Metsästyskoiran totuttaminen paukkeeseen - Asiantuntijan vinkit

Teksti: Piia Collan  Valokuvat: Jussi Partanen  28.08.2024
Totuttelu laukausten ääniin aloitetaan riittävän kaukaa. Kolmekuinen pohjanpystykorvanpentu Poku suhtautuu laukauksiin niin välinpitämättömästi, että voi olla jo ampumaradalla asti kuuntelemassa pauketta. Harjoittelu lähinnä nukuttaa sitä.
Totuttelu laukausten ääniin aloitetaan riittävän kaukaa. Kolmekuinen pohjanpystykorvanpentu Poku suhtautuu laukauksiin niin välinpitämättömästi, että voi olla jo ampumaradalla asti kuuntelemassa pauketta. Harjoittelu lähinnä nukuttaa sitä.
Metsästyskoiran pentu voi tottua helposti laukausten ääniin. Toisaalta pienelläkin huolimattomuudella voi syntyä paukkuarkuutta tai koira, joka ei ole rento metsästystilanteessa.

Metsästyskoira on totutettava heti pentuna laukausten ääniin. Totuttelun tavoitteena on toimintakykyinen metsästyskoira. Laukauksesta tehdään koiralle positiivinen, mutta neutraali asia. 

Totuttaminen tulee tehdä aina, sillä metsästyskoirakaan ei automaattisesti totu laukauksiin. Vaikka pentu olisi kuinka reipas, sen kanssa ei ensimmäisenä suunnata pahimpaan melskeeseen.

Koira yhdistelee asioita

On tärkeää tutustuttaa pentu pelkkään laukauksen ääneen kunnolla, ennen kuin siihen treeneissä yhdistetään mitään sen kummempaa. Koira yhdistelee asioita ja saattaa oppia stressaantumaan laukauksista liittämällä siihen jonkin sille stressiä tuoneen asian. 

Pentu voi myös oppia pelkäämään jotakin paikkaa tai tilannetta, esimerkiksi ampumarataa tai metsästysvarusteita, jos on yhdistänyt sen epämiellyttävään ääneen. 

Omistajan tunnetila ja reaktiot vaikuttavat valtavasti pennun reaktioihin. Ensimmäisillä harjoituskerroilla onkin syytä olla itse rento ja rauhallinen. Jos taloudessa on aikuisia, laukauksiin neutraalisti suhtautuvia koiria, joiden kanssa pentu tulee hyvin toimeen, voi niitäkin hyödyntää ottamalla ne pennun seuraksi ja esimerkiksi. 

On kuitenkin muistettava, että pennun on saatava tutustua maailman ilmiöihin myös yksin. 

On tärkeää tutustuttaa pentu pelkkään laukauksen ääneen kunnolla, ennen kuin siihen treeneissä yhdistetään mitään sen kummempaa.

Etäisyys on avainasia

Ensimmäisen tutustumisen laukauksiin tulisi tapahtua etäisyydeltä, jolta äänet hädin tuskin kuuluvat. Tavoite on, että pentu ei ole laukauksista moksiskaan. Se saa havaita ne, mutta ei jäädä kuuntelemaan. Pentu voi olla hihnassa ja sen kanssa liikuskellaan pennun tahdilla. Koiraa kannattaa palkita herkulla ja kehua rauhallisesti sen havaitessa äänen.

Seuraavat tutustumiset voivat olla jo hieman lähempänä. Eteneminen tapahtuu maltillisesti seuraten pennun reaktioita tarkasti. Jos pentu jännittää, pelkää tai stressaa, ollaan aivan liian lähellä. 

Laukauksien kuuluessa omistajan oma reaktio voi vaihdella pennun luonteen ja mieltymysten mukaan kehuista, leikistä tai makupalojen syöttämisestä rohkaisuun ja kannustamiseen. Yleensä pennun kanssa on parempi todeta jollakin tavalla itsekin kuulleensa äänen ja liittää ääneen mahdollisesti jokin pennulle mukava asia. Äänen huomioimatta jättäminen voi olla pennulle ristiriitainen viesti ja jättää sen selviytymään yksin. 

Totuttelun voi näin toimien aloittaa jo muutaman kuukauden ikäisen pennun kanssa. Myöhemmin metsästystilanteessa koira on ohjattavissa ja laukaukset ovat sille arkipäiväinen asia. Koiran tulee kuulla kuitenkin satoja, jopa tuhansia laukauksia, joihin se ei liitä mitään erityistä merkitystä, jotta sen voi sanoa tottuneen niihin.

Ensimmäisen tutustumisen laukauksiin tulisi tapahtua etäisyydeltä, jolta äänet hädin tuskin kuuluvat. Tavoite on, että pentu ei ole laukauksista moksiskaan.

Jos pentu pelästyy 

Rohkeakin pentu voi pelästyä. Usein syynä on liian nopea eteneminen totuttelussa. Koiran ikäkaudetkin aiheuttavat riskejä, sillä esimerkiksi murrosikään liittyy vaihe, jossa tututkin asiat voivat pelottaa koiraa. 

Voimakas pelästyminen aiheuttaa stressitason nousun, josta palautuminen voi kestää 1–2 viikkoa. Pelästynyttä koiraa ei siksi heti viedä uudelleen tilanteeseen vaan stressiä poistetaan rauhallisella oleilulla ja vasta myöhemmin aloitetaan vastaehdollistaminen.

Vastaehdollistamisessa koiralle opetetaan erikseen laukauksen olevan mukava asia, joka tuo tullessaan kivoja juttuja. Sitä ei pidä pelätä, vaan odottaa tapahtuvaksi. Harjoiteltaessa on oleellista, että koiran tunnetila on oikea. Sen tulisi koko prosessin ajan pysyä rentona.

Käytännössä koira viedään ensimmäisellä totuttelukerralla etäisyydelle, jolla laukaukset juuri ja juuri kuuluvat. Kun laukaus kuuluu, koiraa palkitaan ruhtinaallisesti.

Kaiken mennessä hyvin siirrytään kerta kerralta lähemmäs laukauksia. Koiraa tarkkaillaan koko ajan. Jos mitään merkkejä jännityksestä näkyy, on harjoitus keskeytettävä. Jos etenee liian nopeasti, tilanne pahenee ja koiran pelko kasvaa. 

Harjoituksen kesto on varsinkin alkuvaiheessa lyhyt, vain muutaman toiston verran. Vastaehdollistaminen voi olla kuukausien työ ja siihen kannattaa perehtyä huolellisesti ennen sen aloittamista.

Info
Etene vähitellen
  • Totuttaminen tehdään pennun tunnetilaa tarkkaillen.
  • Hyödynnä ampumaratoja, mutta muista varsinkin alussa pitkä etäisyys. Aluksi voi olla myös auton sisällä.
  • Kun pentu on rento eikä juuri reagoi laukauksiin, etäisyys on oikea.
  • Lyhennä etäisyyttä kerta kerralta.
  • Huomaa, että koira voi sietää laukaukset hyvin, mutta pelätä ilotulitusta.