinen tarttuu herkästi suoraan eläinten välillä tai oleskelupaikkojen kautta. Eri eläinten kapiloisetvoivat tarttua toiseen eläinlajiin tai ihmiseen. Usein tartunta jää lyhytaikaiseksi ja häviävät itsestään. Metsästyskoirilla on erityinen tartuntavaara pienpeto- ja luolapyynnin yhteydessä.
Lisää tietoa riistan sairauksista ja niiden tunnistamisesta Metsästäjän hygienia- ja terveyskoulutuksesta
Metsästäjän terveys- ja hygieniakoulutus verkossa on kaikille metsästäjille hyödyllinen verkkokoulutus riistan sairauksista ja ravinnoksi käytettävästä lihasta. erityisesti silloin, jos seura aikoo myydä lihaa eteenpäin, on porukassa hyvä olla koulutuksen käynyt henkilö
Koulutus sisältää riistaeläinten anatomiaa, fysiologiaa ja riistaeläinten sairauksia, sekä tietopaketin metsästäjän terveyteen vaikuttavista muutoksista riistanlihassa. Lisäksi koulutuksessa käydään läpi asiaan liittyviä säädöksiä ja määräyksiä.
On tärkeää, että metsästäjä osaa itse arvioida riistalihan laadun ja turvallisuuden. Koulutettu metsästäjä osaa todeta, mikäli liha sisältää ihmiselle vaarallisia muutoksia.
Koulutus antaa oppeja lihan taitavampaan ja hygieenisempään käsittelyyn. Riistalihan laatuun vaikuttavat metsästyskäytännöt, teurastustekniikat, suolistus, kuljetus, nylky, viimeistely, jäähdytys sekä lahtivajojen hygienia. Myös riistanlihan raakakypsytys ja kylmäsäilytys käydään koulutuksessa läpi. Koulutettu metsästäjä hallitsee myös trikiininäytteen ottamiseen liittyvät vaatimukset.
Koulutus on erityisen hyödyllinen metsästäjille, tarkastavat ammutut hirvieläimet, joista haetaan uutta pyyntilupaa eläimen sairauden tai vahingoittumisen vuoksi.
Jos edellisestä koulutuksestasi on aikaa, voit käydä myös kertauskurssin, jolloin saat koulutuksen puoleen hintaan.
Koulutusohjelma on Ruokaviraston hyväksymä. Metsästäjäliiton jäsenille kurssin hinta on 100 €, muille 150 €.
Ilmoittaudu metsästäjän terveys- ja hygieniakoulutukseen >>
Koulutuksessa käytetään Sauli Laaksosen kirjaa Metsästäjän terveysoppi, jonka voi hankkia Eräkontista.
