Kuuntele: vapaaehtoista suurriistavirka-apua
Loimaan Niinijoella asuvan Ari ja Tiina Savolaisen perheen lapsista kotona ovat enää nuorimmaiset Jenna 20 ja Tomi 17 vuotta, jotka ovat niin ikään innokkaita metsästäjiä. Vanhimmat lapset Marika, Markku ja Tero ovat jo muuttaneet omilleen, mutta jakavat yhä koko perheen yhteisen harrastuksen. Ajavia metsästyskoiria perheellä on kuusi.
SRVA-tehtävässään Ari Savolainen auttaa poliisia suurriistakonflikteissa ja jäljestää esimerkiksi kolareissa loukkaantuneita hirvieläimiä, suurpetoja ja villisikoja. Hän hoitaa tarvittaessa myös suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta - vapaaehtoistyönä.
Aina metsällä, kun mahdollista
Perheen isä Ari kertoo olleensa jo 5-vuotiaasta saakka isänsä kanssa jahdissa. Tämä kulkee metsällä edelleen ja on poikansa mukaan intohimoinen ajokoiramies. Myös Savolaisen omat lapset ovat kulkeneet isänsä mukana metsällä pienestä pitäen.
− Meillä vähän niin kuin kasvetaan tähän, sillä metsästys on perheellemme luontainen tapa. Vanhempien lasten kanssa puhutaankin oikeastaan vain lähinnä metsästyksestä, Ari naurahtaa.
Savolaisen perheen tapaakin useimmiten metsältä heti, kun jahtikausi alkaa, aina sen päättymiseen saakka. Niinpä ei ole ihme, että heidän pihaansa tultaessa ensimmäisenä vieraan silmiin osuu saaliiksi saatujen kettujen ja supien rivistö, josta perheen tytär Jenna ’varoittelee’ usein käymään tulevia kavereitaan.
Riistaa tulee kunnioittaa
Ari Savolaisen lempipuuhaa on kettujahti.
−Ehdoton suosikkini on kettumettä. Siellä on niin ovela kaveri vastassa, että se vaatii hyvää ajokoiraa, hän tietää.
Aina saaliin saaminen ei miehen mielestä kuitenkaan ole tärkeintä.
− Riistaa pitää kunnioittaa ja noudattaa muutenkin hyviä metsästystapoja. Metsästäjä ei koskaan ammu kaikkea vähiin. Eläintä ei myöskään pidä ampua turhaan eikä jättää heitteille, vaan hyödyntää kokonaan, Ari huomauttaa.
Hän kertoo jättäneensä ampumisen tätä nykyä enemmän pojalleen Tomille, joka on perheen innokkain metsästäjä. Tomi on ampunut nuoresta iästään huolimatta tänä kautena jo 19 peuraa. Jenna puolestaan tykkää mieluummin olla peurakytiksellä, jossa on oma jännityksensä.
Ari on ottanut päätehtäväkseen nuorison kuskaamisen sekä riistanhoidon, -ruokinnan ja -nyljennän. Lisäksi hän toimii aktiivisesti suurriistavirka-apuna Loimaan riistanhoitoyhdistyksen alueella.
SRVA-tehtävässään mies auttaa poliisia suurriistakonflikteissa ja jäljestää esimerkiksi kolareissa loukkaantuneita hirvieläimiä, suurpetoja ja villisikoja. Hän hoitaa tarvittaessa myös suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta.
− Isän puhelin soi jatkuvasti - se alkaa soida jo aamuviideltä ja soi koko päivän yömyöhään, Jenna ihmettelee.
Isän puhelin soi jatkuvasti
Sudet riesana Loimaalla
Peurakanta on Ari Savolaisen mukaan saatu taittumaan ja tavoite saavutettua Loimaan seudulla, kun peuroja on muutamana vuonna ammuttu naarasvoittoisesti.
− Näin lumettomana aikana peuramäärää on vaikea arvioida, mutta ainakin meillä kaatolupien määrä on nyt lähellä oikeaa, hän arvioi.
Myös hirvieläinkolarit ovat hänelle tulleiden ilmoitusten perusteella vähentyneet parin kuukauden aikana muihin vuosiin verrattuna. Vuodesta 2016 sattuneiden kolari-ilmoitusten määrä on ollut laskusuuntainen. Vuonna 2018 tapahtumia ilmoitettiin Savolaiselle 167 ja vuonna 2019 niitä oli 151. Ilmoituksista 99 % on yleensä peurakolareita.
− Nyrkkisääntö on, että peura harvoin menee tien yli yksin, perässä tulee yleensä aina muita, kokenut metsänkävijä muistuttaa.
Tällä hetkellä Loimaan seudulla on riesaa susista, jotka tulevat pihoihin eivätkä pelkää ihmistä.
− Pöytyän lauma liikkuu täälläpäin ja sen ympärillä on vaeltajia. Nyt viiden suden tokka on meillä Loimaalla ja tullut lähelle asutusta. Pihakäyntejäkin on havaittu. Yhdelle sudelle on jo haettu karkotuslupaa, Savolainen kertoo turhautuneena pelottomiksi käyneisiin suurpetoihin.
Hän on yleensäkin huomannut susien käytöksessä muutosta - niistä on tullut yhä rohkeampia. Ne eivät enää lähde karkuun.
− Susien poistamiseksi pitäisi saada kannanhoidollinen lupa. Jos peurakanta ammutaan tosi vähiin, niin mistä tämä susilauma ottaa ruokansa, mies sanoo huolissaan. − Metsästyskoirallekin voi tapahtua mitä vaan, kun sen laskee metsään. Tutkapanta on monen koiran pelastus.
Riistalihaa aina pöydässä
Savolaiset kuuluvat Niinijoen Metsästäjiin, jolla on jäseniä hiukan alle 180. Jäsenistä 100 on aktiivisempaa. Nuoria, alle 30-vuotiaita, on noin 20–30 henkilöä. Vanhin jäsen on hiukan alle 90 vuotta.
− Hyviä nuoria on nyt tullut kivasti mukaan, Ari kiittelee. Seuraan pääsee hänen mukaansa jäseneksi, kunhan asuu alueella omistusasunnossa. Tämä sen vuoksi, että jäsenet eivät muuttaisi heti pois kunnasta seuraan tultuaan.
Yleensä nuoret metsästäjät hakeutuvat ensin pienriistan pariin, mikä opettaa Savolaisen mukaan kaikkein eniten. Tomi kaipaisi lisää nuoria myös hirvijahtiin. Jenna puolestaan on huomannut naisten alkaneen kiinnostua yhä enemmän metsästyksestä. Loimaalaisseurassa on tällä hetkellä kymmenkunta naismetsästäjää.
Savolaiset ovat panneet merkille myös riistalihan arvostuksen lisääntymisen.
− Riistan menekki on selvästi kasvanut, ja meiltäkin kysytään sitä aina pääkaupunkiseutua myöten.
Myös Savolaisten omassa ruokapöydässä riistalla on iso merkitys.
− Meillä syödään sitä tosi paljon - harvoin ostetaan lihaa kaupasta, he myöntävät.
